Pohjois-Pohjanmaan liitto

Maakuntajohtaja ja Oulun kaupunginjohtaja kuntavierailuille – ensimmäiseksi suuntana Nivala

Jaa

Pohjois-Pohjanmaan liitto toteuttaa tänä keväänä ensimmäistä kertaa maakuntajohtajan vierailut alueen kuntiin. Kuuden vierailun sarja alkaa Nivalan alueelta torstaina 22. helmikuuta 2024, jolloin maakuntajohtaja Jussi Rämet vierailee Nivalassa yhdessä Oulun kaupungin vt. kaupunginjohtajan Ari Alatossavan kanssa.

Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntajohtaja Jussi Rämet käynnistää kuntavierailut maakunnan alueella. Ensimmäinen vierailu suuntautuu Nivalaan.
Pohjois-Pohjanmaan liiton maakuntajohtaja Jussi Rämet käynnistää kuntavierailut maakunnan alueella. Ensimmäinen vierailu suuntautuu Nivalaan.

Tapaamiseen osallistuvat Nivalan, Haapajärven, Reisjärven, Pyhäjärven, Pyhännän ja Kärsämäen kuntajohtajat. Tapaamisen tarkoitus on kuulla heitä ja perehtyä kunkin kunnan tilanteeseen. Keskustelua käydään myös valtioneuvoston käynnistämän Pohjoisen Suomen ohjelman teemoista.

Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmaan kirjatun tavoitteen mukaan Pohjois-Suomen kehittämiseksi valmistellaan pohjoinen ohjelma. Itä-Suomeen valmistellaan vastaava ohjelma. Ohjelman valmistelusta vastaa valtionneuvoston kanslia yhdessä alueen toimijoiden kanssa. Valmistelun tueksi ollaan nimeämässä valtiosihteereistä ja maakuntajohtajista koostuva valmisteluryhmä sekä laajempi neuvottelukunta. Valmisteluryhmän työ kestää vuoden 2024 loppuun ja neuvottelukunnan koko hallituskauden ajan.

Ohjelman teemat ovat kestävän kasvun mahdollisuudet ja uudet investoinnit, puhtaan energian mahdollisuudet ja niiden hyödyntäminen, kestävä matkailu, osaaminen ja osaavan työvoiman saatavuus, koko Suomen turvallisuus, huoltovarmuus ja omavaraisuus sekä alueen saavutettavuus.

–  Tapaamisten tarkoituksena on tiivistää kuntien ja maakuntaliiton välistä yhteistyötä sekä kartoittaa aluelähtöisiä kehittämisehdotuksia valtioneuvoston kanslian johdolla käynnistettävän pohjoisen ohjelman valmisteluun. Kuntakiertue on konkreettinen ja tehokas tapa luodata koko Pohjois-Pohjanmaan eriytyneet tarpeet maakunnan kehittämiseksi, Jussi Rämet toteaa.

–  Pohjoisen ohjelman lisäksi Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 on koko Pohjois-Pohjanmaan yhteinen mahdollisuus vetovoiman, pitovoiman ja elinvoiman kehittämiseksi. Kuntakiertue luo meille kaikille ajantasaista tilannekuvaa ja antaa eväitä yhteistyölle, Ari Alatossava taustoittaa.

Seuraavat vierailut suuntautuvat kevään aikana Oulun seudulle, Kalajokilaaksoon, Ylivieskan alueelle, Raahen seudulle ja Koillismaalle. Tavoitteena on jatkaa vierailuja vuonna 2025, jos osallistujat kokevat ne toimiviksi ja tarpeellisiksi.

Kuntavierailujen aikataulu 2024:
22.2.   Nivala
27.3.   Raahe
28.5.   Kalajoki
30.5.   Ylivieska
6.6.     Kuusamo
11.6.     Oulu

Yhteyshenkilöt

vt. kaupunginjohtaja Ari Alatossava, 040 615 8567, ari.alatossava(a)ouka.fi

Pohjois-Pohjanmaan liitto - pohjoisen puolesta avoimessa yhteistyössä

Pohjois-Pohjanmaan liitto on Pohjois-Pohjanmaan 30 kunnan muodostama kuntayhtymä. Liiton tehtäviä ovat alueellinen kehittäminen, aluekehittämisohjelmien sekä EU-ohjelmien valmistelu yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa, maankäytön, liikennejärjestelmäsuunnittelun sekä maakuntakaavoituksen viranomais- ja kehittämistehtävät, edunvalvonta ja maakunnan tunnetuksi tekeminen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan liitto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye