Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

THL:n kysely: Yli puolet suomalaisista kannattaa nykyistä alkoholipolitiikkaa – aiempaa selvästi harvempi haluaa viinit ruokakauppaan

Jaa

Yli puolet suomalaisista on nykyisen alkoholipolitiikan kannalla, selviää THL:n tammikuussa 2024 teettämästä kyselystä. Suomalaisista 57 prosenttia pitää nykyistä alkoholipolitiikkaa sopivana. Viime vuonna nykyisen alkoholipolitiikan kannalla oli 53 prosenttia vastaajista.

Väljempää alkoholipolitiikkaa kannatti 26 prosenttia suomalaisista, kun viime vuonna vastaava osuus oli 29 prosenttia. Tiukempaa alkoholipolitiikkaa halusi 11 prosenttia vastaajista. Viime vuonna vastaava osuus oli yhdeksän prosenttia vastaajista.

Alkoholipoliittisten mielipiteiden kiristyminen näkyy erityisesti viinien myyntiä koskevissa asenteissa.

Vastaajista alle puolet, 44 prosenttia, oli sitä mieltä, että viinejä pitäisi saada ostaa päivittäistavarakaupoista. Viime vuonna vastaava osuus oli 48 prosenttia ja vuonna 2022 se oli 54 prosenttia.

”Kahden vuoden aikana tapahtunut muutos väestön mielipiteessä on merkittävä. Viinien myymistä päivittäistavarakaupoissa kannattavien osuus on laskenut kymmenen prosenttiyksikköä vuodesta 2022”, sanoo johtava asiantuntija Thomas Karlsson THL:stä.

Näkökannat ovat tiukentuneet myös kysyttäessä mielipidettä viinien myynnistä, jos se tarkoittaisi samalla väkevien alkoholijuomien myyntiä päivittäistavarakaupoissa. Tässä tapauksessa enää 21 prosenttia vastaajista haluaisi viinit päivittäistavarakauppoihin. Viime vuonna vastaava osuus oli 25 prosenttia ja vuonna 2022 osuus oli 29 prosenttia.

Vastaajien selvä enemmistö, 89 prosenttia, pitäisi väkevien alkoholijuomien myynnin tulevaisuudessakin Alkon yksinoikeutena. Viime vuonna osuus oli 87 prosenttia vastaajista.

”Kyselyn perusteella suomalaiset pitävät aiempaa yleisemmin nykyistä alkoholipolitiikkaa oikeasuhtaisena keinona rajoittaa alkoholin kulutusta ja siten myös ehkäistä alkoholista aiheutuvia haittoja”, Karlsson jatkaa.

Alkoholin kotiinkuljetus mietityttää suomalaisia

Vastaajilta kysyttiin myös, luottavatko he siihen, että ikärajoja ja päihtyneille myynnin kieltoa voidaan tehokkaasti valvoa, jos alkoholijuomien kotiinkuljetus sallitaan esimerkiksi ruokalähettipalveluille. Vastaajista 75 prosenttia ei luota tähän lainkaan tai melko vähän, kun taas 22 prosenttia vastaajista luottaa tähän melko paljon tai täysin.

”Kokonaisuudessaan väestön alkoholipoliittiset mielipiteet ovat tiukentuneet, ja ikärajojen kannatus ylipäätään on suurta. Siksi on varsin ymmärrettävää, että myös kotiinkuljetuksen valvonnan toteutumiseen suhtaudutaan epäillen”, Karlsson arvioi.

THL tutkii väestön mielipiteitä alkoholirajoituksista ja alkoholijuomien vähittäismyyntijärjestelmästä vuosittaisten mielipidekyselyiden avulla. Tiedot on kerätty tammikuussa puhelinhaastatteluina väestörekisteristä satunnaisotannalla valituille 18–79-vuotiaille suomalaisille. Tutkimuksen toteutti Verian. Otos on noin 1 000 henkeä, ja se edustaa koko Suomen väestöä Ahvenanmaa pois lukien. Alkoholipoliittisten mielipiteiden vuosittaista seurantaa on tehty vuodesta 1984 lähtien. 

Lisätietoja:

Alkoholipoliittiset mielipiteet tilastoraportti 2024
 
Alkoholipolitiikka Suomessa

Thomas Karlsson
johtava asiantuntija
puh. 029 524 7021
etunimi.sukunimi@thl.fi

Avainsanat

Tietoa julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

THL viikolla 19/202530.4.2025 12:07:29 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri julkaistaan yleensä joka torstai, mutta tänään, vappuaattona, se ilmestyy poikkeuksellisesti keskiviikkona. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat keskiviikon 30.4. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ke 7.5. Alueiden väliset erot sairastavuudessa ja työkyvyttömyydessä. Kansallisen terveysindeksin 2021–2023 tuloksia. Yhteistiedote Kelan kanssa. Lisätietoja: johanna.leinonen(at)thl.fi, puh. 029 524 7678 pe 9.5. Jätevesitutkimuksen tulokset huumeiden käytöstä julkaistaan. Lisätietoja: saija.jarvimaki(at)thl.fi, puh. 029 524 7632 Verkkouutiset ma 5.5. Ulkomaista syntype

THL viikolla 18/202524.4.2025 15:27:24 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 24.4. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ti 29.4. Tilasto: Lastensuojelu 2024 Vuoden 2024 tiedot lastensuojelun sijoituksista, avohuollon asiakasmääristä ja lastensuojeluilmoituksista koko maassa ja alueilla. Lisätiedot: tiina.puhakka(at)thl.fi, puh. 029 524 7673 Verkkouutiset ma 28.4. Hellehaittojen torjuntaan kannattaa hyvinvointialueilla ja kunnissa varautua hyvissä ajoin ennen kesää. Kuumasta säästä ja etenkin helleaalloista aiheutuu Suomessa merkittävä määrä vakavia terveyshaittoja. Pitkitty

THL viikolla 17/202517.4.2025 15:07:14 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 17.4. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Blogit ti 22.4. Kirjoittajat: Rut Norlund-Spiby ja Päivi Nurmi-Koikkalainen. Exploring Independent Living Practices Across Nordic and Baltic Countries ke 23.4. Kirjoittajat: Susanna Kalliola, THL ja Erikka Levälahti, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, laillistettu sosiaalityöntekijä. Lastensuojelua uudistetaan – mistä tiedämme, että olemme onnistuneet? to 24.4. Kirjoittajat: Mika Gissler ja Johanna Lammi-Taskula. 50 ehdotusta lapsitoiveiden tukemiseksi ja syntyvyyden koh

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye