Hiihtolomaliikenne käyntiin perjantaina 16.2. – yöjunat pohjoiseen ajetaan suunnitellusti
Hiihtolomaliikenne perjantaina käynnistyy lähes normaalisti. Kaikki etelästä pohjoiseen hiihtolomalaisia kuljettavat junat kulkevat normaalisti. Hiljaisempien vuorojen asiakkaita ohjataan seuraaviin vuoroihin tai korvaaviin linja-auto-kuljetuksiin. VR peruu yksittäisiä vuoroja myös tulevien viikkojen aikana, kunnes kaluston korjaukset on saatu tehtyä.
Suuri osa VR:n kalustosta on nyt tarkastettu ja todettu liikennekelpoisiksi maanantaina havaitun ratavaurion jälkeen. Kaikkia kaluston huoltoja ja korjauksia ei ole pystytty tekemään normaalissa aikataulussa ratavauriosta johtuneiden ylimääräisten tarkastusten takia.
"Hiihtolomakausi on meille tärkeä sesonki ja pyrimme kuljettamaan kaikki matkustajat määränpäähänsä. Työskentelemme taukoamatta, jotta koko junakalusto saadaan liikennöintikuntoon mahdollisimman pian. Pahoittelemme muutosten mahdollisia vaikutuksia asiakkaillemme”, sanoo kaukoliikenteen johtaja Piia Tyynilä.
Peruttujen junavuorojen asiakkaat ohjataan seuraaviin vuoroihin tai korvaaviin linja-autokuljetuksiin
VR Matkalla -sovelluksen käyttäjät saavat tiedon junan peruuntumisesta. Peruttujen junien asiakkaat ohjataan seuraaviin junavuoroihin tai korvaaviin linja-autokuljetuksiin, joihin käy alkuperäinen matkalippu.
Jos uudelleen reititys ei sovi asiakkaalle, hän voi olla yhteydessä asiakaspalveluumme. Jos juna on peruttu, voi asiakas myös halutessaan perua kokonaan matkansa ja hakea lipun hinnan takaisin vr.fi-sivustolla olevien ohjeiden mukaisesti.
Oman junan tilanteen voi myös tarkistaa VR:n verkkosivuilta vr.fi:stä.
Yhteyshenkilöt
VR Mediadesk
Viestintäyksikkömme palvelee mediaa puhelinnumerossa 029 434 7123 ja sähköpostiosoitteessa viestinta@vr.fi. Olemme tavoitettavissa toimistoaikana. Arki-iltaisin klo 16 jälkeen, arkipyhinä ja viikonloppuisin palvelemme mediaa akuuteissa häiriötilanteissa.
Me VR:llä vauhditamme tulevaisuuden vastuullista liikkumista. Olemme Suomen valtion omistama matkustuksen, logistiikan ja kunnossapidon palveluyritys, joka kasvattaa hiilineutraalin raide- ja kaupunkiliikenteen suosiota. Huolehdimme arjen sujuvista matkoista Suomessa ja Ruotsissa sekä toimimme teollisuuden tukijalkana kotimaan logistiikassa. Vuonna 2022 kyydissämme tehtiin 194,2 miljoonaa matkaa ja kuljetimme 34,4 miljoonaa tonnia tavaraa. Liikevaihtomme oli 1 107,0 miljoonaa euroa ja työllistimme noin 9 000 rautaista ammattilaista. Lisätietoja: https://www.vrgroup.fi/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VR-Yhtymä Oyj
Junalla Pohjois-Suomen elämyksiin – talvikauden junavuorot sekä kevään yöjunat myynnissä 16.7. alkaen16.7.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Pohjoiseen matkustettaessa ei tarvitse tyytyä vain yhteen kohteeseen. Junareittejä hyödynnettäessä useampi Pohjois-Suomen kaupunki ja unohtumaton elämys on vain lyhyen junamatkan päässä: Oulusta matkaa Kemiin tunnissa ja Rovaniemeltä alle puolessatoista tunnissa. Esimerkiksi Oulusta ja Rovaniemeltä pääsee matkustamaan junalla mukavasti ja nopeasti päiväksi Kemiin ihailemaan yhtä Suomen ainutlaatuisinta ja kansainvälisesti erittäin tunnettua matkailuelämystä, matkailujäänmurtaja Sampoa. Lumilinnasta ja Sammosta tunnetussa Kemissä risteillään nykyään talvisin kahdella jäänmurtajalla sekä tarjotaan ympärivuotisesti majoitus-, ravintola- ja tapahtumaelämyksiä Lumilinna-alueella.
Suomalaiset aikovat lisätä junamatkustustaan, ruotsalaiset eivät – lomamatkaajia houkuttavat molemmissa maissa samat asiat9.7.2024 08:30:00 EEST | Tiedote
Suomessa useammat pitävät junaa hyvänä vaihtoehtona pitkille matkoille kuin Ruotsissa. Molemmissa maissa reissuun lähdetään sukulaisten ja ystävien, kiinnostavien lomakohteiden tai tapahtumien perässä. Tämä selviää VR:n Nepalla teettämästä tutkimuksesta suomalaisten ja ruotsalaisten matkustusmieltymyksistä.
Junamatkailun suosio nousussa – ensimmäisellä vuosipuoliskolla tehtiin ennätysmäärä matkoja4.7.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Kotimaan kaukojunaliikenteen suosio jatkaa tasaista kasvuaan: vuoden 2024 tammi-kesäkuussa tehtiin 7,4 miljoonaa junamatkaa. Matkustajamäärät kasvoivat 3 % edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kesäkuussa matkoja tehtiin 1,4 miljoonaa, mikä merkitsee 4 % nousua edellisvuoteen verrattuna.
Sujuva junamatka ovelta ovelle – VR:ltä saa lippuja jo 20 kaupungin paikallisliikenteeseen ja muita etuja matkantekoon2.7.2024 09:00:03 EEST | Tiedote
VR Matkalla -sovelluksesta voi hankkia liput jopa 20 kaupungin paikallisliikenteeseen. Junamatkustajat saavat alennusta Helsingin ja Espoon kaupunkipyöristä sekä takseista eri puolilla Suomea, ja vr.fi:n matkahaku tarjoaa nyt myös bussiyhteyksiä ulkomaille saakka.
Juhannusjunalla matkaan - luvassa herkkuja, yllätyksiä ja musiikkia!17.6.2024 09:19:02 EEST | Tiedote
Juhannuksena monet suuntaavat reissuun, ja junissa on vielä hyvin tilaa keskikesän matkoille. Tällä hetkellä suosituimmat reitit torstain 20.6. menoliikenteessä ovat Helsingistä Ouluun, Tampereelle ja Jyväskylään. Samat reitit vetävät eniten matkustajia myös sunnuntain 23.6. paluuliikenteessä. Makuuhyttejä on edelleen vapaana lähes kaikissa yöjunissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme