Jyväskylän yliopistolle 21,7 miljoonan euron rahoitus tohtorien kouluttamiseen
7.2.2024 13:44:44 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Opetus- ja kulttuuriministeriö osoittaa yliopistoille yhteensä 255 miljoonaa euroa tohtorikoulutuksen uusien käytänteiden pilotointiin vuosina 2024–2027. Lisärahoitus suunnataan 1 000 väitöskirjatutkijalle, jotka otetaan yliopistoihin määräaikaisiin, kolmen vuoden työsuhteisiin suorittamaan tohtorin tutkintoa. Jyväskylän yliopisto sai rahoituksesta 21 657 000 euroa, jolla koulutetaan 85 uutta tohtoria.

Määrärahalla toteutetaan 15 tutkimusalakohtaista tohtorikoulutuksen pilottia. Niistä yhdeksän on lippulaiva-alojen ja kuusi vapaasti valittujen alojen pilotteja. Väitöskirjatutkijoista 800 kohdistuu lippulaiva-aloille ja 200 muille aloille. Alakohtaisten pilottien toteutuksesta vastaavat yliopistojen suunnittelemat konsortiot. Laajassa yhteistyössä on mukana myös tutkimuslaitoksia ja yrityksiä.
Pilotteja rahoitetaan laajasti eri aloilla ja alueellisesti kattavasti. Nyt rahoitetaan tohtorikoulusta muun muassa matematiikan, tekoälyn ja sosiaalipalveluiden aloilla. Pilottihankkeiden joukossa on muun muassa Suomen lippulaiva-aloihin lukeutuva koulutusalan tohtorikoulutuspilotti, jonka 78 väitöskirjatutkijaa jakautuvat yhdeksään yliopistoon ja jonka konsortiossa on mukana yhteensä 31 julkista ja yksityistä tahoa. Konsortiota johtaa Jyväskylän yliopisto, jossa koulutetaan 22 tohtoria alalle.
Jyväskylän yliopisto on mukana myös Suomen kvanttilippulaivassa, jonka pilotissa koulutetaan 17 tohtoria JYU:ssa. Matemaattisen mallinnuksen, havainnoinnin ja kuvantamisen lippulaivassa Jyväskylän osuus on puolestaan 8 tohtoria. Jyväskylä on mukana myös tekoälyyn keskittyvässä konsortiossa sekä kiertotalouden ja fotoniikan tohtoripiloteissa.
Vapaasti haettavien alojen haussa suurin rahoitettava alakohtainen pilotti on ohjelmistotuotannon tohtorikoulutuspilotti, jossa aloittavat 49 väitöskirjatutkijaa sijoittuvat konsortion yhdeksään eri yliopistoon. Jyväskylän yliopistoon paikkoja saatiin 5. Jyväskylän yliopisto koordinoi ydinfysiikan pilottia, jonka puitteissa Jyväskylään saatiin 7 tohtorikoulutuspaikkaa. JYU on mukana myös sosiaalialan ja kestävyysmurroksen piloteissa.
- Saatu rahoitus ylitti odotuksemme, kertoo tutkimuksesta vastaava vararehtori Henrik Kunttu. Olemme mukana kuudessa yhdeksästä lippulaivahankkeesta ja neljässä muussa. Tämä kertoo siitä, että tutkijamme ovat erittäin haluttuja yhteistyökumppaneita. Ilahduttavaa on myös se, että rahoitus jakautui laaja-alaisesti monelle alalle. Haluan kiittää lämpimästi kaikkia haussa mukana olleita.
Pilotit valittiin Suomen Akatemian toteuttaman kansainvälisen arvioinnin perusteella.
Tohtorikoulutusta kehitetään piloteissa
Pilotissa yliopistot tekevät yhteistyötä tohtorikoulutuksen kehittämiseksi ja käytäntöjen uudistamiseksi. Pilotilla tavoitellaan tohtorikoulutettujen liikkuvuuden lisäämistä yliopistojen, yritysten, tutkimuslaitosten ja muiden organisaatioiden välillä. Tavoitteena on myös ohjauksen kehittäminen ja tohtoreiden työllistymisen edistäminen yhteiskunnan eri sektoreille.
Ensimmäiset väitöskirjatutkijat aloittavat alakohtaisissa piloteissa elokuussa 2024. Jyväskylän yliopistossa suoritti tohtorintutkinnon vuonna 2023 151 henkilöä.
Lisätietoja:
Vararehtori Henrik Kunttu, puh. 050 599 6134, henrik.m.kunttu@jyu.fi
Erityisasiantuntija Timo Taskinen, puh. 0400 648 504, timo.taskinen@jyu.fi
Yhteyshenkilöt
Liisa Harjulaviestintäpäällikkö
Puh:040 805 4403viestinta@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Opettajien stressi ja työn imu näkyvät luokkahuonevuorovaikutuksessa4.2.2026 09:10:57 EET | Tiedote
Opettajien työhyvinvointi heijastuu suoraan luokkahuoneeseen ja opettajan ja oppilaiden välisen vuorovaikutuksen laatuun. Jyväskylän yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus osoittaa, että opettajien kokema stressi, työuupumus ja työn imu ovat yhteydessä siihen, millaista tunnetukea, ohjauksellista tukea ja toiminnan organisointia oppilaat saavat opetustilanteissa suomalaisissa peruskouluissa.
Tutkimuksen mukaan taidelaitosten tehtävä kestävyysmurroksessa ei ole miellyttää – vaan kestää ristiriitoja4.2.2026 06:59:00 EET | Tiedote
Teolliseen eläintuotantoon liittyy monimutkaisia kysymyksiä yhteiskunnan kestävyysmurroksessa. Ne ravistelevat ruokailutottumuksiamme, tuotannon tapoja ja ihmisen suhdetta muihin eläimiin. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan taidelaitokset voivat toimia merkittävinä areenoina tällaisten tunteita herättävien teemojen käsittelyssä.
Herpesvirusinfektio saa isäntäsolun tuman pehmenemään3.2.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Tuore kansainvälinen tutkimus on hyödyntänyt edistyneitä mikroskopiatekniikoita ja laskennallista mallinnusta ja selvittänyt, miksi virusinfektio muuttaa tuman rakennetta ja siihen kohdistuvia voimia.
Yläkouluille tarkoitettu suosittu tieto- ja viestintätekniikan oppimateriaalipaketti uudistettiin – ilmaiseen pakettiin lisättiin tekoälyä käsitteleviä osioita3.2.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnassa kehitetty tieto- ja viestintätekniikan oppimateriaalipaketti uudistui. Yläkoulujen opettajille ja oppilaille suunnattu paketti löytyy ilmaiseksi verkosta ja soveltuu niin oppituntimateriaaliksi kuin omaehtoiseen opiskeluun. Uudistuksessa materiaali päivitettiin ajan tasalle ja siihen lisättiin muun muassa tekoälyyn liittyviä sisältöä. Uudistustyö tehtiin koulutusteknologian opiskelijaprojektina.
Tutkijat peräänkuuluttavat kestävää suhtautumista olemassa olevaan rakennuskantaan – tutustu uuteen politiikkasuositukseen2.2.2026 07:59:00 EET | Tiedote
Rakennusten purkamisella on vaikutuksia paikallisten muutosten lisäksi myös ilmastoon, luontoon, kulttuuriin ja hyvinvointiin. Tutkijoiden mukaan yhteiskunnan kestävyysmurros edellyttää muutosta siinä, miten rakennettua ympäristöä arvotetaan ja kehitetään. Kunnilla ja kaupungeilla on ratkaiseva rooli tässä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme