Osuuskauppa Suur-Savo

S-market Urpola uudistuu

26.2.2024 14:45:33 EET | Osuuskauppa Suur-Savo | Tiedote

Jaa

S-market Urpolaa uudistetaan keväällä 2024. Remontissa uusitaan sekä myymäläkalusteita että kylmälaitteita. Investoinnin kustannus on n. miljoona euroa. Remontti käynnistyy maaliskuussa 2024 ja valmistuu ennen juhannuskauppaa. Liike palvelee asiakkaita koko remontin ajan.

S-market Urpolan remontti alkaa maaliskuussa
S-market Urpolan remontti alkaa maaliskuussa

Myymälän kylmälaitteet vaihdetaan uusiin energiatehokkaisiin laitteisiin ja suurin osa myymäläkalusteista uusitaan. Myös kassapöydät uusitaan ergonomisiin malleihin ja remontin myötä myymälässä siirrytään sähköisiin hinnannäyttöihin.                     

- Myymälän asiakaskunnassa korostuu perhekeskeisyys ja he arvostavat edullista hintatasoa. Valikoimissa suosittuja ovat mm. valmisruokatuotteet, lastenruoka ja vaipat. Valikoimia tarkastellaan paremmin kysyntää vastaaviksi, joten uutuuksiakin on asiakkaille tarjolla remontin jälkeen, kertoo Urpolan S-market- päällikkö Niina Pöntinen.

Urpolan S-marketin myynti vuonna 2023 oli n. 11,8 milj. euroa. Myyntipinta-alaa on n. 1320 neliötä. Yksikkö työllistää 23 henkilöä.

Yhteistyökumppanit:

Viessmann Oy (kylmälaitteet)

Muutosryhmä (myymäläremontin toteuttajana)

Metos (Paistopiste)

Itab (kaluste)

HL-Display (listat)

Pricer (sähköiset hinnannäytöt)

Checkmark (kassa-alue)

Suomen Talotekniikka Oy (LVIAS -työt)

Honkapro Oy (valvonta)

Suunnittelijat:

Rakennesuunnittelu Aleksi Hujala / Granlund Oy

LVIA-suunnittelu Jukka Tervo / Granlund Oy

Sähkösuunnittelu Jarkko Koponen/ Granlund Oy

Kaupan kylmäsuunnittelu Viessmann Oy

Myymäläsuunnittelu SOK/Tiina Kuusinen

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Suur-Savo

Nuoret loihtivat upeita juhlamenuja Sapuska sankarit –kokkikisassa Pieksämäellä21.4.2026 16:39:50 EEST | Tiedote

Yhteistyössä Pieksämäen Hiekanpään koulun kanssa Osuuskauppa Suur-Savo järjesti tänä keväänä Sapuska Sankarit -kokkikisan kahdeksasluokkalaisille valinnaisen kotitalouden oppilaille. Maanantaina 20.4. Pieksämäellä järjestetyssä finaalissa nähtiin upeita juhlamenuja, hienoja onnistumisia ja aitoa innostusta ruoanlaittoa kohtaan. Kokkikisan voittajajoukkue palkittiin kesätyöpaikoilla.

Osuuskauppa Suur-Savo maksaa ylijäämänpalautusta 1,5 prosenttia vuonna 202620.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote

Osuuskauppa Suur-Savon edustajisto käsitteli 19.3.2026 kevätkokouksessaan osuuskaupan viime vuoden tulosta ja päätti kertyneen ylijäämän käyttämisestä. Osuuskauppa Suur-Savon edustajiston päätöksen mukaisesti Osuuskauppa Suur-Savo maksaa 1,5 % ylijäämänpalautusta kaikille asiakasomistajilleen heidän vuoden 2025 aikana osuuskaupan toimipaikoista tekemistään Bonukseen oikeuttavista ostoista. Ylijäämänpalautusta maksetaan yhteensä 3,8 miljoonaa euroa. Ylijäämänpalautus maksetaan asiakasomistajien S-tileille 10.5.2026 Omistajan Tilipäivänä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye