Vesihuollon toimintavarmuuden ja kyberturvallisuuden parantamiseen myönnettiin avustusta 2,23 miljoonaa euroa
21.2.2024 10:00:00 EET | ELY-keskukset | Tiedote
Avustuksen saaneet 51 hanketta edistävät vesihuollon kyberturvallisuuden lisäksi vesihuoltolaitosten alueellista yhteistyötä ja yhdistymisiä.

Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja maa- ja metsätalousministeriön yhteistiedote.
Vesihuolto on merkittävä osa yhteiskunnan kriittistä infraa ja välttämättömyyspalveluja, joiden on toimittava luotettavasti ja häiriöttömästi kaikissa olosuhteissa.
Valtion vuoden 2023 talousarviossa pidettiin tarpeellisena uutta määrärahaa vesihuollon toimintavarmuuden ja kyberturvallisuuden parantamiseksi. Määräraha on osa laajempaa kokonaisuutta, jolla varmistetaan kriittisen infrastruktuurin toiminta muuttuneessa turvallisuusympäristössä.
Maa- ja metsätalousministeriö ja Etelä-Savon ELY-keskus myönsivät määrärahan nojalla 2,23 miljoonaa euroa 51 hankkeelle. Hakuaikana 2.10. –30.11.2023 saapui 82 hakemusta.
Avustusta saaneiden hankkeiden tavoitteena on erityisesti varmistaa vesihuoltopalvelujen kyberturvallisuutta. Lisäksi kehitetään vesihuollon alueellista yhteistyötä sekä edistetään vesihuoltolaitosten yhdistymisiä niitä koskevilla selvityksillä.
”Hankkeissa laaditaan suunnitelmia digitalisaation ja kyberturvallisuuden parantamiseksi, edistetään ja toteutetaan laitosten keskeisten järjestelmien rajapintaratkaisuja ja parannetaan vesihuollon kyberturvallisuutta useilla erilaisilla toimenpiteillä. Lisäksi osa hankkeista tähtää vesihuoltolaitosten yhdistymisiin. Hankkeiden toteuttajia on isojen kaupunkien vesihuoltolaitoksista pieniin vesiosuuskuntiin asti, ja ne hyödyttävät yli sataa laitosta ympäri maan”, Etelä-Savon ELY-keskuksen vesitalousasiantuntija Markus Tirkkonen kertoo.
”Kyberturvallisuuden parantamisen lisäksi ilahduttavan paljon hakemuksia saatiin vesihuollon rakennemuutoksen edistämiseen. Samalla toteutetaan kansallisen vesihuoltouudistuksen tavoitteita”, maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Johanna Kallio sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesitalousasiantuntija Markus Tirkkonen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 029 502 4066,
markus.tirkkonen@ely-keskus.fi
Vesihuoltopäällikkö Jyrki Lammila, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 029 502 2890, jyrki.lammila@ely-keskus.fi
Neuvotteleva virkamies Johanna Kallio, maa- ja metsätalousministeriö, p. 029 516 2011,
johanna.kallio@gov.fi
Kuvat

Liitteet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Kokemäenjoelle pyritään aikaansaamaan jääkansi lähipäivien pakkasjakson avustuksella – hyydetulvavaaraa monissa läntisen Suomen vesistöissä30.12.2025 14:01:58 EET | Tiedote
Kokemäenjoen jääkannen muodostusta pyritään edistämään hyydetulvariskin välttämiseksi lähipäivien kovan pakkasjakson aikana vesistöalueen säännösteltyjen järvien juoksutuksia supistamalla.
Livskraftscentralerna inleder sin verksamhet den 1 januari 202629.12.2025 10:33:40 EET | Pressmeddelande
NTM-centralernas verksamhet upphör i slutet av 2025 och de nya livskraftscentralerna inleder sin verksamhet den 1 januari 2026. Största delen av NTM-centralernas uppgifter överförs till livskraftscentralerna. I fortsättningen hittar du information om livskraftscentralerna på adressen www.elinvoimakeskus.fi.
Elinvoimakeskukset aloittavat toimintansa 1.1.202629.12.2025 10:33:40 EET | Tiedote
ELY-keskusten toiminta päättyy vuoden 2025 lopussa ja uudet elinvoimakeskukset aloittavat toimintansa 1.1.2026. Suurin osa ELY-keskusten tehtävistä siirtyy elinvoimakeskuksille. Löydät jatkossa tietoa elinvoimakeskuksista osoitteesta www.elinvoimakeskus.fi.
Joulunajan ilmaismatkat paikallisliikenteissä (Etelä-Savo, Pohjois-Savo)19.12.2025 09:38:33 EET | Tiedote
Matkustaminen Iisalmen, Pieksämäen ja Varkauden paikallisliikenteissä on kaikille ilmaista 22.-23.12.2025.
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Suomen Erityisjäte Oy:n suunnitteleman Marinkorven jätteenkäsittelylaitoksen laajennuksen YVA-ohjelmasta, Pori19.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Suomen Erityisjäte Oy on toimittanut 10.10.2025 Varsinais-Suomen ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman, joka koskee Marinkorven jätteenkäsittelylaitoksen laajentamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
