Akava: Paikallisen sopimisen lakipaketissa on pahoja valuvikoja
Akava on pettynyt, että paikallisen sopimisen edistämisen valmistelussa ei ole otettu huomioon laajennusten todennäköisiä seurauksia. Muutokset voivat lisätä riskiä työnteon vähimmäisehtojen ohittamiselle ja työvoiman hyväksikäytölle sekä heikentävät yrityskentässä järjestäytymisen kannusteita.
Työ- ja elinkeinoministeriö tiedotti tänään paikallisen sopimisen laajentamisen kokonaisuudesta. Laaja lakipaketti on laajentamassa paikallisen sopimisen lakipuitteet järjestäytymättömiin yrityksiin ja yrityskohtaisiin työehtosopimuksiin.
– Valmistelussa erityisesti kaksi kokonaisuutta on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle. Ensinnäkin jonkin tahon tulisi ottaa vastuu siitä, että järjestäytymättömän kentän paikalliset sopimukset pysyvät työehtosopimusten rajoissa. Yrityksillä ei tätä vastuuta ole, eikä viranomaisia ole kuultu valmistelussa lainkaan. Jo nyt on tiedossamme, että Suomessa esiintyy erityisesti ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttöä. Käsittelyyn tuleva lakipaketti lisää yhä hyväksikäytön ja työnteon vähimmäisehtojen ohittamisen riskiä, sanoo Akavan työmarkkinajohtaja Ville Kopra.
Toinen keskeinen Akavan huoli on, että hallituksen politiikka vähentää keskeisiltä osin järjestäytymisen kannustimia yrityskentässä. Tähän asti työnantajien sitoutuminen työehtosopimuksiin on tuonut laajemmat sopimusoikeudet, mutta nyt tämä kantava pohjoismainen periaate murennetaan. Työehtosopimusosapuolten keskinäinen neuvottelusuhde ja kehittämis- ja valvontavastuu sopimuksista ovat Akavan mielestä avaimia siihen, että paikallinen sopiminen ja tuottavuuden kehittäminen onnistuvat yrityksissä. Näille lähtökohdille ei ole enää Petteri Orpon hallituksessa valitettavasti juuri ymmärrystä.
– Paikallisen sopimisen laajentamisen vaikutusarviot ovat toiveiden varassa, faktoja asian puolesta tai vastaan ei löydy. Olemme esittäneet, että laajennus toteuttaisiin vaiheittaisena kokeiluna esimerkiksi mikroyrityksiin, jolloin asiasta saataisiin vertailutietoa. Saatu tieto voitaisiin hyödyntää laajentamisen jatkovaiheissa, ja samalla olisi mahdollista osoittaa valvonnan lisäresursseja siihen, ettei laajennus johda työnteon vähimmäisehtojen polkemiseen, Kopra huomauttaa.
– Toisin kuin työministeri Arto Satonen ja muut hallituksen ministerit ovat julkisuuteen esittäneet, kolmikantainen työryhmä ei ole toiminut paikallisen sopimisen neuvotteluelimenä. Valmistelu on tehty yksipuolisesti hallituksen ja työnantajien näkemyksiin nojaten. Kysymys kuuluu, milloin ja missä yhteydessä alkavat neuvottelut Akavan ja muiden palkansaajien esille nostamista kysymyksistä ja tasapainottavista elementeistä, Kopra sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville Kopratyömarkkinajohtaja
Puh:+358408261358ville.kopra@akava.fiAkava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akava ry
Akava Works -talousennuste: Suomen talous yltää kohtalaiseen kasvuun vuonna 202512.6.2024 14:00:02 EEST | Tiedote
Tuore ennuste arvioi Suomen talouden supistuvan 0,4 prosenttia vuonna 2024 ja kasvavan 1,6 prosenttia vuonna 2025. Talouskasvun ainoana moottorina on yksityinen kulutus vuonna 2024. Vuonna 2025 kokonaiskysyntä kasvaa ja kaikki sen keskeiset komponentit vahvistuvat. Työllisyys heikkenee hieman lisää loppuvuonna 2024 ja alkaa kasvaa jälleen vuonna 2025.
Kutsu medialle: Akava Works -talousennusteen esittely, verkkolähetys10.6.2024 11:23:01 EEST | Kutsu
Millaiset ovat Suomen lähivuosien talousnäkymät, kun inflaatio on hidastunut selvästi ja korkojen odotetaan vähitellen laskevan? Miten työttömyyden kasvu vaikuttaa talouteen? Piristyvätkö asuntomarkkinat lähikuukausina?
Akava: Syrjintään työelämässä pitää puuttua tehokkaammin4.6.2024 09:02:02 EEST | Tiedote
Syrjintä, häirintä ja vihapuhe ovat Suomen työelämässä yhä merkittäviä ongelmia, kertoo oikeusministeriön vastikään julkaisema tutkimuskatsaus. Tilanteen parantamiseksi on kuitenkin useita keinoja. Akava korostaa, että yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnalle tulisi antaa valtuudet määrätä hyvitystä työelämän syrjintätapauksissa.
Akavalle yrittäjyysohjelma – Suomen talous kuntoon kasvua vahvistamalla29.5.2024 09:00:03 EEST | Tiedote
Akavan uusi yrittäjyysohjelma korostaa korkeaa osaamista kasvun lähteenä sekä esittää keinoja kasvun ja yrittäjyyden vahvistamiseksi. Suomeen tarvitaan lisää kasvuhakuisia yrittäjiä ja yrityksiä, jotka työllistävät ja luovat kasvua sekä osallistuvat hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen rahoittamiseen verojen kautta.
Akava: Maria Löfgren jatkaa Akavan puheenjohtajana21.5.2024 14:59:57 EEST | Tiedote
Akavan liittokokous valitsi Maria Löfgrenin jatkokaudelle Akavan puheenjohtajana yksimielisellä päätöksellä. Kausi on nelivuotinen. Löfgren on toiminut Akavan puheenjohtajana marraskuusta 2022 alkaen. Hänen tavoitteenaan uudella kaudella on, että Akava on tulevaisuudessa työelämäuudistusten suunnannäyttäjä ja työmarkkinoiden edelläkävijä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme