Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallituksen kokoustiedote 12.2.2024
Maakuntahallitus kokoontui Oulussa maanantaina 12. helmikuuta.
Maakuntajohtaja Jussi Rämet nosti edunvalvonta-asioissa esille Pohjoisen ja itäisen ohjelman laadinnan valmistelun ja tavoitteet, puhtaan ja vakaan energian tuotannon suunnittelun Hanhikivellä sekä alueidenkäyttölain.
Merialuesuunnittelun toinen kierros käynnistyy
Maakuntahallitus päätti aloittaa Lapin liiton, Pohjois-Pohjanmaan liiton, Keski-Pohjanmaan liiton ja Pohjanmaan liiton yhteisen merialuesuunnitelman laatimisen Pohjoisen Selkämeren, Merenkurkun ja Perämeren sekä niihin rajautuville talousvyöhykkeen alueille. Merialuesuunnitteluyhteistyön koordinaatioryhmän tavoitteen mukaan suunnitelmaehdotuksen tulisi valmistua vuoden 2026 aikana. Pohjois-Pohjanmaan liitto on mukana rannikon maakuntaliittojen yhteisessä merialuesuunnitteluyhteistyön koordinaatiossa, jonka vetämistä jatkaa Varsinais-Suomen liitto.
Merialuesuunnittelu on osa EU:n yhdennettyä meripolitiikkaa, jolla pyritään älykkääseen, kestävään ja osallistavaan siniseen talouteen. Tavoitteena on edistää merialueen eri käyttömuotojen kestävää kehitystä ja kasvua, merialueen luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä meriympäristön hyvän tilan saavuttamista.
Pohjois-Pohjanmaan tavoiteltava aluerakenne 2050
Tavoiteltava aluerakenne 2050 ilmaisee pohjoispohjalaisen tahtotilan tulevaisuudesta. Se ottaa huomioon käynnissä olevia eritasoisia kehitystrendejä ja sisältää pitkän aikavälin tavoitteellisuutta. Tavoiteaikataulun mukaan aineisto valmistuu vuoden 2024 keväällä. Aluerakennetarkastelu on tehty uuden energia- ja ilmastovaihemaakuntakaavan valmistelun yhteydessä rinnan ympäristöministeriön vetämän kansallisen alueidenkäytön kehityskuvatyön kanssa. Maakunnallinen aluerakennetyö täydentää kansallisen alueidenkäytön kehityskuvatyön tietoja Suomen alue- ja yhdyskuntarakenteen nykytilasta ja luo omaehtoisen Pohjois-Pohjanmaan tulevaisuuskuvan. Pohjois-Pohjanmaan aluerakenne 2050 raportti sekä teema- ja yhdistelmäkartat toimivat täydentävänä tietopohjana energia- ja ilmastovaihemaakuntakaavan ehdotusvaiheessa. Aluerakenneaineisto lähetetään jäsenkuntiin kommenttikierrokselle.
Pohjoisen liikennestrategia 2036 -luonnos on julkaistu
Pohjoisen liikennestrategia 2036 on Pohjois-Pohjanmaan, Lapin, Kainuun ja Keski-Pohjanmaan maakuntien yhteinen strateginen tahtotila alueen liikennejärjestelmän kehittämiseksi. Strategiassa keskitytään ylimaakunnallisiin, koko pohjoista Suomea koskeviin liikenteen ja logistiikan kysymyksiin. Pohjoisen liikennestrategian luonnos on julkaistu 17.1.2024. Strategian toimenpideohjelmassa keskiöön on nostettu sellaiset strategiset kehityshankkeet ja -potentiaali, joiden suunnittelun edistäminen tai toteuttaminen on realistista vuoteen 2036 mennessä. Toimenpiteistä on priorisoitu kaikkein keskeisimmät kärkitoimenpiteet. Strategialuonnoksen Pohjoisen liikennejärjestelmän visio, tavoitteet ja toimenpiteet ohjaavat maakunnallista ja seudullista liikennejärjestelmäsuunnittelua. Maakuntahallitus kävi evästyskeskustelun jatkovalmistelun pohjaksi. Strategia tuodaan maakuntahallitusten hyväksymiskäsittelyihin maaliskuussa 2024.
Jäsenmuutos
- Maakuntahallitus päätti vapauttaa Business Finlandin edustaja Juha Pulkkisen ja hänen varajäsenensä Teija Pakasen Pohjois-Pohjanmaan maakunnan yhteistyöryhmän jäsenyydestä.
Lyhyesti
- Pohjois-Pohjanmaan liitto (Lohi Iijokeen 2 -hanke) tilaa Iijoen 1-vuotiaat lohenpoikaset Kuusamon Jalokala Oy:ltä vuodelle 2025 hintaan 0,395 e/kpl (alv 0 %). Kaloja hankitaan maksimissaan 175 000 kpl ja hankinnan kokonaisarvo on enintään 69 125 e (alv 0 %).
- Maakuntahallitus hyväksyi Pohjois-Pohjanmaan kuntien, hyvinvointialueen ja maakuntaliiton strategisen yhteistyösopimuksen, jonka keskeisenä tavoitteena on auttaa hyvinvointialuetta ja kuntia sekä maakunnan liittoa suuntaamaan omaa sekä yhteistä tekemistä.
- Juha Richter Oulusta on jättänyt 17.12.2023 kuntalaisaloitteen otsikolla ”Syntyvyys nousuun Pohjois-Pohjanmaalla”. Pohjois-Pohjanmaan liiton toimistossa on valmisteltu kuntalaisaloitteeseen vastaus.
- Valtioneuvosto päättää hallituskausittain valtakunnallisista alueiden kehittämisen painopisteistä. Vuoden 2024 pääteemat ovat väestökehityksen keskeisimmät trendit ja havainnot, ympäristön kestävä kehitys, alue- ja yhdyskuntarakenne sekä liikenne- ja viestintäyhteydet, elinkeinot ja TKI-toiminta, työvoiman saatavuus, osaaminen ja sivistys sekä osallisuus ja hyvinvointi. Maakuntaliitto valmisteli alueellisen tilannekuvan yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa, ja se toimitettiin työ- ja elinkeinoministeriöön 26.1.2024. Pohjois-Pohjanmaan tilannekuva esiteltiin valmisteluverkostolle ja ministeriöille 1.2.2024. Varsinainen aluekehityskeskustelu tapahtuu huhtikuussa 2024 suuralueittain.
- Hallintojohtajan virka on haettavana 8.2.–1.3.2024. Viran täyttöprosessiin ostetaan asiantuntijatyötä MPS Careerilta. Haastatteluryhmä kokoontuu viikolla 10 tekemään yhteenvedon hakijoista sekä oman esityksen maakuntahallitukselle 11.3.2024 kokoukseen haastatteluun kutsuttavista henkilöistä.
- Maakuntajohtajan päätökset ajalta 6.1.–5.2.2024
- Toimiston antamat lausunnot ajalta 6.1.–5.2.2024
Esityslistat ja pöytäkirjat
Maakuntahallituksen esityslista
Pohjois-Pohjanmaan liiton toimielinten esityslistat ja pöytäkirjat
Yhteyshenkilöt
Jussi RämetmaakuntajohtajaPohjois-Pohjanmaan liitto
Puh:+358 40 586 3877jussi.ramet@pohjois-pohjanmaa.fiJussi YlitaloMaakuntahallituksen puheenjohtajaPohjois-Pohjanmaan liitto
Puh:+358 45 160 6466jussi.ylitalo@pohjois-pohjanmaa.fiPohjois-Pohjanmaan liitto - pohjoisen puolesta avoimessa yhteistyössä
Pohjois-Pohjanmaan liitto on Pohjois-Pohjanmaan 30 kunnan muodostama kuntayhtymä. Liiton tehtäviä ovat alueellinen kehittäminen, aluekehittämisohjelmien sekä EU-ohjelmien valmistelu yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa, maankäytön, liikennejärjestelmäsuunnittelun sekä maakuntakaavoituksen viranomais- ja kehittämistehtävät, edunvalvonta ja maakunnan tunnetuksi tekeminen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan liitto
Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallituksen kokoustiedote 7.4.20257.4.2025 14:11:26 EEST | Tiedote
Maakuntahallitus kokoontui maanantaina 7. huhtikuuta Oulussa.
Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallituksen kokoustiedote 10.3.202510.3.2025 14:29:29 EET | Tiedote
Maakuntahallitus kokoontui maanantaina 10. maaliskuuta Oulussa. Edunvalvonta-asioissa maakuntajohtaja Jussi Rämet kertoi Pohjoisen Suomen ohjelman toimeenpanon ajankohtaisesta tilanteesta sekä Pohjois-Suomen, Pohjois-Ruotsin ja Pohjois-Norjan yhteistyön jatkokehittämistä koskevasta esityksestä.
Miltä näyttää Pohjois-Pohjanmaa vuonna 2050? Maakunnalle luotiin vaihtoehtoiset tulevaisuuden skenaariot27.2.2025 11:45:17 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan maakunnalle luotiin ensimmäistä kertaa vaihtoehtoisia tulevaisuuden suuntaviivoja luotaavat skenaariot viime vuoden aikana. Neljässä skenaariossa esiin nousevat geopoliittiset jännitteet, Euroopan yhtenäisyys, ekologinen kriisi, teknologinen kehitys, talouskasvu, väestönkehitys sekä yhteiskunnan polarisaatio. Skenaarioissa esitetään myös teemoja ja toimenpiteitä, joihin Pohjois-Pohjanmaalla tulisi panostaa menestyvän maakunnan rakentamiseksi.
Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallituksen kokoustiedote 10.2.202510.2.2025 14:00:35 EET | Tiedote
Maakuntahallitus kokoontui vuoden ensimmäiseen kokoukseensa maanantaina 10. helmikuuta Oulussa.
Ennakko: Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntahallituksen kokous 10.2.20255.2.2025 14:43:26 EET | Tiedote
Maakuntahallituksen 10.2.2025 kokouksen esityslista on julkaistu Pohjois-Pohjanmaan liiton verkkosivuilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme