Sörnäistenrantaan rakentuu 1 400 asukkaan uusi asuinalue – kaupunginvaltuusto hyväksyi kaavaratkaisun
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi 14. helmikuuta kokouksessaan Sörnäistenrannan asemakaavan ja kaavamuutoksen, joka mahdollistaa asuin- ja toimitilakortteleiden rakentamisen Sörnäisten Vilhonvuoren ja Hanasaaren alueelle. Kaavaratkaisun myötä alueen asukasmäärä kasvaa noin 1 400 uudella asukkaalla.

Kaavaratkaisu on kolmas osa Hakaniemenrannan ja Sörnäistenrannan asemakaavakokonaisuutta. Tavoitteena on muodostaa uutta ympäristön huomioivaa korttelistoa nykyisin pitkälti joutomaana ja liikenteen käytössä olevalle alueelle. Lisäksi keskeinen tavoite on luoda uutta viihtyisää kaupunkitilaa Suvilahden rantaan.
Alueelle on suunniteltu neljä asuinkorttelia, kaksi toimitilakorttelia sekä pysäköintikortteli. Lisäksi alueelle sijoittuu uutta katualuetta sekä kävelyn aluetta rantaan.
Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiölle 60 miljoonan euron pääomalahjoitus
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Suomen arkkitehtuuri- ja designmuseosäätiön pääomittamisen 60 miljoonalla eurolla. Päätös on edellytys uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon toteutumiselle. Museohankkeen toinen päärahoittaja on Suomen valtio, joka osallistuu hankkeeseen vastaavalla osuudella.
Helsingin Eteläsataman Makasiinirantaan kaavaillusta uudesta arkkitehtuuri- ja designmuseosta suunnitellaan kansainvälisesti erottuvaa ja monipuolista museota, joka tarjoaa ympäristön suomalaiselle ja pohjoismaiselle muotoilulle ja arkkitehtuurille. Nykyiset Designmuseo ja Suomen Arkkitehtuurimuseo sulautuvat osaksi uutta museota.
Museorakennuksesta tullaan järjestämään kansainvälinen suunnittelukilpailu, joka käynnistyy myöhemmin tänä vuonna pääomituspäätösten tultua lainvoimaisiksi.
Munkkiniemen Niemenmäen länsipuolelle uutta asuinrakentamista ja liiketiloja
Kaupunginvaltuusto hyväksyi myös Munkkiniemen Niemenmäen länsipuolen kaavaratkaisun, joka on osa Läntisen bulevardikaupungin suunnittelua. Kaavamuutos mahdollistaa uutta asuin- ja liiketilarakentamista tulevan pikaraitiotien varrelle.
Kaavaratkaisussa on pyritty sijoittamaan täydennysrakentaminen siten, että pääosa Niemenmäen länsipuoleisesta puustoisesta rinteestä voidaan säilyttää rakentamattomana. Huopalahdentien uuden linjauksen myötä iso osa uudisrakentamisesta on mahdollista sijoittaa nykyiselle katualueelle.
Kaavaratkaisu tuo alueelle noin 1 100 uutta asukasta.
Lisäksi kaupunginvaltuusto hyväksyi pyöräliikenteen Itäbaanan yleissuunnitelman ja hankkeen toteuttamisen välillä Valurinkatu-Virvatulentie. Kaupunginvaltuusto käsitteli myös ruotsalaisen kansanpuoleen ryhmäaloitetta ajoyhteyksien parantamiseksi maanalaisiin pysäköintilaitoksiin sekä muita valtuutettujen aloitteita.
Kaikki kaupunginvaltuuston päätökset ja mahdolliset äänestykset löytyvät päätöstiedotteesta. Päätöstiedote julkaistaan kaupunginvaltuuston asiakirjat -sivulla.
Johanna Snellman
Viestintäasiantuntija
P. 040 843 09 15
johanna.snellman@hel.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Neuvottelutulos Helsingin uudesta kaupunkistrategiasta: Helsinki josta voimme olla ylpeitä26.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Kaupunginhallituspuolueet ovat päässeet sopuun Helsingin uudesta kaupunkistrategiasta. Strategialla luodaan suuntaviivat ja painopisteet kaupungin toiminnalle seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Strategian otsikko on Helsinki josta voimme olla ylpeitä.
MEDIAKUTSU: Pormestarikunnan tiedotustilaisuus Helsingin kaupunkistrategiasta 2025–202925.6.2025 10:00:02 EEST | Kutsu
Pormestari Daniel Sazonov julkistaa esityksensä Helsingin kaupunkistrategiaksi valtuustokaudelle 2025–2029 torstaina 26. kesäkuuta 2025 kello 10–10.45 yhdessä apulaispormestarien Johanna Laisaaren, Reetta Vanhasen, Paavo Arhinmäen ja Maarit Vierusen sekä ruotsalaisen kansanpuolueen Marcus Rantalan kanssa. Mediatilaisuus järjestetään Helsingin kaupungintalon tapahtumatorilla (sisäänkäynti Pohjoisesplanadi 11–13).
Helsingille uusi luonnonsuojelualueohjelma – suojeltavaksi esitetään yli 100 uutta kohdetta23.6.2025 17:45:31 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi kevätkauden viimeisessä kokouksessaan 23. kesäkuuta Helsingin uuden luonnonsuojelualueohjelman vuosille 2025–2040. Lisäksi kaupunginhallitus hyväksyi osaltaan Ressun peruskoulun perusparannuksen hankesuunnitelman.
Helsingin vilkas kongressikesä hyödyttää myös kaupunkilaisia: aivoterveyspäivänä perehdytään aivojen hyvinvointiin19.6.2025 10:00:24 EEST | Tiedote
Helsingin kongressivuodesta 2025 on luvassa vilkas. Kongresseja Helsinkiin houkuttelee muun muassa toimiva infrastruktuuri ja kaupungin tunnettuus kestävänä matkailukohteena. Taloudellisen hyödyn lisäksi vieraat jättävät Helsinkiin myös pitkäkestoista perintöä, kuten tutkimustoimintaa, verkostoja ja kaupallisia suhteita. Myös kaupungin asukkaat saavat osansa kansainvälisten huippuosaajien tietotaidosta.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Valtioneuvoston linnan asemakaavan muutoksen18.6.2025 20:41:46 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi alkuvuoden viimeisessä kokouksessaan 18. kesäkuuta muun muassa Valtioneuvoston linnan asemakaavan muutoksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme