Lapti maksaa asunnonostajalle 5 vuoden vastikkeet
Lapti tarjoaa uuden asunnon ostajille huojennusta asumiskuluihin maksamalla ostajan puolesta viiden vuoden hoitovastikkeet. Edulla halutaan mahdollistaa asunnonostajille taloudellista vakautta ja asunnonoston lisäksi myös muiden unelmien toteuttaminen.

Kampanjaetuna Lapti vastaa ostetun asunnon hoitovastikkeesta ja mahdollisesta tonttivastikkeesta viiden vuoden eli 60 kuukauden ajan alkaen kaupantekohetkestä. Etu koskee valikoiduissa muuttovalmiissa taloyhtiöissä 31.3.2024 mennessä tehtyjä asuntokauppoja. Lapti maksaa sekä hoitovastikkeen että tonttivastikkeen, mikäli sellainen on asunnon myyntihetkellä ja mikäli asunnonostaja ei lunasta tontinosaa taloyhtiölle.
Asuntomarkkinoilla on ollut jo pidempään rauhallista, sillä monet asunnonostajat ovat jääneet odottamaan inflaation ja korkojennousun taittumista. Tarve ja halu ostaa asunto esimerkiksi elämäntilanteen muuttuessa eivät ole kuitenkaan vähentyneet. Kampanjalla Lapti haluaa tuoda asunnonostajien talouteen tuleville vuosille helpotusta ja vakautta, ja siten rohkaista toteuttamaan sekä asunto- että muita unelmia.
”Monessa kotitaloudessa on inflaation ja koronnousun vaikutuksesta kynnys lähteä vaihtamaan asuntoa, vaikka tarvetta olisikin. Asunnonvaihdon jälkeen on usein ylimääräisiä, esimerkiksi sisustukseen liittyviä kuluja. Samoin asuntolainojen korkokulut ovat yleensä kovimmillaan heti asunnonostoa seuraavien vuosien aikana. Vastike-edulla on mahdollisuus tasata asumisen kustannuksia juuri tässä alkuvaiheessa ja käyttää säästynyt raha muidenkin kuin asumisen unelmien toteuttamiseen”, kertoo Laptin myynti- ja markkinointijohtaja Jorma Koskelo.
Lapti on Suomen viidenneksi eniten RS-asuntoja myyvä rakennusliike, joka rakentaa koteja Suomen suurimmissa kasvukeskuksissa Oulussa, Kuopiossa, Jyväskylässä, Tampereella, Turussa ja pääkaupunkiseudulla.
Lue lisää:
https://lapti.fi/unelmatarjous/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jorma Koskelo, myynti- ja markkinointijohtaja, Rakennusliike Lapti Oy, 040 531 3833, jorma.koskelo@lapti.fi
Tietoja julkaisijasta
Lapti lyhyesti
Lapti on monipuolinen ja vakavarainen suomalainen rakennusalan toimija. Rakennamme huolella hyvän elämän puitteita ympäri maan: asuntoja, toimitiloja sekä toimivan yhteiskunnan tärkeimpiä tiloja päiväkodeista kouluihin ja hoivakodeista sairaaloihin. Meillä työskentelee reilu 500 henkilöä. www.lapti.fi
Rakennamme huolella hyvän elämän puitteet.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakennusliike Lapti Oy
Turkuun nousee uusi 58-paikkainen ikäihmisten hoivakoti4.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Turkuun osoitteeseen Lukkosepänkatu 2 nousee uusi 58-paikkainen ikäihmisten hoivakoti. Kohteen rakentaminen alkaa arviolta syys-lokakuussa 2025, ja se valmistuu suunnitelmien mukaan loppuvuodesta 2026.
Huhtisen uusi päiväkoti avautui Porvoossa12.8.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Kesällä valmistunut Huhtisen uusi päiväkoti aloitti toimintansa maanantaina 4.8.2025 Porvoossa. 10-ryhmäisessä päiväkodissa on panostettu toiminnallisuuden lisäksi ekologisuuteen ja energiatehokkuuteen.
Jynkän uusi päiväkoti avaa ovensa Kuopiossa11.8.2025 12:06:51 EEST | Tiedote
Hirsirakenteinen Jynkän päiväkoti valmistui kesällä nollavirheluovutuksena ja aloittaa toimintansa 11.8.2025. Kuusiryhmäisessä päiväkodissa on panostettu toiminnallisuuden ja muuntojoustavuuden lisäksi ekologisuuteen ja energiatehokkuuteen.
Pyynikin alueella avautuva Tahmelan hirsipäiväkoti valmistui nollavirheluovutuksena Tampereella4.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Kesällä Pyynikin alueelle luonnonkauniiseen ympäristöön valmistunut Tahmelan päiväkoti aloittaa toimintansa maanantaina 4.8.2025 Tampereella. Hirsipäiväkodin toteutti Rakennusliike Lapti nollavirheluovutuksena.
Lapti toteuttaa TA Yhtymälle asuinkerrostalon Jyväskylän Vaajakoskelle27.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Rakennusliike Lapti ja TA Yhtymä ovat allekirjoittaneet sopimuksen asuinkerrostalon toteuttamisesta Jyväskylän Vaajakoskelle. Lapti suunnittelee ja rakentaa Vaajakoskelle kuusikerroksisen talon, johon tulee 29 vuokra-asuntoa. Kerrostalon rakentaminen alkaa kesä-heinäkuun vaihteessa, ja asunnot valmistuvat syksyllä 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme