Sisarsolut valottavat syövän lääkeresistanssin syntyä
Monissa syövissä, kuten munasarjasyövässä, kukin hoitokerta solunsalpaajalla tappaa suurimman osan kasvainsoluista, muttei kuitenkaan kaikkia. Nämä jäljelle jääneet solut reagoivat tyypillisesti huonommin seuraaviin hoitokertoihin, ja lopulta lääkitys ei pysty hillitsemään syövän kasvua.

Helsingin yliopiston tutkijat halusivat selvittää, miten syöpäsolut, jotka selviävät hoidosta, eroavat jo ennen hoitoa muista, hoidolle herkistä syöpäsoluista. Ilmentävätkö ne eri geenejä, jotka auttavat niitä selviämään läpi hoidon, ja voiko niitä jotenkin herkistää hoidoille? Selvittääkseen tätä Helsingin yliopiston tutkijat kehittivät uuden menetelmän, jossa hyödynnetään sisarsolujen samankaltaisuutta.
Geneettinen “viivakoodi” käyttöön
Menetelmässä kukin syöpäsolu leimataan geneettisellä “viivakoodilla”.
– Annamme leimattujen solujen jakautua identtisiksi sisarsoluiksi, jotka siis perivät saman viivakoodin. Näyte jaetaan kahtia niin, että toisesta puolesta tutkitaan kunkin solun kaikkien geenien ilmentyminen, ja toinen puoli käsitellään syöpähoidolla, kuten kemoterapialla, täsmälääkkellä tai immuunijärjestelmän tappajasoluilla. Lopuksi hoidosta selvinneiden solujen viivakoodit luetaan, jolloin sisarsolujen avulla päästään tutkimaan, miten vastustuskykyiset syöpäsolut erosivat jo ennen hoitoa muista, hoidolle herkistä soluista, kertoo menetelmän kehittänyt väitöskirjatutkija Jun Dai Anna Vähäraution tutkimusryhmästä.
– Menetelmän avulla saimme selville, että solujen pienet, DNA-korjauskykyyn liittyvät geenien ilmentymisen erot eivät altista soluja pelkästään kemoterapialle ja täsmähoidolle PARP-estäjillä, vaan osin myös immuunijärjestelmän tappajasoluille, kertoo Shuyu Zheng, menetelmän tietokoneanalyysin kehittänyt väitöskirjatutkija apulaisprofessori Jing Tangin tutkimusryhmästä.
– Koska tiedämme, että geenien ilmentyminen on muokattavissa, ennustimme tietokantojen avulla, mitkä lääkkeet voisivat muokata vastustuskykyisiä soluja enemmän herkkien kaltaisiksi ennen hoitoa. Näin valituista lääkkeistä suurin osa muutti geenien ilmentymistä enemmän herkkien solujen suuntaan. Mikä tärkeintä, esikäsittely näillä lääkkeillä todella herkisti syöpäsoluja kemoterapialle, PARP-estäjille tai tappajasoluillle, kertoo apulaisprofessori Jing Tang Helsingin yliopiston systeemionkologian tutkimusohjelmasta.
Uusi menetelmä sovellettavissa laajasti eri syöpä- ja hoitomuotojen tutkimukseen
Uusi menetelmä paljastaa, millaisista soluista tulee vastustuskykyisiä syöpähoidoille. Sitä voi soveltaa laajasti eri syöpä- ja hoitomuotojen tutkimukseen.
– Menetelmämme avulla on mahdollista löytää liitännäishoitoja jotka herkistävät myös sitkeimpiä syöpäsoluja vaikkapa kemoterapialle, ja näin ennaltaehkäistä hoitoresistenssin kehittymistä, kiteyttää Anna Vähärautio, joka toimii K. Albin Johansson-vanhempana tutkijana Suomen syöpäinstituutissa ja tutkimusryhmänjohtajana systeemionkologian tutkimusohjelmassa Helsingin yliopistossa.
Tutkimusartikkeli on julkaistu arvostetussa Nature Communications -tiedelehdessä.
Alkuperäinen julkaisu:
Dai, J., Zheng, S., Falco, M.M., Bao, J., Eriksson, J., Pikkusaari, S., Forstén, S. Jiang, J., Wang, W., Gao, L., Perez-Villatoro, F., Dufva, O., Saeed, K. Wang, Y., Amiryousefi, A., Färkkilä, A., Mustjoki, S., Kauppi, K., Tang, J. & Vähärautio, A. Tracing back primed resistance in cancer via sister cells. Nat Commun 15, 1158 (2024).
Lisätietoja
Anna Vähärautio, +358 29 4125550, anna.vaharautio@helsinki.fi
Jing Tang, +358 45 868 9708, jing.tang@helsinki.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Se sijoittuu kansainvälisissä yliopistovertailuissa maailman sadan parhaan yliopiston joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Helsingin yliopisto listasi 30 alle 30-vuotiasta tulevaisuuden tekijää13.2.2025 17:00:00 EET | Tiedote
Tulevaisuusfoorumi Kipinässä julkaistulla Helsingin yliopiston 30 alle 30 -listalla on tutkijoita, yrittäjiä, yhteiskunnallisia keskustelijoita ja vaikuttajia.
Nettiterapia on toimiva ja kustannustehokas hoitomuoto masennukseen13.2.2025 07:40:29 EET | Tiedote
Nettiterapia vähentää masennusoireita yhtä vaikuttavasti kuin kasvokkainen psykoterapia ja tarjoaa edullisemman ja helposti saatavilla olevan hoitovaihtoehdon.
Korkeakouluopiskelijoiden kokemukset rasismiin puuttumisesta: Tunneperäiset ja sosiaaliset tekijät keskiössä12.2.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Itsessä heräävät tunteet ja koettu kyky toimia tilanteessa korostuvat rasismiin puuttumisessa. Myös tilanteeseen sidotut tekijät ja sosiaalisiin suhteisiin liittyvät syyt nousivat esiin, kun korkeakouluopiskelijoilta kysyttiin rasismista.
Lapsen myöhäinen kronotyyppi saattaa ennustaa pitkän aikavälin terveyshaittoja7.2.2025 16:00:04 EET | Tiedote
Suomalaislasten unen, ruokavalion ja painonkehityksen välisiä yhteyksiä selvittänyt uusi tutkimus osoittaa, että vuorokausirytmi saattaa vaikuttaa terveyteen merkittävästi pitkällä aikavälillä.
Kun ruokaturva horjuu, terveyserot kasvavat7.2.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Tutkimuksen mukaan vakavaa ruokaturvattomuutta kokeneiden ruokavalio on muita epäterveellisempi, mikä voi lisätä kroonisten sairauksien riskiä ja terveyden eriarvoisuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme