Ilmastonmuutos haastaa kaupunkien hulevesien käsittelyn ja verkoston riittävyyden
27.2.2024 05:07:00 EET | Oulun yliopisto | Tiedote
Hulevesien ja lumen sulamisvesien määrän hallinta ja epäpuhtauksien käsittely ovat kaupungeissa yhä tärkeämpiä muuttuvan ilmaston myötä. Lumihangista sulavien kylmien kuravesien puhdistamisessa on tärkeää testata uusia ratkaisuja ja luontopohjaisia menetelmiä, jotta hulevesien ympäristövaikutuksia voidaan vähentää.

Ymmärrys kaupunkien keskusta-alueilla virtaavien vesien laadusta lisääntyy koko ajan. Samalla kasvaa tarve löytää hulevesien käsittelyyn uusia ratkaisuja. Hulevesillä tarkoitetaan maan pinnalla, rakennusten katoilla ja muilla pinnoilla virtaavia vesiä.
Hulevesissä keskeisiä epäpuhtauksia ovat muiden muassa kiintoaine, ravinteet, metallit, kloridi ja mikromuovi, jotka aiheutuvat esimerkiksi rakennustöistä, piha- ja puistoalueista, rakennusten ja auton materiaalien korroosiosta ja kulumisesta, suolan ja hiekoitushiekan käytöstä, renkaiden kulumisesta ja irtoroskista. Hulevedet voivat aiheuttaa käsittelemättömänä vastaanottavissa vesistöissä muun muassa kiintoaineen kasautumista, haitta-aineiden kertymistä pohjasedimentteihin ja rehevöitymistä.
Oulun yliopiston vesi-, energia- ja ympäristötekniikan tutkimusyksikössä on käynnistynyt Hule- ja lumivesien yhdistetty hallinta kaupunkiympäristössä: luonnonmukaiset ratkaisut ja mitoituskysymykset (HuHa) -EAKR osarahoitteinen hanke. Tarkoituksena on selvittää hulevesien laatuun ja määrään liittyviä haasteita.
Laadun osalta tarkastellaan, kuinka valitut luontopohjaiset huleveden käsittelymenetelmät voivat toimia ja puhdistaa hulevesiä sekä lumensulamisvesiä kylmissä olosuhteissa ympäri vuoden. Tällaisia luontopohjaisia menetelmiä voivat olla esimerkiksi biosuodattimet, puuhakebioreaktorit ja kosteikot.
“Myös kylmissä olosuhteissa veden käsittely olisi hyödyllistä, mutta se on haastavampaa, koska mikrobiologiset prosessit heikkenevät, ja voi olla haasteita rakenteiden jäätymisen kanssa”, kertoo yliopistotutkija Heini Postila. Tutkimuksissa on aiemmin selvinnyt, että luontopohjaisilla vesienpuhdistusratkaisuilla on mahdollista poistaa metalleja ja typpeä myös kylmässä.
Riittääkö hulevesiverkostojen kapasiteetti?
“Ilmastonmuutoksen ja lisääntyvien sään ääri-ilmiöiden myötä sateiden arvioidaan lisääntyvän tulevaisuudessa. Kaupunkivesien määrällisen hallinnan kannalta hulevesiverkostojen kapasiteetin riittävyys on yksi kriittinen tekijä. On tärkeää tunnistaa kaupunkien pullonkauloja, jotka voivat olla riskialueita tulevaisuuden sateissa ja lumen vaihtelevissa sulamisjaksoissa muuttuvien talvien myötä”, kertoo apulaisprofessori Pekka Rossi. “Esimerkiksi Ouluun on viime vuosien aikana osunut useampia tilastollisesti harvinaisempia sadetapahtumia, jotka ovat tuoneet esiin hulevesitulvien vaikutuksia. Nämä tapahtumat eivät tule harvenemaan”, Rossi muistuttaa.
HuHa-hankkeessa arvioidaan kriittisesti hulevesien mitoitustietoa, ja kuinka aiemmat laskentaperusteet huomioidaan tulevaisuuden muutoksissa. Tavoitteena on vähentää kalliiksi tulevia kaupunkitulvia. Hankkeessa hyödynnetään mallinnusta ilmastonmuutoksen aiheuttamien muutosten ymmärtämiseksi. Mallinnus auttaa varautumaan paremmin tuleviin vuosikymmeniin ja ymmärtämään paremmin tulvariskejä.
Oulun yliopiston vesi-, energia- ja ympäristötekniikan tutkimusyksikkö toteuttaa hanketta Oulun kaupungin alueella. Hanke on alkanut marraskuussa 2023 ja jatkuu lokakuun 2026 loppuun. Kuluvana keväänä hankkeessa käynnistyy vedenlaatujen seuranta.
Hanke on Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) osarahoittama Pohjoispohjanmaan Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen kautta. Muina rahoittajina ja yhteistyökumppaneina hankkeella ovat Oulun kaupunki, Maa- ja vesitekniikan tuki ry., AFRY Finland Oy ja Osuuskauppa Arina. Hankkeen mittauksia toteutetaan yhteistyössä Mitta Oy:n kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yliopistotutkija Heini Postila, Oulun yliopisto, vesi-, energia- ja ympäristötekniikan tutkimusyksikkö, puh., 0294 48 4503, heini.postila@oulu.fi,
Nuorempi apulaisprofessori Pekka Rossi, Oulun yliopisto, vesi-, energia- ja ympäristötekniikan tutkimusyksikkö, puh. 0294 48 4395, pekka.rossi@oulu.fi
Viestintäasiantuntija Kaisu Koivumäki, puh. 050 4344261, kaisu.koivumaki@oulu.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Metsänhakkuut heikentävät hömötiaisen pesimistulosta – mutta toivoakin on18.3.2026 07:21:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston uuden tutkimuksen mukaan metsänhakkuilla on vaihtelevia vaikutuksia vähenevien hömötiaisten ja runsastuvien tali- ja sinitiaisten lisääntymismenestykseen. Tutkimuksessa vertailtiin metsän harvennusten ja avohakkuiden vaikutuksia eri tiaislajien pesintään.
Oulun yliopisto ottaa johtavan roolin ammattikasvatuksen tutkimuksessa ja kehittämisessä16.3.2026 09:55:00 EET | Tiedote
Oulun yliopistoon perustetaan ammattikasvatuksen professuuri vastaamaan suomalaisen työelämän ja koulutusjärjestelmän uudistuviin osaamistarpeisiin. Tavoitteena on tuottaa tutkittuun tietoon perustuvia ratkaisuja osaamisen uudistamiseen tilanteessa, jossa työelämän rakennemuutos, osaajapula ja jatkuvan oppimisen tarve korostuvat.
Yli 1000 lasta seulottu FINT1DAS-tutkimuksessa – tavoitteena tyypin 1 diabeteksen varhainen tunnistaminen12.3.2026 05:45:00 EET | Tiedote
FINT1DAS-tutkimuksessa on seulottu jo yli 1000 oululaista ja turkulaista lasta tyypin 1 diabeteksen varhaisten merkkien tunnistamiseksi. Noin kolmella prosentilla lapsista on havaittu diabetekseen liittyviä autovasta-aineita, ja he ovat siirtyneet tutkimuksen seurantavaiheeseen.
Tutkimus paljastaa uuden mekanismin, joka selittää kemikaalien vaikutuksia sukupuolihormoneihin11.3.2026 05:45:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijat ovat löytäneet ihmisestä uuden mekanismin, joka voi selittää, miksi tietyt lääkkeet ja ympäristön kemikaalit vaikuttavat sukupuolihormonien tasapainoon. Löydös lisää ymmärrystä niin sanotuista hormonihäiriköistä – kemikaaleista, joiden tiedetään vaikuttavan kehon hormonitoimintaan.
Liikkumista voidaan lisätä yllättävän halvalla – vaikutuksia mitataan liian harvoin10.3.2026 06:45:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston ja ODL Liikuntaklinikan yhteinen tutkimus osoittaa, että väestön liikkumista voidaan lisätä tehokkaasti ja yllättävän edullisesti. Yksinkertaiset keinot, kuten henkilökohtaisesti laaditut verkko- tai kirjalliset ohjeet, voivat lisätä reipasta liikkumista keskimäärin tunnilla viikossa alle euron kustannuksella osallistujaa kohden. Samalla tutkimus paljastaa merkittävän puutteen: liikkumista edistävien toimien kustannuksia ja todellisia vaikutuksia mitataan harvoin riittävän tarkasti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

