Keskuspuistossa harvennetaan nuorta istutusmetsikköä
Helsingin kaupunki harventaa nuorta istutusmetsikköä Keskuspuistossa. 2000-luvun alussa istutettu taimikkoalue sijaitsee eläinten hautausmaan eteläpuolella. Työt tehdään maaliskuun alussa ennen lintujen pesimäaikaa, ja ne kestävät noin viisi päivää.
![Pyydämme alueella liikkuvia varovaisuuteen töiden aikana. Töitä tehdään punaisella rajatulla alueella.](/data/images/public/60577852/70108882/5f5c1590-fde2-4171-a0e0-e3fdc0edb841-w_720.jpg)
Nuoresta tiheästä männiköstä vähennetään puita, jotta jäljelle jäävät puut saavat lisää kasvutilaa sekä mahdollisuuden kehittyä pitkäikäisiksi. Metsikön sekapuustoisuutta edistetään jättämällä lehtipuita männikön lomaan.
Alueen kaikki vanhat puut säilytetään. Osa kaadetuista nuorista rungoista jätetään maastoon lahopuuksi edistämään metsäluonnon monimuotoisuutta. Alueen läpi kulkeva maastopyöräilyreitti säilyy entisellään, ja se siivotaan töiden jälkeen. Maastopyöräreitin turvallisuus paranee töiden myötä, sillä näkyvyys risteysalueilla paranee.
Nuori istutusmetsikkö on kaikkiaan noin hehtaarin laajuinen, mutta töitä tehdään suppeammalla alueella. Alue rajoittuu Kiira-myrskyn vuonna 2017 synnyttämään aukeaan, jolle on sittemmin istutettu uusia puuntaimia.
Pyydämme alueella liikkuvia varovaisuuteen töiden aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sami Pulkkinen
projektinjohtaja
Helsingin kaupunki
kaupunkiympäristön toimiala
puh. 09 310 52701
sami.pulkkinen@hel.fi
Antti Kurkaa
vastaava luontomestari
Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara
puh. 09 310 78807
antti.kurkaa@hel.fi
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Mustikkamaalla rakennetaan uutta ulkokuntosalia24.7.2024 14:56:35 EEST | Tiedote
Helsingin Mustikkamaalla alkoi heinäkuun alkupuolella Mustikkamaan liikuntapuiston perusparannusurakka. Urakan ensimmäisessä vaiheessa toteutetaan ulkoliikuntasali. Myöhemmin uusitaan myös jalkapallokenttä.
Helsinki palauttaa koripallotelineitä kaupunkilaisten käyttöön23.7.2024 16:19:03 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki avaa Haagassa suljetut koripallokorit jälleen pelaamiselle. Pohjois-Haagan ala-asteen sekä Haagan peruskoulun pihoilla sijaitsevien koripallotelineiden sukat suljettiin pelaamisesta aiheutuneen melun vuoksi.
Saukonkanavan rakennustyöt etenevät Jätkäsaaressa23.7.2024 09:43:15 EEST | Tiedote
Urakassa siirrytään rakentamaan Saukonkanavan pohjoisen puolen tukimuuria ja paalulaattoja sekä Bermudan sillan kansirakennetta. Hanke mahdollistaa Jätkäsaaren rakentamisen tulevaisuudessa.
Helsinki poisti hylättyjä veneitä Kivinokasta – huonokuntoiset veneet päätyivät kaatopaikalle19.7.2024 14:38:51 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki tiedotti keväällä puuttuvansa luvattomaan maankäyttöön hylättyjen veneiden osalta. Ensimmäisenä poistettiin 17 hylättyä venettä Kivinokasta.
Töölönlahden kesäpuisto avautuu kaupunkilaisten käyttöön17.7.2024 16:06:41 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki on uudistanut Töölönlahden puistoaluetta. Helsingin keskustan ja sen kulttuurirakennusten reunustama puistoalue on nyt entistä viihtyisämpi ja tarjoaa mahdollisuudet monipuoliseen harrastamiseen ja oleiluun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme