Keskustelu Espoon uudesta yleiskaavasta käynnistyy
Espoon yleiskaava 2060 kokoaa ensimmäistä kertaa 2000-luvulla koko Espoon maankäytön kehityksen suuntaviivat samalle kaavakartalle. Yleiskaavaluonnos on keskustelunavaus kaupungin kehityksestä tulevina vuosikymmeninä. Keskustelu käynnistyy kaupunkisuunnittelulautakunnan kokouksessa 28.2.2024. Kaavaluonnoksen nähtäville asettamisesta päättää kaupunginhallitus.
![Kuvan keskellä on Espoontorin kauppakeskus. Sen takana kulkee junarata, ympärillä on kerrostaloja ja kauempana näkyy metsää.](/data/images/public/3385/70107766/0dfe40d5-2636-449f-a18f-4c59b5324204-w_720.jpg)
Yleiskaava on koko kaupungin maankäyttöä koskeva yleispiirteinen suunnitelma, joka tähtää vuoteen 2060. Espoo on kasvanut viime vuosikymmeninä voimakkaasti ja kasvun odotetaan jatkuvan. Väestönkasvun lisäksi muun muassa ilmastonmuutos, liikenteen murros ja digitalisaatio muuttavat kaupunkia. Yleiskaavan avulla kaupunki ennakoi ja varautuu tuleviin muutoksiin, jotta kasvua voidaan ohjata hallitusti ja suunnitelmallisesti.
Yleiskaavaratkaisun perustan muodostavat nykyiset viisi kaupunkikeskusta ja niitä yhdistävät nykyiset ja uudet raideyhteydet. Kaavaluonnokseen on hahmoteltu kaupungin keskeiset maankäytön kehittymisalueet sekä niitä muuhun kaupunkiin ja seutuun yhdistävä raideverkko. Espoon keskuksen kytkeytyminen muuhun kaupunkiin on tunnistettu yhdeksi keskeiseksi yleiskaavatyössä ratkaistavaksi asiaksi. Virkistys ja luonnon monimuotoisuus muodostavat raamit kaupungin kehitykselle.
Yleiskaavaluonnos pohjautuu Espoo-tarinaan ja kaupunginhallituksen maaliskuussa 2023 hyväksymiin tavoitteisiin sekä laajoihin selvityksiin ja maankäytön tarkasteluihin.
Kaupunginhallitus päättää nähtäville asettamisesta
Yleiskaavaluonnoksen käsittely lähtee liikkeelle kaupunkisuunnittelulautakunnasta, minkä jälkeen kaavaluonnos etenee kaupunginhallituksen käsittelyyn. Kaupunginhallitus päättää luonnoksen nähtäville asettamisesta. Sen aikana on asukkailla ja muilla osallisilla mahdollisuus osallistua antamalla kaavaluonnoksesta mielipide. Nähtävilläolon yhteydessä järjestetään useita asukastilaisuuksia.
-Sekä kaupunginhallituksella että kaupunkisuunnittelulautakunnalla on valmiudet viedä kaavaluonnoksen käsittely läpi niin, että kaavaluonnos saadaan nähtäville kevään aikana. Kaupunginhallituksen ja lautakunnan jäseniä on pidetty ajan tasalla yleiskaavan valmistelutilanteesta, sanoo kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mervi Katainen.
Kaavaluonnoksen käsittelyn jälkeen alkaa kaavaehdotuksen valmistelu. Yleiskaavaehdotus valmistuu 2025–2026. Tavoitteena on, että yleiskaava hyväksytään vuonna 2027.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Olli Isotalokaupunkiympäristön toimialajohtaja
Puh:+358 50 593 3359olli.isotalo@espoo.fiMervi Katainenkaupunginhallituksen puheenjohtaja, elinkeino- ja kilpailukykyjaoston puheenjohtaja
Puh:+358 41 319 6988mervi.katainen@espoo.fiEssi LeinoyleiskaavapäällikköKaupunkisuunnittelukeskus, yleiskaavoitus
Puh:046 877 1911essi.leino@espoo.fiKuvat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Weekend Festival 2024 ordnas igen i Vermo – arrangemangen för evenemanget kan kommenteras av invånarna28.6.2024 10:44:35 EEST | Tiedote
Weekend Festival ordnas återigen i Vermo det första veckoslutet i augusti. Invånarna i närområdena kan framför allt kommentera evenemangets längd, bullernivån och avfallshanteringen.
Weekend Festival 2024 jälleen Vermossa – tapahtumajärjestelyt asukkaiden kommentoitavina28.6.2024 10:44:35 EEST | Tiedote
Weekend Festival järjestetään jälleen Vermossa elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Lähialueiden asukkaat voivat kommentoida etenkin tapahtuman kestoa, melutasoa ja jätehuoltoa.
Espoon ilmastopäästöt laskivat huomattavasti27.6.2024 16:47:29 EEST | Tiedote
Espoon ilmastopäästöt ovat voimakkaassa laskussa. Vuonna 2023 ilmastopäästöt laskivat jopa tavoitetasoa nopeammin. Asukasta kohti päästöt olivat edelleen pääkaupunkiseudun pienimmät.
Kaupunginhallitus: Länsirata Oy:n ratahanketta koskeva esisopimus valtion ja osakaskuntien kesken24.6.2024 16:57:23 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus hyväksyi Länsirata Oy:n ratahankkeen rakentamista ja rahoittamista koskevan esisopimuksen ehdolla, että kaikki sopimuksen osapuolet hyväksyvät ja allekirjoittavat esisopimuksen.
Kalajärven kaavarunko luo edellytykset yhteisölliselle ja viihtyisälle paikalliskeskukselle19.6.2024 14:06:04 EEST | Tiedote
Kalajärven kehittämistä ohjaava kaavarunko on valmistunut. Tavoitteena on vehreä ja yhteisöllinen kaupunkikylä, jossa on myös riittävät palvelut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme