Fyysikon ajatuksia energiahoidoista hyvinvoinnin tukena
Mitä tiede voi sanoa energiahoidoista ja niiden tehosta vai voiko mitään? Filosofian tohtori Johanna Blomqvist lähestyy aihetta teoksessaan Kvanttifysiikasta energiahoitoihin – Fyysikon matka mieleen ja paranemiseen (Viisas Elämä, 2016) ja toteaa, että kvanttifysiikan ajatusmaailmaan energiahoitaminen saattaa ehkä sopia, mutta vastauksia pitää hakea myös muilta suunnilta. Suositusta kirjasta on ilmestynyt nyt uudistettu laitos (Viisas Elämä, 2024).

Energiahoidoilla tarkoitetaan monia erilaisia menetelmiä, joissa sanotaan vaikutettavan näkyvää, fyysistä maailmaa syvemmällä tasolla hyvinvointiin ja elämänenergian virtaukseen. Tunnetuimpia energiahoitomenetelmiä ovat muun muassa reiki ja parantava kosketus (Therapeutic Touch).
Kun Johanna Blomqvist kiinnostui energiahoidoista, hän työskenteli laskennallisen fysiikan ja kemian asiantuntijana tutkijoiden tukena. Fyysikkona hän lähti hakemaan avoimin mielin vastauksia energiahoitoihin tieteestä. Kvanttifysiikassa tutkitaan hiukkasia eikä ihmisiä, mutta kaikki on lopulta samaa värähtelevää energiaa ja näin ollen yhteydessä keskenään.
“Fysiikassa etävaikuttaminen tarkoittaa ei-lokaalia vuorovaikutusta, kun esimerkiksi avaruudessa toisistaan erillään olevat kappaleet vuorovaikuttavat keskenään. Kappaleeseen voidaan siis vaikuttaa etäältä sen paikkaa muuttaen tai siihen muuten vaikuttaen ilman mekaanista, fyysistä kontaktia”, huomauttaa Blomqvist.
Kirjassaan Kvanttifysiikasta energiahoitoihin — Fyysikon matka mieleen ja paranemiseen Blomqvist avaa aihetta kiehtovien tutkimusten lisäksi myös käytännön kokeiden ja omien kokemusten kautta. Blomqvistille keskeistä oli lähestyä aihetta tutkijan asenteella avoimin mielin hakien vastausta kysymykseen toimivatko energiahoidot, ja jos toimivat, miten ne toimivat. Häntä kiinnosti myös mitä energiahoitojen “energia” itse asiassa on, sillä se ei ole varsinaisesti energiaa fysiikan näkökulmasta. Matka energiahoitojen maailmaan johti myös yhä syvemmälle sellaisiin kysymyksiin kuin tietoisuus ja maailmankuvamme vaikutus siihen, mitä ikinä tarkastelemme.
Uudistettu laitos kirjasta Kvanttifysiikasta energiahoitoihin – Fyysikon matka mieleen ja paranemiseen ilmestyi kirjakauppoihin helmikuun puolivälissä.
Katso kirjan esittelyvideo YouTubessa
Filosofian tohtori Johanna Blomqvist on fyysikko, yrittäjä, reiki-opettaja ja kansainvälisesti julkaissut kirjailija. Hän lähestyy aiheitaan avoimesti tutkijan asenteella. Nykyisin Blomqvist luennoi, kouluttaa, tekee etähoitoja ja kirjoittaa. Hänen muita julkaistuja teoksiaan ovat Veden mysteeri – Sukellus syvimpään olemukseemme (Viisas Elämä, 2023) sekä Hypertodellisuus – Olet olemassa ja merkittävä (Basam Books, 2020).
Viisas Elämä Oy on suomalainen kustantamo, jolla on 30 vuoden kokemus kotimaisen ja ulkomaisen tietokirjallisuuden julkaisemisesta. Julkaisemme huippuasiantuntijoiden kirjoittamia innostavia ja koskettavia teoksia elämän eri osa-alueilta. Viisas Elämä on Suomen johtavin kustantamo hyvinvoinnin ja elämäntaidon kategoriassa. Teoksemme tarjoavat oivalluksia merkitykselliseen elämään.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viisas Elämän tiedotusArvostelukappaleet ja lisätiedot
Puh:044 980 3071tiedotus@viisaselama.fiKuvat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Viisas Elämä Oy
Rasaliina Jänön Kuuden kuun valtakunta -lasten- ja nuortenkirjasarjan toinen osa käsittelee ystävyyden ja rohkeuden merkitystä4.6.2025 08:47:00 EEST | Tiedote
Rasaliina Jänön Kuuden kuun valtakunta 2 – Vaaran verso on kiehtova jatko-osa nuorille lapsille suunnattuun fantasiaseikkailuun, jossa rohkeus mitataan, ystävyyden voima kantaa ja tuntemattomat haasteet muovaavat kohtaloa. Kirja tarjoaa jännittävän lukuelämyksen ja tempaisee mukaansa lumoavaan maailmaan täynnä ihmeitä. Kirja ilmestyi 2.6.2025 ja sen on kustantanut Viisas Elämä Oy.
Lääkäri Sandra Rangelin uutuuskirja tarjoaa uuden näkökulman tyypin 2 diabeteksen hoitoon – sairauden suunnan voi muuttaa21.5.2025 08:48:00 EEST | Tiedote
Lääkäri Sandra Rangelin kirjoittama kirja Tyypin 2 diabeteksen loppu – Ennaltaehkäise ja hoida diabetes tasapainottamalla mikrobiomi tarjoaa uudenlaisen näkökulman tyypin 2 diabeteksen ehkäisyyn ja hoitoon ilman lääkkeitä. Teos pohjautuu tuoreeseen tutkimustietoon, joka haastaa aiemman käsityksen sairauden pysyvyydestä ja tuo toivoa sairastuneille. Kirjan on julkaissut Viisas Elämä Oy.
Kriisistä kasvuun – Uutuuskirja avaa elämänkriisien ja henkisen kasvun yhteyttä20.5.2025 08:47:00 EEST | Tiedote
Harri Virolaisen ja Susanna Ylöstalon uutuuskirja Kriisistä kasvuun tutkii, miten vakavat elämänkriisit ja voimakas kipu voivat kääntyä henkiseksi kasvuksi. Kirjan keskiössä on ajatus siitä, kuinka kriisistä voi tulla kasvutarina, kun näkökulma muuttuu ja oma elämänasenne avautuu toipumisen myötä. Kirjan julkaisija on Viisas Elämä Oy.
Uutuuskirja ”Päivän paras ateria" tuo iloa ja helppoutta terveelliseen ruokavalioon15.4.2025 08:48:00 EEST | Tiedote
Hyvinvointivaikuttaja Julia Ahvenuksen uusi kirja Päivän paras ateria esittelee helppoja ja terveellisiä aamu- ja välipalareseptejä. Kirja yhdistää herkulliset makuelämykset ja hyvinvoinnin, tavoitteena tehdä terveellisestä ruokailusta hauskaa ja helposti lähestyttävää kaikille. Kirjan julkaisija on Viisas Elämä Oy.
Hanna Skytän uusi kirja johdattaa maailmanmestarin ajatusmaailmaan ja huipputavoitteiden saavuttamiseen25.3.2025 08:48:00 EET | Tiedote
Hanna Skytän uusi kirja Maailmanmestarin mindset (Viisas Elämä, 2025) vie lukijansa urheilijan ja maailmanmestarin ajatusmaailmaan, jossa asenne, päättäväisyys ja rohkeus ovat avaimet huipputavoitteiden saavuttamiseen – ei vain urheilussa, vaan myös elämässä. Miksi tyytyä vain olemassaoloon, kun voi elää rohkeasti ja täysillä?
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme