Vihreät Euroopan parlamentissa

Alviina Alametsä ei hae jatkokautta Euroopan parlamentissa - tukee sen sijaan uutta ehdokasta

Jaa

Vihreiden Alviina Alametsä, Suomen nuorin europarlamentaarikko ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen, jättäytyy pois Euroopan parlamentista.

”En aio asettua ehdolle kevään 2024 eurovaaleissa. Sen sijaan lähden tukemaan muita ehdokkaita, ja erityisesti erästä inspiroivaa vihreää päättäjää, jonka ehdokkuus julkistetaan myöhemmin. Jatkan europarlamentissa tämän kauden loppuun, ja jatkan myös EU-politiikasta viestimistä. Jatkan myös tehtävääni kaupunginvaltuutettuna Helsingissä”, Alametsä kertoo.

Alametsä aloitti Euroopan parlamentissa kriisien aikana, jota väritti esimerkiksi koronapandemia, Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja Suomen Nato-jäsenyys. Alametsä valittiin ulkoasiainvaliokuntaan, jäseneksi liikenne- ja matkustusvaliokuntaan ja koordinaattoriksi turvallisuusvaliokuntaan osaksi kautta.

”Oli aika nostaa painavat salkut, ja hoitaa hommat. Olen kiitollinen kaikista näistä kokemuksista, yhteistyöstä, voitoista ja häviöistäkin. Olen työskennellyt innolla ja paljon. Siksi tämä päätös ei ollut helppo”, Alametsä summaa.

Alametsä on kautensa aikana esimerkiksi valmistellut parlamentin mietinnön siviilikriisinhallinnasta, vastannut EU:n ja Intian suhteista ulkoasiainvaliokunnan pysyvänä esittelijänä, neuvotellut Euroopan turvallisuuskysymyksistä ja laajasti EU-politiikan aiheista, kuten tekoälystä ja ihmisoikeuksista. Alametsä toimii myös Euroopan parlamentin mielenterveyskoalition puheenjohtajistossa.

”Olen kokenut tämän työn merkitykselliseksi ja innostavaksi. Vaakakupissa kuitenkin painaa kohdallani monta asiaa, kuten sellaisia haaveita lähipiirin ja perheen suhteen, joita on vaikea yhteensovittaa tämän hyvin poikkeuksellisen työn kanssa. Minulla on myös mielenkiintoa ottaa uusia askeleita työelämässä, ja nyt olen avoin erilaisille mahdollisuuksille, jos sellaisia ilmaantuu Suomessa”, Alametsä toteaa.

Alametsä on myös puolueensa varajäsen eduskunnassa.

”Jos esimerkiksi joku Helsingin vihreistä kansanedustajista tulisi valituksi eurovaaleissa, nousisin Suomessa eduskuntaan. Olenkin vitsaillut kampanjoissa minua auttaneille, että mikäli haluaisi nähdä minut eduskunnassa, tänäkin keväänä kannattaa liittyä mukaan Vihreiden eurovaalikampanjaan”, Alametsä sanoo.

”Haluan kiittää kaikkia, jotka ovat kulkeneet tätä matkaa kanssani. Olen onnellinen kuluneista vuosista. Yhteinen vaikuttamistyömme varmasti jatkuu, mutta uusissa rooleissa”, Alametsä kertoo.

Lisätiedot:

Alviina Alametsä, alviina.alametsa@ep.europa.eu

+358407294597

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät Euroopan parlamentissa

Vihreiden Niinistö ja Ohisalo: EU:n 2040 ilmastotavoite näyttää hyvältä, mutta sisältää myös viherpesua2.7.2025 13:57:33 EEST | Tiedote

Vihreät europarlamentaarikot Maria Ohisalo ja Ville Niinistö pitävät EU:n korkean ilmastotavoitteen hyötyjä kirkkaina, mutta suhtautuvat varauksella osaan komission keinoista tavoitteen saavuttamiseksi. EU-komissio julkisti ilmastotavoiteen vuodelle 2040 tänään keskiviikkona. Komission tavoite on vähentää päästöjä vähintään 90 % vuoden 1990 tasosta. Tämä on EU:n tieteellisen ilmastopaneelin asiantuntija-arvion minimitaso Pariisin sopimuksen tavoitteiden toteuttamiseksi ilmaston lämpenemisen rajoittamisessa ja se on von der Leyenin komission ohjelmassa vihreiden vaatimuksesta. Komissio on kuitenkin löysännyt tavoitetta laskemalla sen sijaan erilaisia joustomekanismeja ja kansainvälisiä ilmastotoimia EU:n omien päästövähennysten sijaan.

Ville Niinistö EU-parlamentin pääneuvottelijaksi laista Venäjän kaasun tuonnin kieltämiseksi30.6.2025 13:56:27 EEST | Tiedote

Europarlamentaarikko Ville Niinistö (vihr) on valittu EU-parlamentin pääneuvottelijaksi eli raportööriksi EU-komission kesäkuussa antaman Venäjän kaasun tuonnin kieltävän lakiesityksen käsittelyyn. Parlamentti muodostaa kantansa teollisuusvaliokunnan (ITRE) ja kansainvälisen kaupan valiokunnan (INTA) yhteismenettelyssä kiireellisesti. Niinistö on teollisuusvaliokunnan nimeämä pääneuvottelija ja toimii yhdessä kansainvälisen kaupan valiokunnan nimeämän pääneuvottelijan, EPP-ryhmän latvialaisen Inese Vaideren kanssa.

MEP Maria Ohisalo: Suomelle ei tule myöntää poikkeuslupaa minkkitarhauksen jatkamiseen30.6.2025 10:57:00 EEST | Tiedote

Euroopan komissio on lisännyt minkin EU:n vieraslajilistalle, mikä estää lajin tarhauksen EU-alueella. Sen sijaan, että Suomi lopettaisi tarhaamisen, se aikoo hakea poikkeuslupaa minkkitarhauksen jatkamiselle. Vihreiden europarlamentaarikko Maria Ohisalo vaatii, että komissio ei myönnä poikkeuslupaa eläinten kärsimykseen perustuvan elinkeinon jatkamiselle ja että se etenee turkistarhauksen kieltämiseksi koko EU-alueella.

Ville Niinistö: Gazan tuho jatkuu Euroopan johtajien tultua Netanjahun manipuloimiksi24.6.2025 11:15:08 EEST | Tiedote

Europarlamentaarikko Ville Niinistö (vihr) pitää EU-maiden ulkoministerien eilistä päätöstä lykätä kaikkia, edes lievimpiä, rankaisukeinoja Israelia vastaan Gazan sotarikoksista raukkamaisena ja Israelin iskuja Iraniin laittomina. EU-ulkoministerit eivät kyenneet tekemään mitään päätöksiä vaikka EU:n ulkoasiainhallinnon oma asiantuntija-arvio totesi Israelin toimien täyttävän ainakin laittoman, siviileihin kohdistuvan kollektiivisen rankaisun tuntomerkit.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye