Lastensuojeluyksiköihin sijoitetut lapset toivovat enemmän aikuisten yksilöllistä aikaa ja yhteistä toimintaa
Aluehallintoviraston tarkastuskäynnit lastensuojeluyksiköihin ovat osa lakisääteistä ja suunnitelmallista sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen valvontaa. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto teki vuonna 2023 tarkastuskäynnin 56 lastensuojeluyksikköön ja keskusteli yhteensä 104 sijoitetun lapsen kanssa. Lapset olivat pääsääntöisesti tyytyväisiä sijoituspaikkaansa.
Tarkastuskäynneillä selviää tarve ohjaukselle ja lisävalvonnalle
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueella oli vuoden 2023 lopussa kaikkiaan 123 lastensuojelulaitosta ja 23 ammatillista perhekotia viiden eri hyvinvointialueen alueilla. Lastensuojeluyksiköitä valvovat omavalvonnallisesti yksiköt itse sekä hyvinvointialueet ja valvontaviranomaiset. Valvonnalla pyritään varmistamaan erityisesti lastensuojelulain mukaisten rajoitustoimenpiteiden, lasten perusoikeuksien ja hyvän kohtelun toteutumista lastensuojeluyksiköissä.
Länsi ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto teki vuonna 2023 valvonnan tarkastuskäynnin 56 lastensuojeluyksikköön ja keskusteli yhteensä 104 sijoitetun lapsen kanssa.
Tarkastuskäynneillä annettiin ohjausta muun muassa:
- yksiköiden riittävästä henkilöstömäärästä ja henkilöstön osaamisesta lasten tarpeisiin nähden
- yksikön vastuuhenkilöiden tehtävistä
- opiskelijoiden käyttämisestä tehtävissä, joissa edellytetään sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöä
- yksikköön sijoitettujen lasten perusoikeuksien rajoittaminen yksikön säännöillä ilman lapsikohtaista harkintaa
- lasten asianmukaisesta kohtelusta
- rajoitustoimenpiteiden lainmukaisesta toteuttamisesta ja kirjaamisesta
- yksikön säännöistä, kasvatuskäytänteistä ja kohtelusta toimintakäytännöt
- oikeusturvakeinojen kertomisesta lapsille
Osalla tarkastuskäyntejä todettiin, että annettu ohjaus oli ollut riittävää, kun taas osa tarkastuskäynneistä johti valvonnan jatkumiseen joko aluehallintovirastossa tai hyvinvointialueella.
Keskusteluista sijoitettujen lasten kanssa merkittävää tietoa lasten oloista ja kokemuksista
Sijoitettujen lasten tapaamisilla tarkastuskäyntien yhteydessä varmistetaan erityisesti lasten perusoikeuksien ja hyvän kohtelun toteutuminen lastensuojeluyksiköissä. Lasten kokemukset antavat kuvaa myös lastensuojelulain mukaisten rajoitustoimenpiteiden lainmukaisuudesta.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston vuonna 2023 tapaamat 104 lasta olivat pääosin tyytyväisiä sijoituspaikkaansa. Osa lapsista oli kokenut oman tai toisen lapsen rajoituksen tai yksikön säännöt epäasianmukaisina tai työntekijöiden toiminnan epäjohdonmukaisena.
Useimmat lapset tiesivät asioistaan vastaavan sosiaalityöntekijän sekä sen, miten häneen saa tarvittaessa yhteyden. Lapset kertoivat kokevansa omaohjaajan tärkeäksi aikuiseksi. Pieni osa lapsista tunsi oikeusturvakeinonsa ja oli myös käyttänyt niitä. Lapset toivoivat enemmän aikuisten yksilöllistä aikaa sekä yhteistä toimintaa lasten ja aikuisten kesken.
Lastensuojelulaissa säädetty hyvää kohtelua koskeva suunnitelma kertoo siitä, miten lasten itsemääräämisoikeutta tuetaan, miten hyvästä hoidosta, kasvatuksesta, valvonnasta ja huolenpidosta huolehditaan, miten rajoitukset toteutetaan ja miten lasten itsemääräämisoikeutta tuetaan. Tavatut lapset eivät useimmiten tienneet yksikön hyvää kohtelua koskevan suunnitelman olemassaolosta tai osanneet kertoa, ovatko osallistuneet sen laatimiseen. Vaikka yksiköiden suunnitelmat olivat pääsääntöisesti ajan tasalla ja lapset olivat henkilökunnan mukaan osallistuneet niiden laatimiseen, suunnitelman käytäntöön vieminen osoittautui haasteelliseksi.
Tarkastuskäynneillä yksiköitä ohjattiin saattamaan hyvää kohtelua koskevat suunnitelmat lasten kannalta ymmärrettävään ja käytettävään muotoon. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto ohjasi yksiköitä lisäksi käsittelemään suunnitelmansa lasten ja erityisesti yksikköön tulevien uusien lasten kanssa.
Lisätiedot/medialle:
Saija Kujansuu (4.3. alkaen)
Ylitarkastaja
p. 0295 018 555
etunimi.sukunimi@avi.fi
Niina Siirilä
Sosiaali- ja terveysyksikön päällikkö
p. 0295 018 563
etunimi.sukunimi@avi.fi
Avainsanat
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Joensuussa toimivat ravintola-alan yrittäjät tuomittiin ehdolliseen vankeusrangaistukseen törkeästä kiskonnasta ja luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä17.4.2025 15:45:56 EEST | Tiedote
Ulkomaalaisen työntekijän työllistäneistä yrittäjistä toinen tuomittiin kahdeksan kuukauden ja toinen kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Pohjois-Karjalan käräjäoikeus antoi asiassa tuomionsa 17.4.2025.
Kemikalier orsakar många allvarliga olycksfall i arbetet17.4.2025 07:25:32 EEST | Pressmeddelande
Varje år inträffar cirka två tusen olycksfall i arbetet där arbetstagare har fått farliga kemikalier på huden, i ögonen eller i andningsvägarna. Arbetarskyddsmyndigheten har sedan början av 2024 undersökt nästan sextio allvarliga olycksfall i arbetet där farliga ämnen på ett eller annat sätt har varit inblandade.
Kemikaalit aiheuttavat paljon vakavia työtapaturmia17.4.2025 07:17:52 EEST | Tiedote
Vuosittain tapahtuu noin kaksi tuhatta työtapaturmaa, joissa vaarallista kemikaalia on joutunut työntekijän iholle, silmiin tai hengitysteihin. Työsuojeluviranomainen on tutkinut vuoden 2024 alusta lukien lähes kuusikymmentä vakavaa työtapaturmaa, joissa vaaralliset aineet ovat olleet tavalla tai toisella osallisena.
Attendo Herajärven hoivakoti korjasi puutteet työntekijöidensä kielitaidossa ja opiskelijamäärässä16.4.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto päätti valvontansa Attendo Herajärven hoivakodissa. Hoivakoti korjasi toimintaansa noudattaen valvonta-asiassa annettuja määräyksiä muun muassa yksikön henkilöstörakenteeseen ja kansainvälisten työntekijöiden kielitaidon riittävyyteen liittyen. Kaikkia palveluntuottajia muistutetaan samalla oppisopimusopiskelijoiden oikeudesta opiskeluun ja työntekijöiden käytännön työssä tarvittavasta kielitaidosta.
Ansökan om förtydligande av vattenhushållningstillståndet för Tainionkoski vattenkraftverk avslogs16.4.2025 10:03:00 EEST | Pressmeddelande
Fortums ansökan enligt vattenlagen om förtydligande av vattenhushållningstillståndet för Tainionkoski har avslagits. Det ursprungliga vattenhushållningstillståndet har inte innehållit tillstånd för korttidsreglering.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme