Kokoomuksen Sirén: Hallituksen työmarkkinauudistuksia ei tehdä ketään vastaan, vaan Suomen puolesta
20.2.2024 14:24:28 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Saara-Sofia Sirén painottaa hallituksen työmarkkinauudistusten välttämättömyyttä Suomelle Kokoomuksen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuorossa eduskunnan keskustellessa välikysymyksestä työmarkkinatilanteessa.

”Nyt työelämäuudistuksia viimein toteutetaan. Uudistuksilla joustavoitetaan työmarkkinoita tukemaan kilpailukykyä, työllisyyttä ja talouden kasvua”, Sirén sanoo
Siren muistuttaa, että suomalainen sopimisen kulttuuri ei ole poistumassa mihinkään. Työmarkkinoiden on kuitenkin välttämätöntä uudistua.
”Suomalaisessa yhteiskunnassa työmarkkinajärjestöillä on tärkeä rooli työehtosopimusten neuvottelijoina. Tämä sopimisen perinne säilyy vahvana ja muuttumattomana myös jatkossa”, Sirén jatkaa.
”Kansainvälisessä kilpailussa suomalainen työntekijä ja työnantaja eivät ole toisiaan vastaan, vaan samalla puolella. Kilpailua käydään yhteisessä Suomen-joukkueessa, Suomen puolesta”, Sirén sanoo.
Siren penää puheessaan vasemmisto-opposition vaihtoehtoja työllisyyden ja talouden parantamiseksi.
”Uudistuksia voi vastustaa, mutta samalla olisi kyettävä esittämään uskottava vaihtoehto talouden tasapainottamiseksi ja työllisyyden lisäämiseksi. Vaihtoehtoisia keinoja näihin tavoitteisiin pääsemiseksi on välikysymyksen tehneiltä oppositiopuolueilta kuulunut vähänlaisesti”, Sirén sanoo.
Siren painottaa, että väitteet Suomen työmarkkinamallin luomasta palkkakuopasta eivät pidä paikkaansa. Mitä paremmin vientiyrityksemme pärjäävät, sitä enemmän julkisen sektorin palkanmaksukyky vahvistuu.
”Suomen työmarkkinamallin uudistaminen on myös julkisten ja naisvaltaisten alojen etu. Esimerkiksi hoitajat tai varhaiskasvattajat eivät voi päästä pois palkkakuopasta, jos julkisen talouden velkaantuminen jatkuu. Palkkakuopasta noustaan pois silloin, kun Suomessa on työmarkkinamalli, joka vahvistaa julkista taloutta”, Sirén sanoo.
”Me kokoomuksessa toivomme, että uudistuksilla ei peloteltaisi, vaan voisimme kaikki kääntää katseen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden turvaamiseen. Näitä uudistuksia ei tehdä ketään vastaan, vaan Suomen puolesta”, Sirén päättää.
Alla kokonaisuudessa kansanedustaja Saara-Sofia Sirénin pitämä Kokoomuksen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro eduskunnan keskustellessa työmarkkinoiden tilaa käsittelevästä välikysymyksestä (Muutokset puhuttaessa mahdollisia)
Arvoisa puhemies,
Suomalaisessa yhteiskunnassa työmarkkinajärjestöillä on tärkeä rooli työehtosopimusten neuvottelijoina. TES-neuvotteluissa työntekijöille pyritään turvaamaan oikeudenmukaiset työehdot ja yrityksille mahdollisuudet työllistää ja kasvaa. Tämä sopimisen perinne säilyy vahvana ja muuttumattomana myös jatkossa.
Työmarkkinajärjestöillä on niin ikään ollut vahva rooli työelämää koskevan lainsäädännön valmistelussa. Järjestöjä kuullaan ja heidän asiantuntemustaan hyödynnetään. Näin on nyt ja näin on myös jatkossa.
Arvoisa puhemies,
Kansainvälisessä kilpailussa suomalainen työntekijä ja työnantaja eivät ole toisiaan vastaan, vaan samalla puolella. Kilpailua käydään yhteisessä Suomen-joukkueessa, Suomen puolesta.
Viimeisten vuosikymmenten aikana työmarkkinaosapuolet ovat useaan otteeseen yrittäneet neuvotella työmarkkinoiden uudistamisesta muiden Pohjoismaiden ja muiden verrokkimaidemme tapaan. Kerta toisensa jälkeen neuvottelut ovat kuitenkin päättyneet tuloksettomina. Kerta toisensa jälkeen Suomelle välttämättömät uudistukset ovat jääneet tekemättä.
Orpon hallitus kantaa nyt vastuun. Nyt työelämäuudistuksia viimein toteutetaan. Uudistuksilla joustavoitetaan työmarkkinoita tukemaan kilpailukykyä, työllisyyttä ja talouden kasvua.
Arvoisa puhemies,
Haluan kehua Keskustaa työmarkkinoiden uudistamistarpeen tunnustamisesta.
Esimerkiksi luottoluokittaja Fitch ja kansainvälinen valuuttarahasto IMF ovat todenneet hallituksen työmarkkinauudistusten lisäävän talouden kasvua. Vihervasemmisto-oppositiolta onkin kysyttävä, vastustatteko te todella uudistuksia, jotka tuovat Suomeen lisää investointeja ja työpaikkoja?
Uudistuksia voi vastustaa, mutta samalla olisi kyettävä esittämään uskottava vaihtoehto talouden tasapainottamiseksi ja työllisyyden lisäämiseksi. Vaihtoehtoisia keinoja näihin tavoitteisiin pääsemiseksi on välikysymyksen tehneiltä oppositiopuolueilta kuulunut vähänlaisesti.
Sama koskee ammattiyhdistysliikettä. Olemme työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan kokoomus-edustajien kanssa keskustelleet kaikkien työmarkkinakeskusjärjestöjen kanssa. Näissä keskusteluissa on käynyt selväksi, että ammattiyhdistysliikkeellä ei ole sisäisesti yhteistä näkemystä siitä, mitä uudistuksia perumalla tai, mitä uudistuksia toteuttamalla Suomeen saadaan tarvittavissa määrin lisää työtä ja kasvua.
Arvoisa puhemies,
Toivomme, että SAK:lta löytyisi neuvotteluhalukkuutta, he palaisivat pöydän ääreen ja neuvottelut työmarkkinamallin uudistamisesta voisivat jatkua.
Suomen työmarkkinamallin uudistaminen on myös julkisten ja naisvaltaisten alojen etu. Esimerkiksi hoitajat tai varhaiskasvattajat eivät voi päästä pois palkkakuopasta, jos julkisen talouden velkaantuminen jatkuu.
Palkkakuopasta noustaan pois silloin, kun Suomessa on työmarkkinamalli, joka vahvistaa julkista taloutta.
Suomen kaltaisessa vientivetoisessa maassa julkisen talouden vahvistuminen riippuu pitkälti siitä, miten vientiyrityksemme pärjäävät kansainvälisessä kilpailussa. Mitä paremmin vientiyrityksemme pärjäävät, sitä enemmän julkisen sektorin palkanmaksukyky vahvistuu. Uudistusten tekemättä jättäminen olisi pois kaikilta.
Sukupuolten väliset palkkaerot ovat Ruotsissa kaventuneet vientivetoisen työmarkkinamallin myötä. Sen sisällä naisvaltaisille työvoimapula-aloille on kohdennettu korkeampia palkankorotuksia. Näin on mahdollista tehdä myös Suomessa. Tämä edellyttää, että julkisen sektorin työntekijäliitoilta löytyy riittävästi sisäistä solidaarisuutta kohdennuksista sopimiseen. Tämä kysymys kuuluu täysin ja yksinomaan sopijaosapuolille.
Arvoisa puhemies,
Me kokoomuksessa toivomme, että uudistuksilla ei peloteltaisi, vaan voisimme kaikki kääntää katseen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden turvaamiseen.
On aika katsoa eteenpäin. Tulevaisuuteen, jossa yritykset uskaltavat työllistää ja kasvaa. Tulevaisuuteen, jossa yhä useammalla suomalaisella on työpaikka ja mahdollisuus parempaan toimeentuloon. Tulevaisuuteen, jossa jokaisella nuorella on taustastaan riippumatta mahdollisuus tavoitella unelmiaan. Ja jossa jokaisella ihmisellä on mahdollisuus saada tarvitsemiaan palveluita.
Tällainen tulevaisuudenkuva ei ole mahdollinen, jos jatkamme nykyisellä tiellä. Vain pohjoismaisilla työmarkkinoilla voimme ylläpitää pohjoismaisia palveluita.
Hallituksen muodostivat ne puolueet, jotka ymmärsivät uudistusten välttämättömyyden Suomen tulevaisuuden kannalta. Näitä uudistuksia ei tehdä ketään vastaan, vaan Suomen puolesta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Saara-Sofia SirénKansanedustaja, Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja
Varsinais-Suomen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Partanen: Lupaako Lindtman illan A-studiossa, että SDP ei kiristäisi yhdenkään suomalaisen työn verotusta?29.4.2026 20:08:17 EEST | Tiedote
Kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partanen vaatii SDP:n puheenjohtaja Lindtmanilta tänään A-studiossa selkeää lupausta siitä, ettei SDP kiristäisi yhdenkään suomalaisen työn verotusta, jos se olisi hallituksessa. Partasen mukaan Lindtmanilta vaaditaan vastausta siihen, miten hän sopeuttaisi ensi hallituskaudella vaadittavat 8-11 miljardia euroa.
Kokoomuksen Vestman: Perustuslain 10 §:n muutoksesta päättäminen voi SDP:n toiveen mukaisesti odottaa tiedustelulakien tuomista eduskuntaan syksyyn29.4.2026 18:20:09 EEST | Tiedote
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja kokoomuksen Heikki Vestman ei näe estettä sille, että perustuslain 10 §:n muutoksesta päättäminen eduskunnan suuressa salissa odottaisi tavallisen lain tasolla säädettävien uusien tiedustelutoimivaltuuksien tuomista eduskuntaan. Tällöin kaikki lait voitaisiin käsitellä samanaikaisesti, kuten SDP lähetekeskustelussa keskiviikkona edellytti.
Kokoomuksen Timo Heinonen: Peruskoulun tavoitteita ei pidä laskea29.4.2026 15:30:07 EEST | Tiedote
Kun osaaminen heikkenee, ratkaisu ei voi olla vaatimustason alentaminen. Koulun tärkein tehtävä on oppiminen. Peruskoulu ei ole läpimenojärjestelmä, vaan paikka, jossa jokaisen lapsen tulee saada vahvat perustaidot, sekä kyky oppia uutta.
Kokoomuksen Satonen: Hallitus purkaa työllistymisen esteitä, jotta mahdollisimman moni suomalainen pääsee töihin29.4.2026 14:31:01 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Arto Satonen pitää työsopimuslain joustavuuden lisäämistä tärkeänä erityisesti avoimien työpaikkojen lisäämisen näkökulmasta. Muutokset myös edistävät pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytyksiä.
Kokoomuksen ex-urheilijat Wallinheimo ja Kaunisto: Urheilijoiden eläke- ja tapaturmaturvaa korjataan28.4.2026 14:06:40 EEST | Tiedote
Osa urheilijoista on jäänyt ilman lakisääteistä eläketurvaa, koska sopivia vakuutuksia ei ole ollut markkinoilla saatavilla. Hallitus korjaa tilanteen avaamalla mahdollisuuden uusiin sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin ja lisäämällä urheilijoiden valinnanvapautta siinä, miten eläkesäästöjä voi nostaa ja käyttää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme