Onko naapurisi myös ystäväsi? Tutkimuksen mukaan naapurit lisäävät turvallisuudentunnetta
Ystävät tuovat elämään iloa, tukea ja turvallisuutta. Asuntosäätiön tuoreen tutkimuksen mukaan etenkin vanhemmilla suomalaisilla on useita ystäviä naapurustossa. Joka kymmenes meistä on huolissaan naapurin pärjäämisestä tai hyvinvoinnista ja yhtä moni myös auttaa naapuriaan säännöllisesti arkiaskareissa.

Asuntosäätiön tuore Kotionnellisuus-tutkimus kertoo, että ystävystyminen naapurin kanssa lisääntyy iän myötä. Vanhemmissa ikäluokissa (55–69-vuotiaissa) jopa joka neljäs kertoo omaavansa useita ystäviä naapurustossa.
”Arjessa lapset ja koirat ovat se tavallisin ja helpoin syy ryhtyä juttusille ja ystävystyä naapurin kanssa. Vanhemmat ihmiset ovat usein asuneet samalla alueella kauemmin ja näin myös luontevien kohtaamisten määrä on suurempi”, Asuntosäätiön viestintäjohtaja Johanna Otranen tulkitsee tutkimuksen tuloksia.
Vähiten naapuriystäviä on nuorilla, alle 35-vuotiailla, ja joka viides meistä ei tunne yhtäkään naapuriaan.
”Tämä voi olla myös tietoinen valinta, kaikki eivät kaipaa yhteisöllisyyttä asuinympäristössään”, Otranen sanoo.
Naapurit lisäävät turvallisuutta
Asuntosäätiön tutkimus osoittaa, että kannamme huolta naapureistamme. Joka kymmenes meistä on huolissaan naapurin pärjäämisestä tai hyvinvoinnista ja yhtä moni myös auttaa naapuriaan säännöllisesti arkiaskareissa.
Naapurit tuovat myös turvaa. Jopa joka neljäs (26 %) suomalainen kokee naapureiden lisäävän turvallisuudentunnetta. Kokemuksen jakavat myös ne suomalaiset, jotka eivät tunne yhtäkään naapuriaan.
Savossa ja Kymenlaaksossa eniten naapurikavereita
Kotionnellisuus-tutkimuksen mukaan innokkaimmin ystävystytään Savossa ja Kymenlaaksossa. Sen sijaan Pirkanmaalla ja pääkaupunkiseudulla on eniten suomalaisia, jotka eivät tunne yhtäkään naapuriaan.
Auttavaisimmat naapurit löytyvät niin ikään Kymenlaaksosta: siellä peräti joka viides auttaa naapuriaan säännöllisesti arkiaskareissa, muualla maassa vain joka kymmenes. Eniten huolissaan naapureistaan ovat Lapissa, Kainuussa ja Pohjanmaalla asuvat.
”Ystävänpäivä on mainio syy tutustua naapureihin ja tuoda mukavaa, yhteisöllistä tunnelmaa naapurustoon. Helpoin tapa on kutsua naapuri kahville tai lähteä yhdessä kävelylle”, Otranen kannustaa.
Heippa-lappu oveen tai ilmoitustaululle – Kolme vinkkiä ystävänpäivään:
- Ystävänpäiväkahvit: Kutsu naapuri kahville, helppo kahvihetki syntyy nyyttäriperiaatteella.
- Ystävänpäiväkävely: Kävelylenkki yhdessä virkistää mieltä ja kehoa – kutsu naapurit mukaan säästä riippumatta.
- Ystävänpalvelus: Tarvitseeko naapurisi apua jossain pienessä askareessa? Tarjoudu tekemään ystävänpalvelus.
***
Asuntosäätiön vuotuisessa Kotionnellisuus-tutkimuksessa selvitetään suomalaisten onnellisuuden lähteitä ja erityisesti kodin merkitystä onnellisuuteen. Väestökattavaan tutkimukseen osallistuu tänä vuonna 2 177 vastaajaa, jotka edustavat 18–69-vuotiaita suomalaisia. Yhteisöllisyyttä tutkittiin tammikuussa 2024.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna Otranenviestintä- ja henkilöstöjohtaja
Puh:020 161 2292Puh:040 747 2461johanna.otranen@asuntosaatio.fiTietoja julkaisijasta
Asuntosäätiö on yksi suurimpia suomalaisia asuinkiinteistöjen omistajia Suomessa. Tarjoamme noin 18 000 kotia 32 paikkakunnalla; asokoteja, vuokrakoteja ja omistuskoteja. Vuosittain käynnistämme noin 400 uuden asunnon tuotannon. Liikevaihtomme vuonna 2022 oli 186,4 miljoonaa euroa. Kaiken toimintamme ytimessä ovat vastuullisuus ja yleishyödyllisyys: emme tavoittele välitöntä voittoa tai taloudellista etua.
Onnella on osoite.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Asuntosäätiö
Asuntosäätiö rakennuttaa uusia asumisoikeusasuntoja Pirkkalaan13.6.2025 10:30:00 EEST | Tiedote
Asuntosäätiö ja Lujatalo ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen kuusikerroksisen asumisoikeuskohteen rakennuttamisesta Pirkkalaan. Kohteen rakennustyöt käynnistyvät kesällä 2025 ja hanke valmistuu arviolta elokuun lopulla 2026.
Helsingin Verkkosaareen ja Tampereen Ojalaan valmistui Asuntosäätiön uusia asumisoikeusasuntoja27.5.2025 13:12:00 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön uudet asumisoikeuskohteet ovat valmistuneet Helsingin Verkkosaareen ja Tampereen Ojalaan. Kohteisiin valmistui yhteensä 71 uutta asumisoikeusasuntoa, ja asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin koteihinsa tällä viikolla.
Helsingin Jätkäsaareen valmistui 82 uutta Asuntosäätiön asumisoikeusasuntoa29.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön uudet asumisoikeusasunnot ovat valmistuneet Helsingin Jätkäsaareen osoitteeseen Atlantinkatu 8. Asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin koteihinsa tällä viikolla.
Suomalaisten lempiääni kotona on hiljaisuus24.4.2025 13:00:27 EEST | Tiedote
Arkemme täytyy monenlaisista äänistä– mieluisista ja epämieluisista, mutta kotona haluamme nauttia hiljaisuudesta. Asuntosäätiön tuoreen tutkimuksen mukaan kotoisin olo syntyy hiljaisuudesta, kun taas kotiin kantautuva remontointimelu saa hermot kireälle.
Asuntosäätiön vuosikatsaus ja vastuullisuusraportti vuodelta 2024 julkaistu16.4.2025 13:45:50 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön vuosikatsaus vuodelta 2024 sisältää toimintakertomuksen sekä tilinpäätöksen. Vastuullisuusraportti kuvaa Asuntosäätiön vastuullisuustyötä sekä vastuullisuusohjelman tavoitteissa etenemistä vuoden 2024 aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme