Muuttuvat keliolosuhteet haastavat talvihoitoa
Teiden talvihoitoon kuuluu muun muassa liukkaudentorjunta suolaamalla sekä hiekoittamalla, lumen auraus, tienpintojen tasaaminen, lumivallien poisto ja liikennemerkkien puhdistaminen. Tavalliset talvikelit eivät ole ongelma, vaan ongelmia syntyy, jos sade tulee vetenä ja lämpötilat sahaavat, kuten tänä talvena.

“Kuiva pakkaskeli on keskitalvella optimaalinen sääolosuhde teiden talvihoitoon, koska tällöin alemman tieverkon lumipolanne on pitävä renkaiden alla. Lämpötilan ollessa plussalla ja sateen tullessa vetenä muodostuu alemman tieverkon lumipolanneteille herkästi jäätä. Tämän vuoksi liukkaudentorjuntaa on lisätty”, kertoo ELY-keskuksen kunnossapitovastaava Henri Aaltonen.
Maantiet on jaettu liikennemäärien ja liikenteellisen merkityksen mukaan talvihoitoluokkiin, jotka määrittelevät, missä kunnossa tien on oltava ja kuinka nopeasti hoitotoimenpiteet on aloitettava. Talvihoidon taso on siis erilainen eri hoitoluokan teillä, mutta saman luokan tiet hoidetaan koko maassa saman tasoisesti. Hoitoluokilla on erilaiset laatuvaatimukset, jotka puolestaan määrittelevät muun muassa maksimilumimääriä ja toimenpideaikoja. Päätiet kuuluvat yleensä korkeimpaan hoitoluokkaan ja vähäliikenteiset tiet alimpaan hoitoluokkaan.
Tänä talvena keli on sahannut useaan otteeseen paukkuvista pakkasista liukkaiksi vesikeleiksi ja takaisin pakkaseksi. Myös lunta on Uudenmaan ELY-keskuksen alueella (Uusimaa sekä Kanta- ja Päijät-Häme) satanut paljon. Tienpinnat ovat sulaneet ja jäätyneet uudelleen, minkä vuoksi liukkaudentorjunnan hyöty on jäänyt lyhytaikaiseksi, kun hiekoitushiekka on painunut jään sisään sataneen veden jäätyessä pakkasen puolella kelistä huolimatta olevan tien pintaan. Myös tien sulaminen on voinut aiheuttaa hiekan painumisen jään sisään.
Vaikka urakoitsijoilla onkin käytössään kattavat sääpalvelut, ei aina tiedetä, tuleeko nollan tienoilla sade räntänä, lumena vai vetenä. Lisäksi tienpinnan ja ilman lämpötila saattavat erota toisistaan huomattavasti. Liukkautta torjutaan jo ennen sään muuttumista pakkaselle, kun puolestaan lumisateessa ensin aurataan lumet ja sitten vasta hoidetaan liukkaudentorjunta. Jos sade tuleekin odotetun lumen sijasta vetenä, liukkaudentorjunnassa ollaan heti jälkijunassa. Valitettavasti aamuyöllä alkaneen sateen huoltotoimenpiteitä ei välttämättä saada tehtyä ennen aamun työmatkoja ja koulukuljetuksia. Tämän vuoksi tiellä liikkujilta toivotaan malttia ja varaamaan huonossa liikennesäässä aikaa matkaansa.
Tienkäyttäjät voivat antaa palautetta talvihoidosta Liikenteen asiakaspalvelun kautta (p. 0295 020 600) ja siihen suhtaudutaan vakavasti. Palautteen antaminen ei kuitenkaan ole työtilaus, vaan urakoitsija arvioi tien laatuvaatimukset huomioiden, mihin toimenpiteisiin palautteen vuoksi ryhdytään ja missä järjestyksessä. Aina aihetta toimenpiteisiin ei ole.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Liikenteen asiakaspalvelu puh 0295 020 600 ma–pe klo 9–16, neuvonta (pvm/mpm), sähköposti: liikenteen.asiakaspalvelu(at)ely-keskus.fi
Uudenmaan ELY-keskuksen viestintä, sähköposti: tiedotus.uusimaa(at)ely-keskus.fi
Kuvat

ELY-keskukset edistävät alueellista kehittämistä
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan ELY-keskus
Sysselsättningsöversikt för Nyland: Antalet lediga jobb ökade i yrkesgruppen specialister23.12.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Nylands sysselsättningsöversikt för november har publicerats. Enligt den fanns det 11,2 % mer arbetslösa arbetssökande i Nyland än året innan. Årsförändringen för hela landet var 9 %. Antalet permitterade fortsatte att minska i både Nyland och hela landet.
Uudenmaan työllisyyskatsaus: Erityisasiantuntijoiden avoimet työpaikat nousussa23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Uudenmaan marraskuuta koskeva työllisyyskatsaus on julkaistu. Sen mukaan Uudellamaalla oli työttömiä työnhakijoita 11,2 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Koko maan vuosimuutos oli 9 %. Lomautettujen määrä jatkoi laskua niin Uudellamaalla kuin koko maassakin.
Kaloisten silta i Tavastehus öppnas för trafik 23.12.202510.12.2025 14:05:00 EET | Pressmeddelande
Arbetet färdigställs våren 2026.
Hämeenlinnassa Kaloisten silta avataan liikenteelle 23.12.202510.12.2025 14:05:00 EET | Tiedote
Sillan viimeistelytyöt jatkuvat keväällä 2026.
Delaktighet i arbetslivet för invandrade föräldrar som vårdar barn hemma – nya verksamhetsmodeller och lösningar9.12.2025 14:00:00 EET | Pressmeddelande
På det riksomfattande evenemanget som ordnades på Omnia i Esbo i tisdags presenterades verksamhetsmodeller och god praxis som utvecklats i projektarbetet och som främjar delaktigheten i arbetslivet för föräldrar med invandrarbakgrund som vårdar sina barn hemma. Evenemanget samlade cirka 300 deltagare från olika delar av Finland – cirka 60 på plats och 200 via nätet. Ämnet är särskilt aktuellt, eftersom lagen om främjande av integration som trädde i kraft i början av 2025 förpliktar kommunerna att erbjuda integrationsfrämjande utbildning även för grupper utanför arbetsmarknaden, såsom föräldrar som vårdar sina barn hemma.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme