Näin Vaasaa suunnitellaan – vuoden 2024 kaavoituskatsaus on ilmestynyt
27.2.2024 09:03:15 EET | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
Vaasan kaupungin kaavoituskatsaus esittelee kuluvan vuoden maankäytön suunnittelukohteet. Tämän vuoden julkaisussa kerrotaan tarkemmin Vaasan yleiskaavatyöstä ja siihen liittyvästä luontoselvityksestä, Pappilanmäen viereen suunniteltavasta uudesta asuinalueesta sekä keskustan seurakuntakeskuksen kaavamuutoksesta.

Kaavoituskatsauksessa esitellään kaikki vuoden 2024 aikana alkavat ja jatkuvat kaavahankkeet. Tämän vuoden kaavoituskohteet painottuvat Vaasan keskustaan ja keskustan tuntumaan, jossa on useampia asumisen kehittämisen kohteita sekä valmiina toteutettavaksi, että työn alla kaavoittajien pöydillä.
Tutustu vuoden 2024 kaavoituskatsaukseen osoitteessa www.vaasa.fi/kaavoituskatsaus
Kaavoitusjohtaja Päivi Korkealaakson mukaan kaavoitus on ennen kaikkea muutoksen hallintaa, ja uusi kaava antaa mahdollisuuksia tulevaisuuden tarpeille ja toteutukselle.
– Kaavan toteuttaminen voi kestää 2–20 vuotta, joten siksi kaavan pitää kestää aikaa. Tulevaisuuden ennustaminen vaatii puolestaan moniammatillista yhteistyötä sekä vuorovaikutusta kaikkien osallisten kanssa.
Yleiskaavatyö jatkuu
Vaasan yleiskaavan 2040 laadinta käynnistyi viime vuonna. Yleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä keväällä 2023, jonka lisäksi kaavoitus järjesti info- ja työpajatilaisuuksia eri puolilla kaupunkia. Lisäksi yleiskaavasta toteutettiin verkkokysely, johon saatiin lähes 700 vastausta.
– Asukkailta saadut palautteet pyritään huomioimaan yleiskaavatyön seuraavissa vaiheissa. Varsinaisen kaavaluonnoksen valmistelu alkaa vuoden 2024 aikana, ja tavoitteena on asettaa luonnos nähtäville vuoden 2025 aikana, yleiskaavoittaja Lauri Ovaska kertoo.
Yleiskaavan pohjatiedoksi tehdään luontoselvitys, jonka laadinta aloitettiin viime vuonna.
– Luontoselvityksen tietoja hyödynnetään suunnittelussa ja luontovaikutusten arvioinnissa. Kaavaratkaisut pyritään tekemään siten, että kaupungin kehittyessä voidaan turvata riittävän laajojen luonnonalueiden säilyminen, ympäristöinsinööri Laura Lahti kertoo.
Pappilanmäen viereen uusi asuinalue
Huutoniementien ja Pappilanmäen väliselle metsäalueelle kaavoitetaan uutta asuinaluetta. Koivuniemeksi nimetylle alueelle suunnitellaan muun muassa uudentyyppisiä kaupunkipientaloja, jotka tarjoavat kodin 170–210 asukkaalle.
– Kaupunkipientalossa yhdistyvät kaupunkimaisen asumisen ja pientaloasumisen parhaat puolet. Niihin kuuluu aina oma sisäänkäynti ja pieni puutarha. Taloissa voi olla yksilölliset julkisivut ja ne sijaitsevat lähellä katurajaa muodostaen viihtyisän, kaupunkimaisen ympäristön, kaavoitusarkkitehti Juha-Matti Linna kuvailee.
Koivuniemen alue koostuu pääasiassa koivuvaltaisesta kosteikosta, mutta maaston korkeimmalla kohdalla sijaitsee vanha ja vaikuttava männikkö. Myös alueen polut kulkevat luonnonkauniiden paikkojen läpi.
– Kokonaisuutena Koivuniemi on erittäin kaunis alue, joka tarjoaa uusille asukkaille viihtyisän ja rauhallisen asuinpaikan. Suurin osa kaava-alueesta varataankin lähivirkistysalueeksi, Linna toteaa.
Seurakuntakeskus uudistuu
Vaasan keskustan seurakuntakeskusta ja sen lähiympäristöä kehitetään asemakaavamuutoshankkeessa. Seurakuntakeskuksen tilat ovat paikoitellen erittäin huonossa kunnossa, eivätkä ne palvele enää tarkoitustaan. Kaavahankkeessa tontille pyritään luomaan moderneja, toimivia ja helposti saavutettavia tiloja.
– Saavutettavuus ei rajoitu pelkästään sijaintiin, vaan tavoitteena on tehdä tiloista entistä houkuttelevampia myös satunnaisille ohikulkijoille. Koulukadulle suunnitellaan esimerkiksi kahvilaa ja iltapäivätoimintatilaa, jonka yhteyteen muodostuu luonteva sisäänkäynti sisäpihan uusiin seurakuntatiloihin, kaavoitusarkkitehti Oliver Schulte-Tigges kertoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaavoitusjohtaja Päivi Korkealaakso. puh. 040 550 0757, paivi.korkealaakso@vaasa.fi
Kaavoitusarkkitehti Anne Majaneva, puh. 040 743 8149, anne.majaneva@vaasa.fi
Kuvat

Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Ungdomsfullmäktige och äldrerådet ordnar gemensam kulturmässa10.4.2026 14:07:14 EEST | Pressmeddelande
Vasa ungdomsfullmäktige och äldreråd ordnar 16.4 en kulturmässa som riktas till alla åldrar och är avgiftsfritt. Syftet med evenemanget är att föra samman ungdomar och seniorer som kan ha det roligt tillsammans.
Nuorisovaltuusto ja vanhusneuvosto järjestävät yhteisen Kulttuurimessut-tapahtuman10.4.2026 14:07:00 EEST | Tiedote
Vaasan nuorisovaltuusto ja vanhusneuvosto järjestävät kaikenikäisille suunnatun, maksuttoman Kulttuurimessut-tapahtuman 16.4. Tapahtuman tavoitteena on tuoda nuoret ja ikäihmiset yhteen mukavan tekemisen merkeissä.
Byggarbetet på Radiovägen och Haldinsgatan fortsätter – de avvikande trafikregleringarna hålls oförändrade10.4.2026 12:29:21 EEST | Pressmeddelande
Saneringsarbetet på Radiovägen och Haldinsgatan fortsätter från och med måndag 13.4. Man var tvungen att avbryta arbetet i januari på grund av tjälen, men nu fortsätter saneringen genom att gatukonstruktionen och gatubelysningen förnyas.
Radiotien ja Haldininkadun työmaa jatkuu – poikkeusliikennejärjestelyt pysyvät ennallaan10.4.2026 12:28:52 EEST | Tiedote
Radiotiellä ja Haldininkadulla jatketaan saneeraustöitä maanantaista 13.4. alkaen. Työt jouduttiin keskeyttämään tammikuussa roudan vuoksi, mutta nyt saneerausta jatketaan katurakenteen ja katuvalojen uusimisella.
Studentorkestern Retuperän WBK kommer till Vasa10.4.2026 11:46:37 EEST | Tiedote
Vi tjuvstartar valborg denna vår när Vasa stadsorkester förenar sina krafter med den legendariska Retuperän WBK i en konsert på fredagen den 17.4 kl. 18 i stadshuset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme