SOOLin Talvipäivät kokoaa opeopiskelijat Tampereelle
Opettajaksi opiskelevien legendaariset Talvipäivät pidetään tänä vuonna Tampereella viikonloppuna 23.–25. helmikuuta. Ohjelmassa on muun muassa Talvirieha kilpailulajeineen lauantaina sekä iltabileet, joissa pääesiintyjänä nähdään Robin Packalen.

SOOLin Talvipäivät kokoaa yhteen Suomen eri opettajankoulutusyksiköiden opiskelijat kaikilta opettaja-aloilta varhaiskasvatuksesta aineenopettajiin ja opinto-ohjaajista musiikkipedagogeihin. Osallistujia on kaikkiaan yli kolme tuhatta.
Talvipäivien avajaiset pidetään Laikunlavalla perjantaina kello 19 alkaen, mukana ainakin Kummelista tuttu Mauno Ahonen. Lauantaina perinteisessä Talviriehassa Ratinanniemessä kello 11 alkaen lajeina on muun muassa norsupalloa, silitysrautacurlingia ja kyrpongia, joka on yhdistelmä kyykkää ja beer bongia. Paikalla on tapahtuman osallistujille myös saunomismahdollisuus ja SOOLin hallitus jakamassa kuumaa makkaraa.
Päivätansseja tanssitaan koko pitkä iltapäivä kello 13–19 Koskikeskuksen ravintola Rannassa. Lauantain iltabileissä TähtiAreenalla esiintyvät Robin Packalen ja tamperelaisissa opiskelijapiireissä tunnettu bilebändi Generik. Aamutunneille asti talvipäiväkansaa tanssittaa DJ Jiri.
SOOLin Talvipäivien järjestämisestä tänä vuonna vastaa tapahtumaa varten perustettu Tampereen SOOLin Talvipäiväyhdistys TASOTA ry. Yhdistyksen puheenjohtaja Hanna Rahkonen ei malta odottaa, että Tampere täyttyy eri alojen opeopiskelijoista koko viikonlopun ajaksi:
– Kun on suunnitellut tapahtumaa yli vuoden päivät, on tämä talvipäiväviikko tuntunut uskomattoman kutkuttavalta. Meidän TP-toimijoilla on uskomaton haippi päällä. Perjantaina alkaa yksi vuoden parhaista viikonlopuista!
Liput Talvipäiville myytiin loppuun muutamassa minuutissa jo marraskuun puolivälissä. Tapahtuman osallistujamäärää rajoittavat paikkakunnasta riippuen tapahtumapaikkojen koko ja saatavilla oleva koulumajoituskapasiteetti.
Opettajaksi opiskelevien talvipäiväperinne on jatkunut katkeamattomana ensimmäisistä, vuonna 1947 pidetyistä Kajaanin Talvipäivistä lähtien, ja tapahtuman järjestelyistä vastaavat aina paikalliset opiskelijat. Koronavuonna 2021 Talvipäiville kokoonnuttiin pienimuotoisesti etänä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna RahkonenpuheenjohtajaTASOTA ry
Puh:040 776 7077hanna.rahkonen@sool.fiRiku OrastoiminnanjohtajaSOOL
Puh:020 748 9752riku.oras@sool.fiLinkit
Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry on valtakunnallinen kaikkien opettajaksi opiskelevien edunvalvoja ja palvelujärjestö, johon kuuluu noin 7 000 eri alojen opettajaksi opiskelevaa. Liitto edistää ja valvoo jäsentensä etuja erityisesti koulutus-, sosiaali- ja nuorisopoliittisissa kysymyksissä sekä parantaa opettajaksi opiskelevien opiskeluedellytyksiä vaikuttamalla opettajankoulutuksen kehittämiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto SOOL ry
SOOLin liittokokous: Kulttuuri on kaikkialla13.4.2025 15:54:39 EEST | Tiedote
Kulttuuriin kohdistuvien leikkausten johdosta musiikinopetuksen laatu peruskouluissa heikkenee. SOOLin liittokokous vaatii päättäjiltä kestäviä ja tulevaisuuteen katsovia päätöksiä kulttuuria kuluttaville, sitä harrastaville, opiskeleville ja opettaville.
Jani Siirilä SOOLin puheenjohtajaksi13.4.2025 15:43:24 EEST | Tiedote
Helsingissä 12.–13. huhtikuuta kokoontunut opettajaksi opiskelevien liittokokous valitsi liitolle uuden puheenjohtajiston ja hallituksen sekä hyväksyi muun muassa uudistetun Tavoitteet opettajankoulutukselle -ohjelman.
Rahoituksen pitää turvata tulevaisuutta, ei tilastoja17.3.2025 14:25:11 EET | Tiedote
Opettajankoulutusta tarjoavat korkeakoulut leikkaavat jatkuvasti opetushenkilöstöstä sekä opetustiloista. Se voi pahimmillaan johtaa ammatilliseen osaamattomuuteen. Opettajankoulutuksen täytyy tuottaa osaavia, motivoituneita ja työelämässä kestäviä ammattilaisia, ei vain tutkintoja tilastojen täytteeksi.
SOOLin Talvipäivät Stadissa 35 vuoden tauon jälkeen20.2.2025 12:40:57 EET | Tiedote
Yksi Suomen suurimmista opiskelijatapahtumista saapuu Helsinkiin 35 vuoden tauon jälkeen. Viikonloppuna 21.–23. helmikuuta järjestettävät SOOLin Talvipäivät näkyy ja kuuluu pääkaupungin katukuvassa.
Opettajaksi opiskelevien kunta- ja aluevaalitavoitteet: ”Laadukas opetus – hyvinvoiva tulevaisuus”13.2.2025 13:15:31 EET | Tiedote
SOOLin kunta- ja aluevaalitavoitteissa nousee esille neljä kärkiteemaa: opettajien hyvinvointi, opetustoimen resurssit, oppilaiden osallisuus ja yhdenvertaisuus sekä kouluyhteisön hyvinvointi. SOOLin mielestä osaavan ja hyvinvoivan Suomen rakentaminen on jokaisen etu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme