Kokoomuksen Talvitie: Aikuiskoulutustuki ei vastaa 2020-luvun koulutustarpeita
21.2.2024 09:18:27 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Aikuiskoulutustuki säädettiin vuonna 2000 työn ohessa tai työttömänä uuden ammatin opiskelun helpottamiseksi. Aikuiskoulutustuki ei ole enää viime vuosina kohdentunut siten, että sen avulla osaamis- tai koulutustasoa tai työmarkkina-asemaa olisi nostettu.

Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Mari-Leena Talvitien mukaan aikuiskoulutustuki ei ole enää viime vuosina kohdentunut siten, että sen avulla osaamis- tai koulutustasoa tai työmarkkina-asemaa olisi nostettu.
”Nykyisellään aikuiskoulutustuki ei vastaa sille asetettuja tavoitteita”, Talvitie toteaa.
Aikuiskoulutustuen hyödyt ovat suurimpia peruskoulutaustaisille. Sen sijaan jo valmiiksi korkeakoulututkinnon suorittaneilla hyödyt ovat paljon pienemmät eivätkä ne riitä kattamaan tuen kustannuksia. Työllisyysrahaston selvityksestä käy ilmi, että tukea vuonna 2022 saaneista peruskoulutaustaisia oli vain yksi prosentti.
”Aikuiskoulutustuesta saadut hyödyt ovat pienet verrattuna sen kokonaiskustannuksiin”, Talvitie korostaa.
Julkisen talouden tila on vaikea. Tänä vuonna pelkästään valtion korkomenot nousevat yli kolmeen miljardiin euroon. Väestön ikääntyminen kasvattaa julkisia menoja ja heikentää talouden kasvupotentiaalia ja siten verotulojen kasvua. Tämän takia on entistä tärkeämpää nostaa suomalaisten osaamistasoa.
Lokakuussa 2022 julkaistun OECD-tutkimuksen mukaan suomalaisten nuorten koulutustaso on kuitenkin laskenut keskitason alapuolelle ja 1970-luvulla syntyneet ovat jäämässä Suomen koulutetuimmaksi sukupolveksi.
”Aikuiskoulutustuki on kohdentunut heille, jotka ovat valmiiksi korkeasti koulutettuja. Siten moni työtön tai perusopetuksen varassa oleva suomalainen on jäänyt kokonaan syrjään osaamisensa kehittämisestä”, Talvitie alleviivaa.
Tarpeet työuran aikaiseen osaamisen kehittämiseen ovat mittavia eikä ole mahdollista, että kaikkiin jatkuvan oppimisen tarpeisiin voitaisiin julkisin varoin vastata. Tästä syystä on erityisen tärkeää, että jatkuvan oppimisen rajalliset julkiset voimavarat kohdennetaan yhteiskunnan ja työelämän kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla.
”On tärkeää, että aikuiskoulutusta uudelleensuunnataan erityisesti koulutustasoa nostavaan tai työmarkkina-asemaa parantavaan koulutukseen, johon aikuiskoulutustuki on aikoinaan luotu”, Talvitie linjaa.
”Orpon hallitus varmistaa, että meillä on riittävästi osaamista ja tekijöitä kriittisille aloille huolehtien näin yhteiskuntamme kantokyvystä. Tämä tullaan tekemään uusilla ajanmukaisilla kannustimilla niin, että työn ohessa on mahdollista nostaa osaamis- ja koulutustasoa, esimerkiksi lisäämällä monimuotokoulutuksia ja mahdollisuuksia opiskella työnteon ohessa”, Talvitie lisää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mari-Leena TalvitieEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Oulun vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Varapuhemies Risikko: Satsaukset nuoriin ja työhön vahvistavat Suomea1.5.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko korosti Seinäjoen Sinisessä vapussa pitämässään puheessa työn merkitystä talouskasvun edellytyksenä. Erityisesti hän iloitsi hallituksen taannoisessa kehysriihessä päätetyistä toimista nuorten ja pitkäaikaistyöttömien vaikeaan tilanteeseen.
Kokoomuksen Satonen: Työmarkkinauudistukset ovat avittaneet Suomen vientiä kasvuun30.4.2026 13:05:00 EEST | Tiedote
Kansanedustaja, työelämä-ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Arto Satonen totesi Porin sinivalkoisessa vapussa, että Orpon hallituksen työmarkkinauudistukset ovat avittaneet Suomen vientiä kasvuun. Satonen viittaa siihen, että Suomen tavaravienti kasvoi 3 prosenttia vuonna 2025. Satosen mukaan se on hyvä saavutus, koska elämme geopoliittisesti erittäin vaikeaa aikaa.
Kokoomusedustajat: Pitkään kaivattu lastensuojelulain uudistus etenee30.4.2026 09:55:20 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysvaliokunta on saanut valmiiksi mietintönsä lastensuojelulain uudistamista koskevasta hallituksen esityksestä ja kannattaa lakiehdotusten hyväksymistä. Kokoomuksen valiokuntajäsenet Mia Laiho, Maaret Castrén, Oskari Valtola ja Ville Väyrynen pitävät uudistusta välttämättömänä askeleena lasten suojelun vahvistamiseksi.
Anne-Mari Virolainen nousee kokoomuksen kansanedustajaksi30.4.2026 07:03:00 EEST | Tiedote
Anne-Mari Virolainen nousee kokoomuksen kansanedustajaksi.
Kokoomuksen Partanen: Lupaako Lindtman illan A-studiossa, että SDP ei kiristäisi yhdenkään suomalaisen työn verotusta?29.4.2026 20:08:17 EEST | Tiedote
Kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partanen vaatii SDP:n puheenjohtaja Lindtmanilta tänään A-studiossa selkeää lupausta siitä, ettei SDP kiristäisi yhdenkään suomalaisen työn verotusta, jos se olisi hallituksessa. Partasen mukaan Lindtmanilta vaaditaan vastausta siihen, miten hän sopeuttaisi ensi hallituskaudella vaadittavat 8-11 miljardia euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme