Aluevaltuusto tarkensi palveluverkon päätösvaltaa ja antoi aloiteoikeuden kokouksiinsa kaikille vaikuttamistoimielimille
12.2.2024 21:06:51 EET | Pirkanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Pirkanmaan aluevaltuusto hyväksyi maanantaina muutoksia hyvinvointialueen hallintosääntöön. Muutoksilla lisättiin aluevaltuuston mahdollisuuksia osallistua palveluverkon kehittämiseen ja annettiin kaikille vaikuttamistoimielimille oikeus tehdä valtuustoaloitteita.
Aluevaltuusto päättää jatkossa strategiaan perustuvan palvelujen verkoston periaatteista, jotka liittyvät palvelutarpeeseen vastaamiseen, palvelujen saatavuuteen ja saavutettavuuteen, henkilöstön riittävyyteen, kustannusten hallintaan sekä tarvittavien investointien mahdollistamiseen.
Lisäksi aluevaltuusto päättää palvelujen verkoston kehittämiseen liittyvistä merkittävistä ohjelmista, kuten ikäihmisten ja vammaisten palveluja koskevista ohjelmista sekä niiden muutoksista. Aluehallitus puolestaan päättää jatkossa muista ohjelmista sekä palvelukohtaisista palveluverkkosuunnitelmista aluevaltuuston käymän lähetekeskustelun pohjalta kuultuaan asianmukaisia jaostoja, valiokuntia ja vaikuttamistoimielimiä aiheesta.
Aluevaltuusto hyväksyi yksimielisesti ponnen, jonka mukaan aluevaltuusto haluaa vahvistaa poliittisen päätöksenteon vaikuttavuutta demokratiakyselyn tulosten pohjalta. Aluevaltuusto edellyttää, että poliittiset ryhmät ovat keskeisesti mukana asian valmistelussa heti maaliskuun alusta. Niin ikään hyvinvointialueen strategiapäätöksen ja sen toimeenpano-ohjelman välistä yhteyttä on tarkasteltava poliittisen päätöksenteon ja aluevaltuuston roolin näkökulmasta. Myös hyvinvointialueen järjestämisvastuuta ja periaatteita on tarkasteltava aluevaltuuston roolin osalta. Lisäksi aluevaltuusto edellyttää, että demokratiakyselyn pohjalta tapahtuva valmistelu on pääosin tehty syyskuun loppuun mennessä.
Hallintosääntöön lisättiin aluevaltuustossa myös kaikkien vaikuttamistoimielinten oikeus tehdä kirjallisia aloitteita aluevaltuuston kokouksissa. Nuorisovaltuuston, vammaisneuvoston ja vanhusneuvoston aloitteet käsitellään samassa järjestyksessä kuin aluevaltuutettujen jättämät valtuustoaloitteet.
Hyvinvointisuunnitelmasta tukea terveyteen ja turvallisuuteen
Aluevaltuusto hyväksyi hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman vuosille 2023–2026 sekä muut lakisääteiset alueelliset hyvinvointisuunnitelmat.
Hyvinvointisuunnitelmassa linjataan monia hyvinvoinnin edistämisen tavoitteita ja toimia koko Pirkanmaan alueelle. Painopisteiksi on valittu liikkuminen, mielenterveys, arjen turvallisuus ja osallistuminen sekä yksilöllisten hyvinvointia edistävien valintojen tukeminen.
Käytännössä hyvinvointia edistäviä yksilöllisiä valintoja tuetaan muun muassa erilaisilla palvelukanavilla sekä kehittämällä matalan kynnyksen digitaalista elintapaohjausta. Hyvinvoinnin riskitekijöihin aiotaan puuttua entistä varhaisemmassa vaiheessa. Suunnitelmissa on esimerkiksi elintapaohjausvalmentaja, joka tukee riskitekijöihin puuttumista. Hyvinvointialue tukee myös liikuntaneuvontaa ja kulttuurityötä omissa palveluissaan. Osallisuutta ja yhteisöllisyyttä tuetaan muun muassa tiiviimmällä järjestöyhteistyöllä. Hyvinvointialueelle valmistellaan niin ikään väkivallan ehkäisyn suunnitelma ja yhteistyörakenteet.
Yhteyshenkilöt
Aluevaltuuston puheenjohtaja Johanna Loukaskorpi
Puh:040 8063691Hyvinvointialuejohtaja Marina Erhola
Puh:040 183 4295marina.erhola@pirha.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Oriveden ja Valkeakosken sote-asemien lääkärin ja hoitajan vastaanottojen numerot muuttuvat13.3.2026 14:06:26 EET | Tiedote
Oriveden ja Valkeakosken sote-asemien lääkärin ja hoitajien vastaanotoilla on otettu käyttöön uusi puhelinjärjestelmä, mikä tuo muutoksia myös puhelinnumeroihin. Uudistuksella sujuvoitetaan yhteydenottamista ja tuetaan hoidon jatkuvuutta.
Tule tukiperheeksi – pienillä teoilla on suuri merkitys12.3.2026 09:47:02 EET | Tiedote
Hyvinvointialueet ympäri Suomen etsivät uusia tukiperheitä lapsille, jotka kaipaavat elämäänsä lisää turvallisia aikuisia ja myönteisiä kokemuksia. Tukiperheeksi voi ryhtyä missä päin Suomea tahansa oman hyvinvointialueen kautta.
Muistioireet kannattaa tutkia ajoissa – näin muistitutkimukset ja hoito etenevät Pirkanmaalla11.3.2026 14:08:12 EET | Tiedote
Muistiin liittyvät huolet heräävät monella vähitellen, kun esimerkiksi tavaroita katoaa, nimet eivät muistu mieleen ja oikeita sanoja pitää hakea. Jos arjen askareet muuttuvat hankaliksi, voi sairaus olla jo pitkällä.
Hepatiitti C:n eliminointihanke käynnistyi Pirkanmaalla11.3.2026 08:11:27 EET | Tiedote
Suomi on sitoutunut eliminoimaan hepatiitti C -viruksen kansanterveysongelmana vuoteen 2030 mennessä. Pirkanmaan hyvinvointialue on saanut valtionavustusta edistääkseen hepatiitti C:n eliminointia alueellaan. Keskeisenä tavoitteena on parantaa hepatiitti C:n testauksen ja hoidon saavutettavuutta.
Tilapäisen kotisairaanhoidon laskutuksessa viivästyksiä yhteisen käyttöjärjestelmän vuoksi10.3.2026 15:53:19 EET | Tiedote
Tilapäisen kotisairaanhoidon laskutuksessa on ollut ongelmaa johtuen siirtymisestä käyttämään yhteistä OMNI360-potilastietojärjestelmää. Maksuja laskutetaan takautuvasti vain syksystä 2025 alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme