Hyvinvointialueen palveluja suositellaan mielellään – asiakaskokemusta kehitetty ja mitattu jo ensimmäisenä toimintavuotena
Asiakkaat suosittelevat mielellään Pirkanmaan hyvinvointialueen palveluja. Viime vuonna mitatuissa palveluissa asiakkaiden suositteluhalukkuus eli NPS-luku oli 78, joka on erinomainen. Ensimmäisen vuoden aikana tehtiin paljon työtä asiakaskokemuksen parantamiseksi ja mittaamiseksi. Jatkossa mittaustapaa yhtenäistetään ja laajennetaan koskemaan kaikkia hyvinvointialueen palveluita.

Hyvinvointialueen asiakkaiden kokemusten ja asiakastyytyväisyyden mittaamisessa käytetään suositteluhalukkuutta mittaavaa NPS-mittaria (Net Promoter Score), jonka arvot asettuvat välille -100 – 100. Pirkanmaan hyvinvointialueen luku viime vuodelta oli 78.
Asiakkaat vastasivat erikoissairaanhoidon käynnin jälkeen tekstiviestillä tulleeseen asiakastyytyväisyyskyselyyn tai käyttivät perustason palveluissa asiakaspalautelaitetta.
Vastauksia saatiin kaikkiaan 55 000. Sairaalapalveluista tekstiviestivastauksia kertyi elokuussa alkaneella mittausjaksolla yhteensä 39 000. Asiakaspalautelaitteilla saatiin heinäkuussa alkaneella mittausjaksolla yhteensä 16 000 vastausta, jotka koskivat asiointia lähisairaaloissa ja sote-asemilla.
Palautetta kerätään monikanavaisesti
Hyvinvointialueen strategia tukee vahvasti asiakaskokemuksen kehittämistä ja osallistumista. Ensimmäisen vuoden aikana tehtiin paljon työtä asiakaskokemuksen parantamiseksi ja mittaamiseksi.
Asiakaskokemuksen ja osallistumisen ohjelman avulla ohjataan toiminnan kehittämistä ja raportointia. Ohjelman tavoitteina on, että asiakaskokemuksen mittaaminen sekä hyödyntäminen on hyvinvointialueella yhtenäistä ja tavoitteellista.
Hyvinvointialueella otettiin viime vuonna käyttöön koko hyvinvointialueen laajuinen asiakaspalautejärjestelmä. Palautetta kerätään monikanavaisesti, jotta palautteen antaminen olisi mielekästä ja helppoa myös tunnistetuille erityisryhmille. Myös tekoälyn käyttöä asiakaspalautteiden käsittelyssä kokeiltiin laajasti hyvin tuloksin.
- Tavoitteenamme on, että palveluiden kehittämiseen osallistuminen on helppoa sekä osa henkilöstön ja kaikenlaisten asukkaiden arkea. Sen vuoksi olemme nyt ottaneet tai ottamassa käyttöön monia helppokäyttöisiä palautteen antamisen välineitä, kertoo asiakaskokemuspäällikkö Marika Järvinen.
Sitran tuella Pirkanmaalla kehitettiin ja testattiin muun muassa Polis-verkkokeskustelualustaa, asukaspoolia ja asukaspaneelia. Myös lakisääteiset vaikuttamistoimielimet aloittivat toimintansa vuoden alussa. Lisäksi aloitetoiminta sekä asiakasraati- ja kokemusasiantuntijoiden toimintamallit kuvattiin ja käynnistettiin.
Hyvinvointialueen verkkosivuille pirha.fi on perustettu Osallistu ja vaikuta -sivusto, josta saa tietoa erilaisista vaikuttamisen ja osallistumisen muodoista.
Yhteyshenkilöt
Asiakaskokemuspäällikkö Marika Järvinen
Puh:050 5969188marika.jarvinen@pirha.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Uusi perhehoidon kehittämishanke NUPPE käynnistyy Pirkanmaalla7.5.2025 13:23:49 EEST | Tiedote
Lastensuojelun asiakasohjaus Luotsissa on käynnistynyt uusi perhehoidon kehittämishanke NUPPE eli Nuorille parasta perhehoitoa Pirkanmaalla. Hankkeen tavoitteena on kehittää perhehoitoa nuorille, joiden tilanteet vaativat erityistä tukea.
Vuonna 2024 lähes joka kymmenennestä lapsesta tehtiin lastensuojeluilmoitus, mutta yhä harvempi lapsi on sijoitettuna kodin ulkopuolelle7.5.2025 12:53:47 EEST | Tiedote
Pirkanmaalla lastensuojeluilmoitusten määrä jatkoi kasvuaan vuonna 2024. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä sen sijaan laski, ja yhä harvempi lapsi päätyi lastensuojelun avohuollon asiakkaaksi. Tuloksiin vaikuttaa laajemmat yhteiskunnalliset lasten ja perheiden hyvinvointiin vaikuttavat tekijät, matala kynnys tehdä ilmoitus sekä kattava lapsiperhepalvelujen uudistustyö.
Onnistu omalääkärinä -täydennyskoulutus keskittyy hoidon jatkuvuuteen ja hoitosuhteen ylläpitämiseen5.5.2025 10:49:32 EEST | Tiedote
Tammikuussa alkanut Onnistu omalääkärinä -kurssi houkutteli runsaasti hakijoita koko Sisä-Suomen yhteistyöalueelta. Tampereella järjestettävissä koulutuspäivissä on ollut innostava ja energinen tunnelma.
Ruoveden ja Kämmenniemen lähiasiointipisteiltä saa apua kiireettömiin asioihin – vastaanotot toimivat ajanvarauksella2.5.2025 12:44:46 EEST | Tiedote
Ruoveden ja Tampereen Kämmenniemen lähiasiointipisteillä käynnistyy uusi toimintamalli maanantaina 5.5.2025. Lähiasiointipisteet tuovat ajanvarauksella toimivia, kiireettömiä palveluja lähelle asukkaita.
Kaikenikäiset ovat löytäneet digiklinikan: erityisen suosittu ruuhkavuosia elävien keskuudessa2.5.2025 11:01:53 EEST | Tiedote
Vuoden käytössä ollut Pirkanmaan hyvinvointialueen digiklinikka on saavuttanut suuren suosion Pirkanmaalla, ja 25 % alueen väestöstä on rekisteröitynyt palvelun käyttäjäksi. Suomen suurin julkisen terveydenhuollon digiklinikka on erityisesti 20–40-vuotiaiden suosiossa, mutta myös yli 60-vuotiaat ovat löytäneet palvelun. Poikkeuksellinen flunssatalvi näkyi myös digiklinikalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme