EU:n uusi asetus hillitsee fluorattujen kasvihuonekaasujen päästöjä
Suomen ympäristökeskus ja ympäristöministeriö tiedottavat:
Ilmastoa voimakkaasti lämmittävien fluorattujen kasvihuonekaasujen (F-kaasut) päästöjä vähennetään merkittävästi uudella EU:n F-kaasuasetuksella. Asetus astuu voimaan 11.3.2024. EU:n asetukset ovat sitovia säädöksiä, joita on sovellettava kaikilta osiltaan kaikissa jäsenmaissa. F-kaasuasetuksen toimeenpanosta Suomessa säädetään kansallisella lainsäädännöllä.
Euroopan unioni on julkaissut uudet F-kaasuja ja otsonikerrosta heikentäviä aineita koskevat asetukset. Uusien asetusten toimilla voidaan välttää hiilidioksidiekvivalentteina noin 500 megatonnin päästöt vuoteen 2050 mennessä. Määrä vastaa noin kymmenkertaisesti Suomen vuoden 2022 kasvihuonekaasujen kokonaispäästöjä.
”F-kaasuja käytetään hyvin laajalti,” kertoo F-kaasuja koskevan valvonnan parissa työskentelevä asiantuntija Annika Johansson Suomen ympäristökeskuksesta. ”Määrällisesti merkittävimpiä käyttökohteita ovat kylmä- ja ilmastointilaitteet sekä lämpöpumput, mutta F-kaasuja käytetään myös esimerkiksi sammutuslaitteistoissa, solumuovien valmistuksessa ja lääkeinhalaattoreissa, kuten astmapiipuissa.”
F-kaasujen käyttöä rajoitetaan asteittain
Uusi asetus rajoittaa voimakkaasti ilmastoa lämmittäviä fluorattuja kasvihuonekaasuja sisältävien laitteiden ja tuotteiden markkinoille saattamista. Kiellot koskevat vain sellaisia tuotteita ja laitteita, joille on saatavilla turvallisia ja energiatehokkaita vaihtoehtoja. Kiellot koskevat uusien tuotteiden ja laitteiden markkinoille saattamista, ja ne tulevat voimaan eri vuosina.
Jo lähivuosina otetaan käyttöön uusia rajoituksia, joilla vähennetään korkean ilmastovaikutuksen omaavien neitseellisten kylmäaineiden käyttöä laitteiden huollossa. Kierrätettyjen ja regeneroitujen kylmäaineiden käyttö pysyy kauemmin sallittuna, jotta laitteita ei tarvitse uusia ennen niiden teknisen käyttöiän loppumista. Ensimmäiset uuden asetuksen kylmälaitteiden huoltoon tuomat tiukennukset tulevat voimaan vuosina 2025 ja 2026.
Tiettyjen F-kaasujen markkinoille saattaminen lopetetaan asteittain vuoteen 2050 mennessä. Ilmastotavoitteisiin pääseminen edellyttää koko kylmäaineita tuottavan ja käyttävän toimialan siirtymistä kohti ilmastoystävällisiä kylmäaineita, kuten luonnollisia kylmäaineita. Muutos on suuri, ja se tulee tehdä turvallisesti ja hallitusti. Siksi asetuksessa laajennetaan alalla toimivien henkilöiden ja yritysten koulutus- ja pätevyysvaatimukset koskemaan myös vaihtoehtoisten kylmäaineiden käsittelyä. Lisäksi pätevyyksiä on pidettävä yllä täydennyskoulutuksiin osallistumalla.
Toimeenpanoa valmistellaan yhdessä sidosryhmien kanssa
F-kaasuasetus vaikuttaa hyvin moneen asiaan. Esimerkiksi sähkö- ja elektroniikkaromun tuottajavastuu laajenee koskemaan myös kylmäaineiden talteenottoa, ja kylmä- ja ilmastointilaitteiden vuototarkastusvelvoite laajenee myös ajoneuvojen laitteistoihin. Asetuksen toimeenpano vaatiikin Suomen lakeihin ja asetuksiin muutoksia, joita tehdään lähivuosina pala kerrallaan.
”Moni yksityiskohta vaatii vielä työtä. Esimerkiksi ajoneuvojen laitteistojen vuototarkastukset pitää asetuksen mukaan aloittaa viimeistään vuonna 2027. Vielä on auki, miten tarkastusvelvoitetta Suomessa käytännössä valvotaan, mutta selvitämme asiaa yhdessä eri sidosryhmien kanssa,” kertoo neuvotteleva virkamies Eeva Nurmi ympäristöministeriöstä.
Samaan aikaan uudistetun F-kaasuasetuksen kanssa astuu voimaan myös EU:n uudistettu otsoniasetus. Otsoniasetukseen tehdyt muutokset ovat vähäisiä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Neuvotteleva virkamies Eeva Nurmi, ympäristöministeriö, etunimi.sukunimi@gov.fi, p. 0295 250 209
Asiantuntija Annika Johansson, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@syke.fi, p. 0295 252 006
Viestintäasiantuntija Eija Järvinen, etunimi.sukunimi@syke.fi, p. 0295 251 242
Mediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa
Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.
Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.
Linkit
- Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 573/2024 fluoratuista kasvihuonekaasuista, direktiivin (EU) 2019/1937 muuttamisesta ja asetuksen (EU) N:o 517/2014 kumoamisesta, (F-kaasuasetus)
- Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 590/2024 otsonikerrosta heikentävistä aineista ja asetuksen (EY) N:o 1005/2009 kumoamisesta (Otsoniasetus)
Suomen ympäristökeskus – Teemme tiedolla toivoa.
Suomen ympäristökeskus
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki
0295 251 000
https://www.syke.fi/fi-FI
On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta koko yhteiskunnan läpileikkaavaan kestävyysmurrokseen. Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Suomen ympäristökeskus on valtion tutkimuslaitos, jossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.
![](/data/images/public/69819243/70106283/baa45ef9-1a5e-45bd-9967-d7eef292027f-w_780.png)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus
Relatively small amount of blue-green algae have been observed in inland waters, but there are plenty of observations on the coast and in the open sea25.7.2024 13:17:22 EEST | Press release
The blue-green algae situation has remained stable in inland waters, and slightly less blue-green algae than in previous monitoring years have been observed. Blue-green algae observations have increased on the coasts, and plenty of observations have also been made in the Bothnian Sea and the Åland Sea.
För tidpunkten har ganska lite cyanobakterier observerats i insjöarna, men vid kusten och på öppet hav finns det rikligt med observationer25.7.2024 13:06:55 EEST | Tiedote
Algläget har hållits stabilt i insjöarna och cyanobakterier har observerats något mindre än genomsnittet för tidpunkten under tidigare uppföljningsår. Observationerna av cyanobakterier har ökat vid kusten och rikligt med observationer har också gjorts i Bottenhavet och Ålands hav.
Ajankohtaan nähden sinilevää on havaittu sisävesillä melko vähän, mutta rannikolla ja avomerellä havaintoja on runsaasti25.7.2024 13:00:00 EEST | Tiedote
Sinilevätilanne on pysynyt sisävesillä vakaana, ja sinilevää on havaittu ajankohtaan nähden hieman keskimääräistä vähemmän kuin aikaisempina seurantavuosina. Sinilevähavainnot ovat lisääntyneet rannikoilla, ja havaintoja on tehty runsaasti myös Selkämerellä ja Ahvenanmerellä.
Blue-green algae observations have increased in coastal and open sea areas18.7.2024 13:18:58 EEST | Press release
Blue-green algae observations have increased in coastal and open sea areas, but the situation in inland waters is typical of the season. Blue-green algae have been observed especially on the coasts of Southwest Finland, Uusimaa and Kymenlaakso. Abundant blue-green algae occur in the open sea area throughout the Gulf of Finland.
Observationerna av cyanobakterier har ökat vid kusterna och på öppna havsområden18.7.2024 13:08:13 EEST | Tiedote
Observationerna av cyanobakterier har ökat vid kusterna och på öppna havsområden, men i insjöarna är läget typisk för tidpunkten. I kustområdena har cyanobakterier observerats särskilt längs kusterna i Egentliga Finland, Nyland och Kymmenedalen. I det öppna havsområdet förekommer rikligt med cyanobakterier i hela Finska viken.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme