EHYT vaatii kokonaisarviota alkoholipolitiikan muutosten vaikutuksista kansanterveyteen ja -talouteen
Ehkäisevä päihdetyö EHYT on pettynyt tapaan, jossa hallitusohjelmaan kirjattuja alkoholipoliittisia muutoksia käsitellään yksittäisinä toimenpiteinä ilman yhteisvaikutuksien arviointia terveyteen, hyvinvointiin ja kansantalouteen. Ilman kokonaiskuvaa päädytään tilanteeseen, joka lisää alkoholin aiheuttamia haittoja ja on kansalaisten toiveiden vastainen.
Eduskunta käsittelee torstaina 22.2.2024 hallituksen esitystä, jonka mukaan enintään 8-tilavuusprosenttisia käymisteitse valmistettuja alkoholijuomia voisi jatkossa myydä ruokakaupoissa. Sosiaali- ja terveysministeriössä on lisäksi valmistelussa lakiesitys kotiinkuljetuksen sallimisesta.
“Hallitus ei ole esittänyt hallitusohjelmassa mainituista lukuisista alkoholipoliittisista muutosesityksistä minkäänlaista kokonaisarviota, jossa huomioitaisiin vaikutukset kansanterveyteen ja -talouteen, väestön työ- ja toimintakykyyn sekä Alkon yksinoikeusjärjestelmän toimintaedellytyksiin. Tällainen kokonaisarviointi tarvitaan”, korostaa EHYTin toiminnanjohtaja Juha Mikkonen.
Asiantuntijoiden ja kansalaisten näkemykset tukevat nykyistä järjestelmää
Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee alkoholin saatavuuden rajoittamista alkoholiin liittyvien haittojen ehkäisemiseksi. WHO ja OECD toteavat, että alkoholin saatavuus, mukaan lukien myyntipaikkojen määrä, vaikuttaa merkittävästi alkoholiin liittyvien haittojen syntyyn. Saatavuuden ja myyntipaikkojen rajoittaminen on yksi tärkeimmistä ja kustannustehokkaimmista toimenpiteistä alkoholihaittojen ehkäisemiseksi.
Nykyinen alkoholin myyntijärjestelmä on osoittautunut toimivaksi ja se nauttii laajaa tukea kansalaisten keskuudessa. Suomalaisten alkoholipoliittiset asenteet ovat tiukkenemassa. THL:n Alkoholipoliittiset mielipiteet 2024 -kyselyn mukaan lähes 90 prosenttia suomalaisista pitäisi väkevien alkoholijuomien myynnin jatkossakin Alkon yksinoikeutena. Viinien myyntiä kannattavien määrä on laskenut kahdessa vuodessa kymmenen prosenttiyksikköä ja tällä hetkellä alle puolet suomalaisista toivoo viinien myyntiä päivittäistavarakaupoissa.
Vuonna 2022 Suomessa oli 373 yksinoikeusmyymälää (Alko), mutta 6 317 enintään 5,5-prosenttisten juomien vähittäismyyntiluvan haltijaa, joista 1 444 oli ravintoloita. Vahvemman alkoholin myynti yli 4500:ssa päivittäistavarakaupassa, kioskissa ja huoltoasemalla lisäisi alkoholin saatavuutta kansalaisille ja vaikuttaisi kielteisesti kansanterveyteen.
Alkoholista syntyy miljardiluokan vuosittaiset välittömät ja välilliset haittakustannukset suomalaiselle yhteiskunnalle. Alkoholilla on kaksi päävaikutusta toimivaan kansantalouteen, ensimmäiseksi se lisää julkisen sektorin kustannuksia ja toiseksi vähentää veronmaksajien määrää.
“Onko kaupan alan sekä alkoholia valmistavan teollisuuden, saamat hyödyt mielekkäässä suhteessa niihin inhimillisiin ja yhteiskunnallisiin kustannuksiin, joita uudistuksesta aiheutuisi koko maan julkisen sektorin sekä työelämän kannettavaksi?”, kysyy Mikkonen.
Kuka korjaa haitat, kun sote-sektori on jo ennestään kuormittunut?
Lausuntokierroksella ollutta alkoholilain muutosta kannattivat vain alkoholin myynnistä taloudellisesti hyötyvät elinkeinotoimijat. Muutosta vastustivat poliisin lisäksi kaikki sosiaali- ja terveysalan toimijat hyvinvointialueista järjestöihin.
Esitetty lakimuutos aiheuttaisi lisäkuormitusta sote-järjestelmälle ja hyvinvointialueille. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat jo nyt merkittävästi kuormittuneita, ja alkoholihaitat lisäävät tätä taakkaa entisestään. Vuonna 2022 päihteistä aiheutui Suomessa lähes 150 000 terveydenhuollon hoitopäivää, joista suurin osa liittyi alkoholiin. Lisäksi alkoholi on merkittävä tekijä yli 200 sairaudelle ja tapaturmille, kasvattaen terveys- ja sosiaalipalveluiden kuormaa entisestään. Hyvinvointialueilla alkoholi on suurin yksittäinen vältettävissä olevien ennenaikaisesti menetettyjen elinvuosien aiheuttaja.
Suomessa on noin 25 000 lähi- ja sairaanhoitajan vaje, ja tällä hetkellä terveydenhuoltohenkilöstön haasteina ovat päihteiden käytöstä johtuvat työturvallisuusongelmat sekä resurssien puute. Lisäksi alkoholi vaikuttaa kielteisesti sisäiseen turvallisuuteen ja kansalliseen turvallisuuteen, sitoen arvokkaita viranomaisresursseja muun muassa poliisin ja pelastustoimen osalta.
“Alkoholin aiheuttamat terveyshaitat ja niiden vaikutus yhteiskuntaan ovat kiistattomat. Päättäjien on syytä tarkastella kokonaisvaltaisesti alkoholipolitiikassa tehtävien mahdollisten muutosten vaikutuksia terveydelle, taloudelle ja yhteiskunnalle kokonaisuutena ennen päätösten tekemistä. Alkoholipoliittisia muutoksia ei tule tarkastella vain yksittäisinä toimenpiteinä”, toteaa Mikkonen.


Yhteyshenkilöt
Toiminnanjohtaja Juha Mikkonen
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry
p. 050 527 4780
juha.mikkonen@ehyt.fi
Kehittämispäällikkö Heikki Luoto
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry
p. 050 3688 894
heikki.luoto@ehyt.fi
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta EHYT
EHYT ry: Haittaverot nousevat, mutta järjestöleikkaukset vaarantavat kansanterveystyön24.4.2025 12:34:06 EEST | Tiedote
Hallitus päätti puoliväliriihessä korottaa alkoholin ja nikotiinin haittaveroja, mikä on askel oikeaan suuntaan. Samaan aikaan kuitenkin päätettiin tehdä uusia leikkauksia sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoitukseen, mikä nostaa järjestöjen hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyöhön kohdistuvat leikkaukset 140 miljoonaan euroon. Ehkäisevän työn tarve on Suomessa kasvussa, mutta resursseja karsitaan – tämä muodostaa uhkan kansanterveydelle ja sosiaaliselle hyvinvoinnille.
Kannanotto: Rahapelihaittojen ehkäisy ja vähentäminen edellyttävät korvamerkittyä rahoitusta17.4.2025 09:31:41 EEST | Tiedote
Verkossa tapahtuva rahapelaaminen ja vedonlyönti ovat avautumassa ulkomaisille yhtiöille rahapelilainsäädännön uudistamisen myötä. Rahapelihaittatyötä tekevät järjestöt vaativat, että osa peliyhtiöiden rahapelituotoista korvamerkitään haittojen ehkäisyyn ja vähentämiseen. Oikeuskanslerin mukaan korvamerkinnästä on perusteltua säätää lailla.
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n korjaussarja puoliväliriiheen: Neljä huomiota pääministeri Orpon hallituksen päihde- ja rahapelipolitiikasta2.4.2025 08:35:00 EEST | Tiedote
Pääministeri Petteri Orpon hallitus kokoontuu huhtikuussa 2025 puoliväliriiheen. Ehkäisevän päihdetyön näkökulmasta hallituksen välitilinpäätös ei ole mairitteleva. Päihde- ja rahapelipolitiikan korjaussarjalle on akuutti tarve.
Hallitus tuo uuden rahapelilain eduskuntakäsittelyyn – EHYT ry varoittaa lisääntyvistä rahapelihaitoista20.3.2025 14:11:21 EET | Tiedote
Hallitus on tuomassa eduskuntaan esityksensä uudeksi rahapelilaiksi. Kyseessä on historiallinen lakimuutos, jonka seurauksena Veikkauksella ei olisi enää yksinoikeutta verkossa pelattaviin rahapeleihin, vaan ne avautuisivat ulkomaalaisille toimijoille ja yksityiselle voitontavoittelulle. Esityksen mukaan uuden lain tarkoituksena on ”taata rahapeleihin osallistuvien oikeusturva, estää rahapeleihin liittyvät väärinkäytökset ja rikokset sekä ehkäistä ja vähentää rahapelihaittoja.”
Nuoret löysivät matalan kynnyksen avun päihdeongelmiin - auttavan puhelimen tulevaisuus uhattuna29.1.2025 08:38:00 EET | Tiedote
Yhä useampi Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Päihdeneuvontaan soittavista on nuori aikuinen. Vuonna 2024 jo noin viidennes (19 %) palvelusta apua hakeneista oli 18–29-vuotiaita, kun vielä vuonna 2021 nuoria soittajia oli vain 12 %. Päihdeneuvonta tarjoaa neuvontaa ja keskustelutukea päihteisiin liittyvissä kysymyksissä ja huolissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme