Talvinen Viro tarjoaa koko perheen elämyksiä lomalaisille
Suomalaisten suosituin matkakohde Viro tarjoaa talvilomalaisille paljon tekemistä ja hauskoja elämyksiä. Viron jokaisesta kolkasta löytyy kiinnostavaa puuhaa ja pienen maan suuret seikkailut ovat perheille myös helposti saavutettavissa. Tallinnan matkailutoimiston Silja Hurskainen ja Itä-Virumaan matkailuverkoston Mikko Virta antavat vinkit talvisiin seikkailuihin ja paljastavat omat suosikkikohteensa Tallinnassa ja Itä-Virossa.
![Talvinen Viro tarjoaa mahdollisuuden nauttia uudenlaisista elämyksistä ja aktiviteeteista. Myös tutut paikat voi kokea aivan uudesta perspektiivistä. Miltä kuulostaisi tutkailla Tallinnan vanhan kaupungin kauniita rakennuksia luistelukentän jäällä lipuen?](/data/images/public/25175169/70101765/c3985365-28c7-4266-a84a-82122e98a4d3-w_720.jpg)
Suomalaisten matkailijoiden keskuudessa teetetyn tuoreen kyselytutkimuksen mukaan 71 prosenttia kertoi aikovansa tehdä lähimmän vuoden aikana vähintään yhden vapaa-ajan matkan Viroon. Heistä kolmannes on suuntaamassa etelänaapuriin jo kuluvana talvena tai viimeistään kevään aikana.* Viikoilla 8, 9 ja 10 vietettävät suomalaiskoulujen talvilomat ovatkin oivallinen hetki lähteä lähimatkalle Viroon, jossa luminen talvi mahdollistaa monenlaisia seikkailuita ja tekemistä koko perheelle.
”Talvinen Tallinna tarjoaa mahdollisuuden nauttia kaupungista aivan uudesta perspektiivistä. Täällä voi katsella vanhakaupungin historiallisia rakennuksia tai tutkia Telliskiven trendikkäitä muraaleja luistimilla liukuen. Laululavan rinteen pitkä pulkkamäki on myös huikea kohde isoille ja pienille hurjapäille. Kaupungin monet kahvilat takkoineen tarjoavat tunnelmallisen hetken nauttia vaikkapa kaakaota, marsipaania ja leivonnaisia talvisen reippailun jälkeen”, kertoo Visit Tallinnan markkinoinnin projektipäällikkö Silja Hurskainen.
Omalla kyydillä tai Tallinnasta helposti löytyvällä yhteiskäyttöautolla on helppo suunnata pääkaupungista myös itään. Vain puolentoista tunnin ajomatkan päästä löytyy Kiviõlin seikkailukeskus, joka on Pohjois-Viron monipuolisin talviurheilukohde.
”Useille vielä tuntematon Itä-Viro yllättää myös talvikohteena, jonne voi lähteä Tallinnasta helpolle päiväretkelle. Itse haltioidun Viron korkeimmasta putouksesta Valastesta, joka on talvellakin henkeäsalpaavan upea näky. Samalla reissulla kannattaa pistäytyä kävelyretkellä myös Toilan Orun puistossa, jossa voi aistia historian havinaa. Toilassa on myös monta kivaa kahvilaa ja ravintolaa”, kertoo Itä-Virumaan matkailuverkoston markkinointipäällikkö Mikko Virta.
Urbaania ulkoilua Tallinnassa
Telliskiven luistelukenttä (Telliskivi uisuväljak) on Tallinnan tämän talven uutuus. Kenttä sijaitsee keskellä huippusuosittua Telliskiven aluetta, jonne matkailijan on helppo tulla vanhastakaupungista tai satamasta. Luistelukentältä voi vuokrata tarvittavat varusteet. Ulkoilun jälkeen voi ruokailla jossakin Telliskiven alueen monista suosituista ravintoloista tai käydä katsastamassa valokuvamuseo Fotografiskan uuden näyttelytarjonnan. Telliskiven luistelukenttä on avoinna 3. maaliskuuta asti joka päivä klo 10-20.
Telliskiven luistelukenttä, Telliskivi tänav 60a/5, Tallinna
Tallinnan vanhankaupungin luistelukenttä (Vanalinna uisupark) sopii tunnelmalliseen, mieleenjäävään luisteluhetkeen. Nigulisten museon kupeessa sijaitsevalta kentältä on hienot maisemat vanhaankaupunkiin. Paikan päältä voi vuokrata varusteet ja kuuman kaakaon saa kentän kahvilasta. Luistelun jälkeen kannattaa nousta hissillä Nigulisten museon torniin ihailemaan kaupunkia lintuperspektiivistä.
Vanhankaupungin luistelukenttä, Niguliste 2, Tallinna
Tallinnan Laululavan rinteestä saa kaupungin kovimmat pulkkavauhdit, mikäli pää ja takapuoli kestävät. Laulukentän alue on yleistä puistoaluetta ja pulkkailemaan voi omin varustein tulla kuka vain ja milloin vain. Pulkkarinteen päältä aukeavat hienot maisemat merelle ja kaupunkiin.
Tallinnan Laululava, Narva mnt 95, Tallinna
Viron ulkoilmamuseoon avattiin viime vuoden lopulla lapsille ja perheille suunnattu Kolgan maatilan rakennus, jossa pääsee tutustumaan maatilan lapsen elämään. Tutuksi tulevat kotieläimet ja erilaiset maatilan työt. Ulkoilmamuseon lähellä on myös Tallinnan eläintarha, missä voi bongata vaikka talvesta nauttivan lumileopardin.
Viron ulkoilmamuseo, Vabaõhumuuseumi tee 12, 13521 Tallinna
Tallinnan eläintarha, Paldiski maantee 145, Tallinna
Luonnonihmeitä ja ulkoaktiviteetteja Itä-Virossa
Kivõlin seikkailukeskuksessa on talvisin Tallinnan lähin laskettelukeskus, jossa on neljä 400–700 metrin pituista laskettelurinnettä sekä aloittelijoille oma lyhyempi rinne. Välineet voi vuokrata paikan päältä ja kahvilakin löytyy. Kiviõliin ajaa Tallinnasta hyvää maantietä noin 1,5 tunnissa (130 km), joten se sopii hyvin päiväkohteeksikin. Vartin ajomatkan päästä, Ontikan ainutlaatuisen rantatörmän reunalta löytyy myös tunnelmallinen Sakan kartanohotelli rentouttavine spa-osastoineen.
Kiviõlin seikkailukeskus, Mäepealse tee 1, Kiviõli.
Saka mõisa, Toilan kunta 30103, Ida-Virumaa
Kõrvemaan erämaamaisemista pääsee nauttimaan niin hiihtoladuilla, offroad-hiihtoretkellä tai potkukelkoilla. 5–24 km pituisille, hyvin hoidetuille laduille pääsee sivakoimaan ilman ennakkovarausta aina kun valoa riittää ja maastohiihto- ja potkukelkkaretkiä tarjotaan ryhmille opastuksen ja eväät sisältävänä pakettina. Ulkoilun jälkeen lihakset voi kylvettää rennoiksi Iglusaunan ja paljun lämmössä.
Sportland Kõrvemaa, Oja Farm, Pillapalu kylä, Anija
Valasten putous on yksi Viron suosituimpia luontonähtävyyksiä ja upea ilmestys talvellakin. Pakkanen ja tuulet muovaavat yli 30 metriä korkeasta putouksesta jäisen taideteoksen. Valasten näköalapaikan naapurissa on myös kahvila, jossa voi hörpätä kuumaa juotavaa.
Valasten putous, Valasten kylä, Toila.
Viron kaivosmuseo on avoinna ympäri vuoden. Vaikka maanpinnalla tuulisi ja tuiskuttaisi, syvällä maan uumenissa kulkevissa kaivostunneleissa on rauhallista. Suomenkielisen oppaan johdolla saa vihiä siitä, millaista oli aikoinaan työskennellä kaivoskäytävissä. Maan alla pääsee ajamaan myös oikealla kaivosjunalla. Maanalainen kierros on varattava etukäteen, mutta rikastustehtaan perusnäyttelyyn voi tutustua myös ilman varausta.
Viron kaivosmuseo, Jaama 100, Kohtla-Nõmme.
*Verkkokysely suomalaisten matkailusta Viroon. Toteuttajan RAIT Faktum OÜ -tutkimusyritys EASin ja KredExin (Visit Estonia) toimeksiannosta marraskuussa 2023. Otos 1207 18-79-vuotiasta suomalaista, jotka ovat matkustaneet ulkomaille vähintään kerran 3-4 vuoden välein.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Samuel Sorainen, Visit Estonian viestinnän asiantuntija Suomessa
Wolfcom Oy, +358 400 579 653, samuel.sorainen@wolfcom.fi
Jana Kutšinskaja, Head of International media, Visit Estonia, Jana.Kutsinskaja@eas.ee
Kuvat
![Tallinnan vanhankaupungin luistelukenttä eli Vanalinna uisupark Nigulisten museon kupeessa tarjoaa mahdollisuuden tutkailla vanhan kaupungin historiallisia rakennuksia uudesta perspektiivistä.](/data/images/public/25175169/70101765/9a94339e-30d1-4ca3-bc35-40a0ba8cf6e3-w_240.jpg)
![Putiikeistaan, ravintoloistaan ja kulttuuritarjonnastaan tunnetulle Telliskiven alueelle on tänä talvena avattu urbaani luistelukenttä, jossa voi käydä pyörähtämässä vaikka museokäyntien lomassa.](/data/images/public/25175169/70101765/038997f0-24fd-4e02-b0cc-0f9c94dfb638-w_240.jpg)
![Putiikeistaan, ravintoloistaan ja kulttuuritarjonnastaan tunnetulle Telliskiven alueelle on tänä talvena avattu urbaani luistelukenttä, jossa voi käydä pyörähtämässä vaikka museokäyntien lomassa.](/data/images/public/25175169/70101765/a9178508-ac8a-49df-91db-0fd317339309-w_240.jpg)
![Viron ulkoilmamuseossa, Tallinnassa pääsee tutustumaan aitoon entisaikojen elämään. Ulkoilmamuseo tarjoaa paljon puuhaa ja elämyksiä myös talvisin.](/data/images/public/25175169/70101765/c0099c37-5281-4bbb-ae58-9f1005d5b0ce-w_240.jpg)
![Viron ulkoilmamuseossa, Tallinnassa pääsee tutustumaan aitoon entisaikojen elämään. Ulkoilmamuseo tarjoaa paljon puuhaa ja elämyksiä myös talvisin.](/data/images/public/25175169/70101765/b20802df-baca-4667-ba75-4303a00e9b02-w_240.jpg)
![Kiviõlin laskettelukeskus tarjoaa lapsiperheille sopivaa tekemistä talvipäiväksi. Se sijaitsee vain 1,5 tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta ja sopii myös päiväkohteeksi.](/data/images/public/25175169/70101765/6421dfd1-669d-454a-9a92-fd1674826450-w_240.jpg)
![Potkukelkka on viroksi Soome kelk eli Suomi-kelkka. Niillä pääsee potkuttelemaan upeisiin maisemiin esimerkiksi Kõrvemaan urheilukeskuksessa Itä-Virossa.](/data/images/public/25175169/70101765/707f0a18-4410-4728-8877-d4da0eacf569-w_240.jpg)
![Itä-Virossa liikkuessa kannattaa käydä katsomassa Valasten vesiputous, josta pakkanen ja tuulet muovaavat vaikuttavan taideteoksen.](/data/images/public/25175169/70101765/fc4fd6e3-7b6e-4ed5-8222-7bd565c2ea8a-w_240.jpg)
![Itä-Virossa sijaitsevan Viron kaivosmuseon syvällä maan uumenissa kulkevissa kaivostunneleissa on rauhallista, vaikka ulkona tuiskuttaa ja tuivertaa.](/data/images/public/25175169/70101765/5c4194fa-c81a-4c52-89f3-b99fce118990-w_240.jpg)
![Itä-Virossa sijaitsevan Viron kaivosmuseon syvällä maan uumenissa kulkevissa kaivostunneleissa on rauhallista, vaikka ulkona tuiskuttaa ja tuivertaa.](/data/images/public/25175169/70101765/1c0d6f59-7e0a-4c97-bc38-b3d11051ef5a-w_240.jpg)
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wolfcom
Turussa 10.8. järjestettävä Red Bull Rautaratsu koettelee huimapäiden pyöräilytaitoa24.7.2024 11:03:01 EEST | Tiedote
Turun ydinkeskustassa, Aurajoen päällä elokuussa järjestettävä Red Bull Rautaratsu on koko perheen ilmainen viihdetapahtuma, jossa koetellaan fysiikan lakeja ja mielikuvituksen rajoja. Tapahtumaan osallistuvat kaksihenkiset tiimit pyrkivät suorittamaan itse suunnittelemillaan ja rakentamillaan, polkupyörään perustuvilla tandem-laitteilla joelle rakennettavan esteradan veteen tippumatta. Lauantaina 10. elokuuta järjestettävään Red Bull Rautaratsuun on ilmoittautunut lähes 60 tandem-tiimiä kautta Suomen Rovaniemeltä Naantaliin.
Porvoosta avautuu tänään suora liikenneyhteys lentoasemalle2.7.2024 13:53:34 EEST | Tiedote
Matkahuolto ja Suomen suurin taksiyhtiö Menevä aloittavat tänään yhteistyön, jonka myötä Porvoon linja-autoasemalta pääsee 40 minuutissa suoraan Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Uusi palvelu toimii vain yöaikaan, jolloin julkinen yhteys Porvoosta lentoasemalle on haastavin. Kimppakyydit järjestyvät ennakkovarauksella. Porvoossa yhteys pitää varata 6 tuntia ennen kuljetuksen lähtöä, lentoasemalla riittää 20 minuutin ennakkovaraus. Palvelu toteutetaan Menevän sähköisillä tilatakseilla ja yhden suunnan hinta on alkaen 25,80 euroa per matkustaja.
Kesän lonkeroväri on pirteä punainen27.6.2024 09:15:00 EEST | Tiedote
Laadukkaista artesaanijuomistaan tunnettu The Helsinki Distilling Company toi ensimmäisenä väriä suomalaisille lonkerohyllyille. Vuoden 2015 Helsinki-päivänä ensiesittelynsä saanut aidoista hedelmämehuista ja laadukkaista tisleistä valmistettu Helsinki Long Drink -valikoima kattaa viisi aidon hedelmäistä makua. Tämän kesän hittiväri on punainen ja maku kirpsakka veriappelsiini.
Kesäinen Viro on täynnä tekemistä ja tapahtumia24.6.2024 12:37:09 EEST | Tiedote
Suomalaisten suosituin matkakohde Viro tarjoaa kesätekemistä ja -tapahtumaa kirjaimellisesti jokaiseen makuun. Pääkaupungissa piipahtaville risteilymatkailijoille on tarjolla monta mielenkiintoista, ajankohtaista näyttelyä kävelymatkan päässä satamasta. Euroopan kulttuuripääkaupunki 2024 Tartto on varma valinta, jos haluaa nauttia monipuolisesta kulttuuritarjonnasta ja viehättävän boheemista ilmapiiristä. Maakuntien ruokafestivaaleilta puolestaan löytyy herkuttelijoille kilometrikaupalla herkullista maistettavaa ja koettavaa.
Menevä taksipalvelu laajentaa Jyväskylässä19.6.2024 10:55:23 EEST | Tiedote
Jyväskylän alueella aiemmin Kela-takseja operoinut kotimainen perheyhtiö Menevä tuo taksilaivueensa myös tavallisten kuluttajien avuksi. Uusi taksipalvelu operoi Jyväskylässä pääosin sähköautoilla ja uutta ovat myös viidestä eurosta alkavat kiinteät kyytihinnat. Suomen suurin taksiyhtiö Menevä uskoo Jyväskylän taksimarkkinan kasvuun ja kilpailun kehittävän myös alan yleistä palvelutasoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme