Yhdyskuntajätettä syntyi yli 500 kiloa henkeä kohden vuonna 2022 – kaatopaikalle päätyi alle prosentti
13.2.2024 08:04:41 EET | Tilastokeskus | Tiedote
Yhdyskuntajätettä kertyi vuonna 2022 yhteensä 2,9 miljoonaa tonnia. Henkeä kohden tämä tekee noin 521 kiloa.
Yhdyskuntajätteiden kokonaismäärä väheni selvästi edellisvuodesta, mutta muutoksen syynä on etenkin aiempaa tarkempi jätteiden luokittelu.
”Rekisteriaineistot jätteistä kerättiin nyt aiempaa tarkemmalla jaottelulla. Tämä mahdollisti yhdyskuntajätteiden erottelun muista jätteistä selvästi entistä tarkemmin”, Tilastokeskuksen yliaktuaari Juha Espo sanoo.
Espon mukaan yhdyskuntajätteen kokonaismäärän vertailu edeltäviin vuosiin ei tarkentuneen erittelyn vuoksi ole mielekästä.
”Muiden kuin energiahyödyntämiseen päätyneiden jätejakeiden osalta vertailua voidaan kuitenkin kohtuullisella varmuudella tehdä.”
Energiahyödyntäminen oli jätteen yleisin käsittelytapa myös vuonna 2022. Energiaksi poltettiin kaikkiaan 1,6 miljoonaa tonnia yhdyskuntajätettä, mikä vastasi 55:tä prosenttia jätteen kokonaismäärästä.
Yhdyskuntajätteestä noin 44 prosenttia eli 1,27 miljoonaa tonnia hyödynnettiin kierrättämällä tai uudelleenkäytön valmistelun avulla.
”Materiaalihyödynnyksen osuus tästä oli 44 prosentin tienoilla. Materiaalihyödynnyksen määrässä on havaittavissa pieni positiivinen muutos. Hyödynnettävien jätejakeiden tehostettu erilliskeräys on alkanut purra, ja tällä tiellä on hyvä jatkaa”, Espo sanoo.
Hävityspoltetun tai kaatopaikalle sijoitetun yhdyskuntajätteen osuus pysyi edelleen alle prosentissa.
”Tavoitteellisen jätepolitiikan tulokset näkyvät. Vielä 2000-luvun alkupuolella kaatopaikoille päätyi noin 60 prosenttia yhdyskuntajätteestä”, Espo kertoo.
Yhteyshenkilöt
Juha EspoYliaktuaariTilastokeskus
Puh:029 551 3463juha.espo@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Energian hinnat nousivat kesäkuussa – kotitalouksien sähkö kallistui noin kymmenyksellä24.9.2026 08:01:16 EEST | Tiedote
Lämmitysenergia oli kesäkuussa viimevuotista kalliimpaa. Kuluttajahinta nousi eniten kevyessä polttoöljyssä, joka kallistui 43 % vuotta aiemmasta.
Poikien elinajanodote nousi ensimmäistä kertaa Suomessa 80 vuoteen22.9.2026 08:03:13 EEST | Tiedote
Vastasyntyneiden poikien elinajanodote saavutti elokuussa merkittävän rajan, kun se nousi 80 vuoteen. Sukupuolten välinen ero elinajanodotteessa on Suomessa nyt alle viisi vuotta.
Odotetusta käänteestä merkkejä: Työllisten määrä nousi ja työttömien laski hieman22.9.2026 08:02:03 EEST | Tiedote
15–74-vuotiaita työllisiä oli elokuussa 34 000 enemmän kuin vuosi sitten, kun taas samanikäisten työttömien määrä laski 5 000:lla. Työttömyysasteen trendiluku oli elokuun tietojen perusteella 10,1 %.
Talous kasvaa, mutta kotitaloudet yhä varovaisia: Velkaantumisaste jatkaa laskuaan18.9.2026 08:03:00 EEST | Tiedote
Kotitalouksien säästäminen pysyi tavanomaista korkeammalla tasolla ja velkaantumisaste laski edelleen vuoden toisella neljänneksellä. Velkaantumisaste on laskenut jo vuodesta 2022 lähtien.
Puolella aikuisista pankkitalletuksia enintään 5 000 euroa17.9.2026 08:01:21 EEST | Tiedote
Suomalaisten aikuisten pankkitalletusten mediaani oli viime vuonna hieman alle 5 000 euroa. Tämä tarkoittaa, että puolella aikuisväestöstä talletuksia oli tätä vähemmän ja puolella enemmän.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme