VR-Yhtymä Oyj

VR kasvaa Ruotsissa – ostaa kaukoliikenneoperaattori MTR Express (Sweden) AB:n

8.2.2024 11:00:00 EET | VR-Yhtymä Oyj | Tiedote

Jaa

VR-Yhtymä Oyj ostaa MTR Nordic AB:n ruotsalaisen tytäryhtiön MTR Express (Sweden) AB:n (MTRX) kaukoliikennetoiminnan. VR on toiminut Ruotsissa vuodesta 2022 lähtien. Yrityskaupan myötä yhtiön toiminta laajenee Ruotsin matkustajaliikenteessä alueellisesta ostoliikenteestä kaukoliikenteeseen. Kaupan toteutuminen edellyttää Ruotsin kilpailuviranomaisen hyväksyntää, jota odotetaan toukokuun loppuun mennessä.

MTRX on toiminut Tukholman ja Göteborgin välillä markkinaehtoisessa open access-kaukoliikenteessä vuodesta 2015 alkaen. MTRX ajaa 18 junavuoroa päivittäin ja sen markkinaosuus reitillä on noin 30 prosenttia. Yhtiö operoi kuudella Stadler FLIRT -junalla.  MTRX:ssä työskentelee noin 120 työntekijää ja yhtiön pääkonttori on Tukholmassa. MTRX:n liikevaihto vuonna 2022 oli noin 350 MSEK ja liiketoiminta on kannattavaa. Kaupan toteutuessa MTRX tulee osaksi VR:n kaukoliikennettä.

Ruotsin markkinaehtoinen kaukoliikenne on houkutteleva markkina ja noin tuplasti Suomen kokoinen. Myös raideliikenteen liikennemuoto-osuus on kaksinkertainen Suomeen verrattuna. MTRX toimii itsenäisenä yksikkönä, jossa asiakaskokemus ja henkilöstön työtyytyväisyys ovat korkealla tasolla. Yritys toimii haastajana kilpaillulla markkinalla ja on myös palkittu innovatiivisuudestaan – uskon, että yhdessä voimme luoda entistä parempia palveluja pohjoismaalaisille junamatkustajille. Tämä kauppa vahvistaa kilpailukykyämme sekä Ruotsissa että Suomessa,” sanoo VR:n toimitusjohtaja Elisa Markula.

Odotamme innolla tätä uutta vaihetta MTRX:n matkalla – ja olemme ylpeitä Ruotsin siitä rautatieliikenteen kehityksestä, jota olemme kiihdyttäneet MTRX:n asiakaslähtöisyyden ja innovaatiokyvyn kautta. VR on vahva ja luotettava alan asiantuntija, joka hakee kasvua kaukoliikenteessä – tämä antaa MTRX:lle loistavan mahdollisuuden jatkaa ympäristöystävällisen junaliikenteen kasvattamista kaukoliikennemarkkinalla." sanoo Caroline Åstrand, MTR Nordicin toimitusjohtaja.

Kasvua Ruotsista

VR tähtää yrityskaupalla strategiansa mukaiseen kannattavaan kasvuun. Samalla haetaan kokemusta kilpaillulta kaukoliikennemarkkinalta, vahvistetaan yhtiön kilpailukykyä edelleen ja valmistaudutaan kiristyvään raidekilpailuun Suomessa. Ruotsi on yksi edelläkävijämaista, jossa on jo syntynyt kilpailua sekä markkinaehtoiseen open access-, että ostoliikenteeseen. Ruotsin markkinalla toimii useita paikallisia ja kansainvälisiä raideliikenteen operaattoreita.
VR:n toiminta laajentui Ruotsiin 1.7.2022  Arriva Sverige Ab:n oston myötä. Julkisesti tuettuun ja kilpailutettuun ostoliikenteeseen keskittyvä VR City Traffic Sweden osallistuu aktiivisesti maan alueellisiin joukkoliikennekilpailutuksiin. Noin 40 prosenttia VR:n liikevaihdosta tulee julkisesti kilpailutetusta ostoliikenteestä Suomessa ja Ruotsissa. VR operoi junaliikenteen lisäksi kilpailutettua raitiovaunu- ja linja-autoliikennettä molemmissa maissa.

Yrityskaupalla ei ole vaikutusta VR:n Suomen liiketoimintaan. Kaupan toteutuminen edellyttää Ruotsin kilpailuviranomaisen hyväksyntää, jota odotetaan toukokuun loppuun mennessä.

Yhteyshenkilöt

VR Mediadesk

Viestintäyksikkömme palvelee mediaa puhelinnumerossa 029 434 7123 ja sähköpostiosoitteessa viestinta@vr.fi. Olemme tavoitettavissa toimistoaikana. Arki-iltaisin klo 16 jälkeen, arkipyhinä ja viikonloppuisin palvelemme mediaa akuuteissa häiriötilanteissa.

Puh:029 434 7123viestinta@vr.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Me VR:llä vauhditamme tulevaisuuden vastuullista liikkumista, vankalla 160 vuoden kokemuksella. Olemme Suomen valtion omistama matkustuksen, logistiikan ja kunnossapidon palveluyritys.

Huolehdimme arjen sujuvista matkoista Suomessa ja Ruotsissa. Vuonna 2022 kyydissämme tehtiin 194,2 miljoonaa matkaa. Kotimaassa toimimme teollisuuden tukijalkana; vuonna 2022 kuljetimme 34,4 miljoonaa tonnia tavaraa. Samalla kun pidämme yhteiskunnan liikkeessä, lisäämme hyvinvointia. Kasvattamalla sähköisen raide- ja kaupunkiliikenteen suosiota viemme kohti hiilineutraalia huomista. Vuonna 2022 liikevaihtomme oli 1 107,0 miljoonaa euroa ja palveluksessamme työskenteli noin 9 000 rautaista ammattilaista.

Olemme yhteisellä matkalla maailman parhaaksi – tämä on visiomme ja toimintamme tarkoitus. Mitä paremmin me onnistumme, sitä enemmän koko yhteiskunta hyötyy. Lisätietoja: www.vrgroup.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta VR-Yhtymä Oyj

VR reagoi asiakaskysynnän muutoksiin – suunnitteilla sopeuttamistoimia logistiikkaliiketoiminnassa ja kunnossapitotoiminnoissa31.3.2026 11:20:27 EEST | Tiedote

VR:n logistiikkaliiketoiminta palvelee suuria teollisuusasiakkaita, ja sen toiminta on vahvasti sidoksissa raskaan teollisuuden suhdanteisiin. Teollisuuden epävarmat näkymät ja asiakastarpeiden muutokset erityisesti metsäteollisuudessa ovat vähentäneet kuljetuksia ja ratapihatyötä merkittävästi. Samalla VR:n kunnossapitotoimintaa on tarve uudistaa, jotta se tukisi mahdollisimman tehokkaasti VR:n liiketoimintayksiköitä. Kunnossapidon rooli VR:n kilpailukyvyn ja kustannustehokkuuden varmistamisessa on keskeinen, ja muuttunut toimintaympäristö edellyttää sekä tuotannon tehostamista että toimintamallien uudistamista. Näistä syistä kunnossapitoon liittyviä toimintoja on kehitettävä ja organisoitava uudelleen. Suunniteltujen muutosten vaikutukset VR on tänään 31.3. kutsunut henkilöstön edustajat muutosneuvotteluihin, jotka koskevat osaa VR Logistiikka -liiketoimintayksikön ratapihatyöntekijöistä ja veturinkuljettajista. Kunnossapitotoiminnoissa muutosneuvotteluiden piirissä on asentajia ja t

VR on suomalaisten mielestä Suomen 3. vastuullisin brändi ja jälleen toimialansa ykkönen – Ruotsissa VR on toimialansa haastajana seitsemäs12.3.2026 14:22:56 EET | Tiedote

VR on kuluttajien mielestä kaikista vastuullisin matkustajaliikennebrändi Suomessa. Kaikista arvioiduista brändeistä VR mielletään kolmanneksi vastuullisimmaksi. Sijoitus parantui edellisvuodesta peräti kaksi sijaa. Ruotsissa VR on uusi brändi ja haastajana kiri toimialavertailussa seitsemänneksi. Vertailun on tehnyt Sustainable Brand Index, joka mittaa kuluttajien mielikuvia brändien vastuullisuudesta.

Yhä useampi partiolainen menee metsään junalla – VR ja Suomen Partiolaiset aloittavat monivuotisen yhteistyön11.3.2026 10:03:54 EET | Tiedote

Partion eri tapahtumiin osallistuu vuosittain kymmeniä tuhansia partiolaisia ja retkeilyn ystäviä. VR:n ja Suomen Partiolaisten monivuotisen yhteistyösopimuksen myötä yhtä useampi kulkee niihin vähäpäästöisesti junalla. Yhteistyö pohjaa yhteiseen arvopohjaan ja tukee konkreettisesti partiotoiminnan saavutettavuutta, kestävää kehitystä sekä nuorten johtajuuden kasvua ympäri Suomen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye