Etelä-Savon ELY-keskusEtelä-Savon ELY-keskus

Lomautettuja Etelä-Savossa yli tuhat

Jaa

Etelä-Savossa oli tammikuun lopussa 6 539 työtöntä, mikä on lähes 800 enemmän kuin vuosi sitten. Lomautettuja työttömistä oli hieman yli 1 000 ja lomautukset selittävät hieman yli puolet työttömyyden kasvusta.  Lomautettuja on ollut yhtä paljon viimeksi maaliskuussa 2021. Joulukuusta kaikkien työttömien määrä laski 160:llä, vaikka lomautettujen määrä kasvoikin 63:lla.

Etelä-Savon kartalla työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain. Pieksämäki 10,6, Kangasniemi 11,1, Hirvensalmi 12,4, Pertunmaa 12,2, Mäntyharju 11.4, Mikkeli 11,8, Juva 9,6, Puumala 8,7, Sulkava 10,2, Rantasalmi 10,7, Enonkoski 10,9, Savonlinna 13,1.

Etelä-Savossa oli tammikuun lopussa noin 11 200 työnhakijaa, eli noin 500 enemmän kuin vuosi sitten. Avoimilla työmarkkinoilla työssä olevia työnhakijoita oli noin 2 100. Heistä reilu puolet teki osa-aikatyötä, näistä 69 % naisia.

Pitkäaikaistyöttömien määrä Etelä-Savossa on toukokuusta 2023 lähtien pysynyt 
1 750 henkilön tasolla, vaihtelu on ollut pientä. Etelä-Savon työttömistä 27 % oli tammikuun lopussa pitkäaikaistyöttömiä. 

Joulu- ja tammikuun muita kuukausia korkeampia kokonaan työttömänä olevien määriä lukuun ottamatta työttömien kokonaismäärä on kuluneen vuoden aikana noussut ja laskenut pääosin lomautettujen määrän vaihtelun mukaan.
 
Työttömien aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli Etelä-Savossa 2 848 henkilöä eli 113 henkilöä vähemmän kuin edellisvuoden tammikuussa. Aktivointiaste oli 30 %. Palveluissa olevista oli miehiä 1 525 (aktivointiaste 27 %) ja naisia 1 323 (aktivointiaste 35 %).

Laajan työttömyyden eli työttömien työnhakijoiden ja palveluissa olleiden kokonaismäärä oli tammikuun lopussa Etelä-Savossa 9 400.

Asiointi kuntakokeiluissa ja TE-toimistossa

Etelä-Savon työttömistä reilu 2 500 henkilöä asioi Mikkelin seudun työllisyyden kuntakokeilussa, 1 200 Savonlinnan kaupungin työllisyyden kuntakokeilussa ja lähes 2 800 TE-toimistossa. 

Alle 30-vuotiaita työttömiä oli yhteensä 1 303 ja heistä 85 % asioi kuntakokeiluissa. 
30–54-vuotiaita työttömiä oli 3 100 ja heistä 57 % asioi kuntakokeiluissa Yli 55-vuotiaista työttömistä, joita on vajaa 2 100, 40 % asioi kuntakokeiluissa. 

Lomautetuista 77 % asioi TE-toimistossa. 

Yhteyshenkilöt

Ennakointiasiantuntija Merja Toijonen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 029 502 4165, merja.toijonen(at)ely-keskus.fi
TE-toimiston johtaja Juha Jokitalo, Etelä-Savon TE-toimisto, p. 029 504 4054, juha.jokitalo(at)te-toimisto.fi
Viestintäasiantuntija Mervi Huuskonen, Etelä-Savon TE-toimisto, p. 029 504 4044, mervi.huuskonen(at)te-toimisto.fi

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella, koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella ja vastaamme valtakunnallisen TE-hallinnon asiakaspalvelukeskuksen toiminnasta. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.

Etelä-Savon ELY-keskus
Jääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli

puh. 0295 024 000
https://www.ely-keskus.fi/ely-etela-savo

ELY-keskuksen logo.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus

Tulvat Etelä-Savossa nousemassa harvinaisen korkealle15.4.2024 13:56:43 EEST | Tiedote

Lämmin sää on saanut lumet sulamaan nopeasti Etelä-Savossa ja vettä on nyt paljon liikkeellä. Lumien nopea sulaminen on saanut vesistöt tulvimaan ja kevään vesisateet ovat edelleen kiihdyttäneet tulvien nousua. Vedenpinnat ovat nousseet paikoin voimakkaastikin ja virtaamat ovat suuria. Useat järvet ovat ajankohdan ennätyskorkeudessa. Pienemmät vesistöt saavuttavat tulvahuippunsa todennäköisesti jo tällä viikolla.

Itäsuomalaiset pk-yritykset hakevat kasvua – ELY-keskus myönsi 1,1 miljoonaa euroa kasvuselvityshankkeisiin15.4.2024 09:01:59 EEST | Tiedote

Etelä-Savon ELY-keskus myönsi maaliskuussa 43:lle Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon alueen yritykselle 1,1 miljoonaa euroa yrityksen kehittämisavustusta kasvuselvityshankkeisiin. Näillä hankkeilla yritykset selvittävät uusia kasvumahdollisuuksia. Avustus oli haettavana tammi-helmikuun ajan. Tässä haussa avustus myönnettiin kertakorvauskustannusmallia käyttäen. Rahoitus myönnettiin Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR).

Runsasluminen talvi kääntymässä kohti kevättulvia Etelä-Savossa28.3.2024 10:45:02 EET | Tiedote

Talven aikana kertyi lunta Etelä-Savon alueella runsaasti ja sulaminen on jo lähtenyt käyntiin. Mäntyharjun reitillä järvien vedenkorkeudet ovat jo ennen lumien sulamista monin paikoin korkealla ajankohdan keskimääräiseen tasoon verrattuna. Usealle järvelle ennustetaan keskimääräistä suurempaa kevättulvaa. Tulevien viikkojen lämpötilakehitys ja sademäärät kuitenkin viime kädessä ratkaisevat, millaiseksi kevään vesitilanne kehittyy.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye