Ennakkotiedote: Merja Mäen tunteikas romaani käsittelee historiankirjoituksessamme vähälle huomiolle jäänyttä aihetta: suomalaissotilaiden ja karjalaisnaisten romansseja jatkosodan miehitysvaiheen aikana ja näistä suhteista syntyneitä lapsia
Merja Mäki teki kaunokirjallisen läpimurron 2022 ilmestyneellä evakkoromaanillaan Ennen lintuja (Gummerus), joka palkittiin Tulenkantaja-vientikirjapalkinnolla. 11.3.2024 ilmestyvä jatkosodan miehitysvaihetta kuvaava Itki toisenkin (Gummerus) jatkaa tunteikkaiden sota-ajan Karjalaan sijoittuvien romaanien sarjaa. Mäellä on karjalaisia sukujuuria Käkisalmessa.

Larja palaa kesällä 1942 opettajaleiriltä kanta-Suomesta Aunuksen Karjalaan. Seutu kasvattaa uutta ja suree vanhaa. Kotona on vastassa hiiltyneitä hirsiä, kuolemansairas Matja-buabo ja pikkusisko Pola, joka kantaa salaisuutta sydämensä alla.
”Minulla on huoliainen”, Matja kuiskasi. ”Ellei äitisi pian palaa, kylään ei jää montaa itkijää, jotka muistaisivat vanhan kansan itkusanat. Kylä tarvitsee perinteisen itkijän.”
Sota-ajan rakkautta kuvaavassa romaanissa punoutuu yhteen rajakarjalaisten naisten ja lasten kohtalot, Stalinin vainoissa pakkotyöleireille kyyditettyjen kaipuu, kyläläisten erilainen suhtautuminen miehittäjiin sekä kielen, koulutuksen ja kulttuurin merkitys. Larjan on pohdittava, voiko opettaja seurata äänellä itkemisen kutsumusta ja heittäytyä itkusanojen vietäväksi.
"Kiertäessäni Suomea kirjailijana viimeisen kahden vuoden aikana olen huomannut, että Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on aktivoinut kansallisen sotatraumamme ja korostanut sitä, että trauma on ylisukupolvinen. Ajattelen, että parhaimmillaan kaunokirjallisuus voi tuoda lohtua ja auttaa meitä ymmärtämään juuriamme. Sodasta kirjoittaminen on minulle rauhantyötä", Merja Mäki kertoo.
Kauhavalla asuva Merja Mäki (s. 1983) on toiminut pitkään äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana.
Merja Mäki: Itki toisenkin
415 sivua
ilmestyy 11.3.
Yhteyshenkilöt
Eeva HerrainsiltaViestintäpäällikkö
Puh:040 5146 360eeva.herrainsilta@gummerus.fiKuvat
Linkit
Gummerus
Vuonna 1872 perustettu Gummerus on Suomen vanhin yleiskustantamo. Toteutamme edelleen perustajamme Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä visiota julkaista kirjallisuutta ”huviksi ja hyödyksi”. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gummerus
Pinnanalaiset jännitteet purkautuvat norjalaisissa rippijuhlissa – Marie Aubertin Enhän minä ole sellainen (Gummerus) on nautinnollisen kipeä perhedraama6.5.2025 09:22:25 EEST | Tiedote
Norjalaiskirjailija Marie Aubertin mustaa huumoria tihkuva, taidokkaan vähäeleinen teos Enhän minä ole sellainen (Gummerus) mukailee tarinaa rumasta ankanpoikasesta: miltä muiden muuttuneet katseet todella tuntuvat?
Gummerus julkaisee suomeksi Percival Everettin Pulitzer-palkitun romanin James6.5.2025 09:20:41 EEST | Tiedote
Yhdysvaltalaiskirjailija Percival Everettin James on vaikuttava uudelleentulkinta Mark Twainin romaanista Huckleberry Finnin seikkailut. James kertoo klassikkoteoksen tarinan perheensä yhteen saattamisen puolesta taistelevan orja-Jimin näkökulmasta ja näyttää rotusorron absurdiuden. Teos ilmestyy suomeksi syksyllä 2026, ja sen suomentaa palkittu kääntäjä Antero Tiittula.
ENNAKKOTIEDOTE: Rahasta puhuminen on parisuhteen hoitamista – Julia Thurénin ja Merja Mähkän Rikas, rakas, köyhä, varas – Rahanjako parisuhteessa ilmestyy 21.5.30.4.2025 11:00:31 EEST | Tiedote
Kuka maksaa ravintolalaskut tai lasten kurahaalarit, kun toinen tienaa enemmän kuin toinen? Kannattaako kaikki jakaa 50-50 -periaatteella? Miten luokkatausta näkyy parisuhteen raha-asioissa? Mikä on rahaminä tai fuck you –rahasto? Entä mitä tarkoittavat avio-oikeus ja ositus ja miten varautua eroon taloudellisesti? Julia Thurénin ja Merja Mähkän Rikas, rakas, köyhä, varas – Rahanjako parisuhteessa (Gummerus) kertoo kaiken tarpeellisen rakkaudesta ja rahasta.
Toivoa ja tärkeitä puheenvuoroja – Tutustu Gummeruksen syksyn 2025 uutuuskirjoihin29.4.2025 09:39:43 EEST | Tiedote
Yksi tämän vuoden odotetuimpia kirjoja on Suomen entisen pääministerin Sanna Marinin muistelmateos Toivo on tekoja, joka ilmestyy 4.11. Muistelmissaan Marin kertoo tiestään politiikan huipulle sekä avaa näkemyksiään johtajuudesta ja muutoksen aikaansaamisesta.
Vuoden 2025 Tähtivaeltaja-palkinto Siiri Enorannan romaanille Keuhkopuiden uni24.4.2025 11:13:19 EEST | Tiedote
Helsinki Science Fiction Seuran Tähtivaeltaja-palkinto on myönnetty Siiri Enorannan romaanille Keuhkopuiden uni (Gummerus). Finlandia-palkitun Enorannan yhdestoista romaani on sielukas ja dekadentti fantasiaromaani ihmisen ja luonnon suhteesta. Palkintoraati luonnehtii Keuhkopuiden unta "omaääniseksi, monikerroksiseksi taidonnäytteeksi".
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme