AKT:n linja-autonkuljettajat ja ahtaajat mukaan lakkoihin
AKT:n ahtaajat osallistuvat kolmipäiväiseen lakkoon 14.-16.2. AKT:n linja-autonkuljettajat sekä huoltokorjaamojen henkilökunta lakkoilevat keskiviikkona ja torstaina 14.-15.2. Lakko vaikuttaa linja-autoliikenteeseen ja sulkee satamat. Kokonaisuudessaan AKT:n lakko koskettaa noin 10 000 työntekijää. Lakkojen syynä ovat hallituksen mittavat työelämäheikennykset. Nyt vedotaan hallitukseen: kunnon neuvottelut on aloitettava.
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry on jättänyt työnantajille ilmoitukset poliittisista lakoista. Ahtaajat osallistuvat lakkoihin 14.-16.2., mikä käytännössä pysäyttää satamien toiminnan.
Linja-autonkuljettajat ja huoltokorjaamojen henkilökunta ovat lakossa 14.-15.2. Tämä vaikuttaa laajasti bussiliikenteeseen niin paikallisliikenteessä kuin kaukoliikennevuoroilla.
Työnseisauksilla vastustetaan Orpo-Purran hallituksen merkittäviä ja pitkäkestoisia työelämäheikennyksiä. Hallituksen ratkaisut hyödyttävät ainoastaan työnantajia ja niillä heikennetään työttömyysturvaa, työsuhdeturvaa ja rajoittaa lakko-oikeutta. Mikäli hallitus toteuttaa suunnitellut työelämämuutokset, niillä ei kasvateta työllisyyttä, mutta tullaan heikentämään työehtoja pysyvästi.
- Työttömyysturvan heikennykset ovat kovia. Jos 3000 euroa kuukaudessa tienaava jää työttömäksi, työttömyysturvan porrastus pudottaa kahden kuukauden jälkeen ansiosidonnaista 346 euroa kuukaudessa ja kahdeksan kuukauden jälkeen 432 euroa kuukaudessa. Mikäli huollettavana on kolme lasta, putoaa työttömyysturva vielä 285 euroa kuukaudessa nykytasoon nähden. Eikä tässä puhuta vielä asumistuesta mitään, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko sanoo.
Hallituksen linjaa vastustetaan, koska sen mukaan toimimalla ihmisten toimeentulo vaikeutuu. Ansiosidonnainen romutetaan. Irtisanomiseen riittää asiallinen syy ja on epävarmaa miten pieni teko irtisanomiseen riittää. Sairastuminen maksaa, kun ensimmäinen sairauslomapäivä on palkaton. Määräaikaisuuksia voi tehdä ilman perusteita. Paikallisesta sopimisesta uhkaa tulla paikallista pakottamista, jonka varjolla heikennetään työehtoja ja työehtosopimuksia. Lista heikennyksistä työntekijöille on pitkä.
Työtaistelujen viesti hallitukselle on, että työelämäasioista on avattava aidot neuvottelut välittömästi.
Työtaistelun ulkopuolelle on rajattu työtehtävät, joiden tekemättä jättäminen aiheuttaisi vaaraa ihmisten hengelle, terveydelle tai omaisuudelle. Lakko on poliittinen työtaistelu, jota ei ole suunnattu työnantajia vastaan.
Lakon piirissä olevat yritykset on listattu AKT:n nettisivuilla.
Linja-autoalat lue lisää tästä
Ahtausyritykset lue lisää tästä
Yhteyshenkilöt
Ismo KokkopuheenjohtajaAuto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
Puh:+358 40 732 5375ismo.kokko@akt.fiAuto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry on n. 40 000 jäsenen ammattiliitto ja vahva edunvalvoja. Liiton jäsenet työskentelevät autoliikenne-, ahtaus-, säiliöauto- ja öljytuote-, matkailu-, huolinta- ja liikenneopetusaloilla sekä huoltokorjaamoissa, terminaaleissa ja lentokoneiden matkustamoissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
Finnish Transport Workers’ Union AKT’s collective agreement negotiations are concluded6.6.2025 10:52:43 EEST | Tiedote
Finnish Transport Workers’ Union AKT’s collective agreement negotiations are concluded. AKT’s Executive Committee approved its last collective agreement on 2 June. All agreements were reached through negotiations.
AKT:n sopimuskierros maalissa5.6.2025 09:27:45 EEST | Tiedote
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n työehtosopimuskierros on saatu päätökseen. AKT hyväksyi hallituksessaan viimeisen työehtosopimuksensa 2. kesäkuuta. Kaikki sopimukset syntyivät neuvotteluteitse.
AKT sai työehtosopimuksen Finnairin matkustamohenkilökunnalle22.5.2025 17:43:38 EEST | Tiedote
Palvelualojen työnantajat Palta ja Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ovat hyväksyneet neuvottelutuloksen Finnairin matkustamohenkilökunnan työehtosopimukseksi.
Seuraavan hallituksen tehtävänä pistää vientimalli uusiksi21.5.2025 13:08:15 EEST | Tiedote
AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko vaatii Suomen seuraavaa hallitusta purkamaan vientimallin ja sen aiheuttaman pattitilanteen. Nyt on nähty vientimallin nollasummapeli: työehtoja ei voida kehittää. Myös valtakunnansovittelijan kädet on sidottu noudattamaan työnantajien tahtoa.
AKT:lle neuvottelutulos Finnairin matkustamohenkilöstön työehtosopimuksesta19.5.2025 23:05:52 EEST | Tiedote
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT on saavuttanut 19.5. neuvottelutuloksen työehtosopimuksesta Finnairin matkustamohenkilöstölle. Neuvottelut kestivät noin viisi ja puoli kuukautta, mikä kertoo niiden vaikeustasosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme