Kokonaisvaltaisten kaupunkivesien hallintasuunnitelmien laadintaan lähes 1,4 miljoonaa euroa ympäristöministeriöstä
Vesiensuojelun tehostamisohjelman kaupunkivesiteemassa avustetaan nyt 15 hanketta, joissa laaditaan kokonaisvaltaisia kaupunkivesien hallintasuunnitelmia. Kokonaisvaltaisten kaupunkivesien hallintasuunnitelmien avulla voidaan vähentää vesistöön päätyvien haitallisten aineiden päästöjä
![Piirros: ihmisiä, jotka pitävät kylttiä, jossa lukee: Pidetään huolta kaupunkivesistä!](/data/images/public/69817869/70109190/e86dbcfd-9a5a-4112-b46f-9e720f18bd24-w_720.png)
Ilmastonmuutos ja kaupunkivesissä esiintyvät haitalliset aineet aiheuttavat haasteita yhdyskuntien vesiensuojeluun ja vesien hallintaan. Suomalaiset jätevedenpuhdistamot toimivat yleisesti ottaen hyvin lupamääräystensä mukaisesti ja puhtaiksi mielletyt hulevedet on johdettu tulvasuojelun mukaisesti vesistöihin. Rankkasateiden vuoksi kasvaneet hulevesimäärät ja viemäreiden ylivuodot muodostavat kuitenkin merkittävän kuormituksen lähteen. Kaupungistumisen ja ilmastonmuutokseen liittyvän sadeolojen muutoksen yhteisvaikutusten vuoksi kuormituksen odotetaan yhä kasvavan.
Euroopan komission ehdotusluonnoksessa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi yhdyskuntajätevesien käsittelystä ehdotetaan kokonaisvaltaisten kaupunkivesien hallintasuunnitelmien laatimista. Ratkaisut kuormituksen vähentämiseksi tulisi määritellä siten, että paikalliset erityisolosuhteet huomioidaan ja valitut ratkaisut perustuvat kokonaisvaltaiseen määrälliseen ja laadulliseen vesienhallintaan kaupunkialueilla.
Nyt avustettavissa hankkeissa laaditaan paikallisesti kokonaisvaltaisia yhdyskuntajätevesien hallintasuunnitelmia rankkasateiden aiheuttamien viemäriylivuotojen ja hulevesien kuormituksen torjumiseksi. Hallintasuunnitelmiin sisältyy myös tavoitteiden saavuttamiseksi toteutettavien toimenpiteiden määrittelyä. Lisäksi hankkeiden toimenpiteillä vahvistetaan yhteistyötä jätevesi- ja hulevesiverkostojen toiminnasta vastaavien eri tahojen välillä.
”Nyt avustettavat hankkeet tähtäävät nimenomaan paikallisen ja kuntalaisia lähellä olevan kuormituksen vähentämiseen. Samalla saadaan hyvää tietoa siitä, kuinka direktiivi näiltä osin tulisi panna täytäntöön kansallisessa lainsäädännössä ” sanoo kaupunkivesiteeman teemavastaava Ari Kangas.
Avustettavat hankkeet
Harkinnanvaraista avustusta haettiin 20 hankkeelle, joista avustusta saavat nyt 15 hanketta. Hankkeista kerrotaan tarkemmin tiedotteen liitteessä.
Seuraava avustushaku aukeaa huhtikuussa
Kaupunkien vesienhallintaan ja haitallisten aineiden vähentämiseen voi hakea avustusta Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta huhtikuussa 2024. Hakuilmoitus julkaistaan lähiaikoina ja siitä tiedotetaan ympäristöministeriön sivulla: Avustukset ja tuet vesien ja meren tilan parantamiseksi.
Ympäristöministeriön avustusta voidaan myöntää hankkeisiin, joissa pyritään vähentämään haitallisten aineiden kuormaa kaupunkien hule- ja jätevesissä. Haun teemat ovat:
- Yhdyskuntajätevesistä vesiympäristöön ja jätevesilietteeseen päätyvien haitallisten aineiden vähentäminen
- Taajamien hulevesien laadun hallinta haitallisten aineiden osalta
- Haitallisten aineiden vähentäminen ja riskienhallinta viestinnän ja ohjauksen avulla.
Ympäristöministeriön Ahti-ohjelman tavoitteena on hallituskaudella 2023–2027 saada ravinnekuormitus kuriin, maan rakenne kuntoon, haitta-aineet hallintaan sekä resurssit, kuten vesistöjen ja jätevesien ravinteet, talteen ja käyttöön. Näillä painopisteillä jatketaan vesiensuojelun tehostamisohjelman, ravinteiden kierrätysohjelman ja Saaristomeri-ohjelman työtä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hankekoordinaattori Riina Tuominen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 029 502 4147, riina.tuominen@ely-keskus.fi
Ympäristöasiantuntija Katri Senilä, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 029 502 4162, katri.senila@ely-keskus.fi
Rahoitusasiantuntija Esa Pekonen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 029 502 4159, esa.pekonen@ely-keskus.fi
Neuvotteleva virkamies Ari Kangas, ympäristöministeriö, p. 029 525 0340, ari.kangas@gov.fi
Liitteet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Sinilevätilanne jatkuu runsaana Lounais-Suomessa (Varsinais-Suomi, Satakunta)25.7.2024 11:52:03 EEST | Tiedote
Sinilevähavainnot ovat lisääntyneet Lounais-Suomen meri- ja sisävesialueilla viime viikkoon nähden. Sekä Saaristomerellä että Selkämerellä on havaittu runsaita sinileväesiintymiä. Saaristomerellä levää on havaittu hyvin runsaissa määrin aina sisäsaaristosta ulkosaaristoon, esimerkiksi Naantalissa, Kaarinassa, Kemiönsaarella ja Paraisilla sinilevää on ollut paljon.
Sinilevätilanne heikentynyt Lounais-Suomen alueella (Varsinais-Suomi, Satakunta)18.7.2024 11:48:48 EEST | Tiedote
Lounais-Suomen sinilevähavainnot ovat lisääntyneet viime viikosta satelliittikuviin ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vakioseurannan tietoihin perustuen. Sinilevää on havaittu hyvin runsaissa määrin erityisesti Saaristomeren sisä- ja välisaaristossa, mutta runsaita havaintoja on myös Selkämereltä. Suurin osa leväesiintymistä on sijainnut merialueilla, mutta myös joillakin sisävesialueilla on havaittu sinilevää.
Förbindelsebåtstrafiken till Kalvö i Borgå fortsätter från och med 18.7.17.7.2024 14:46:08 EEST | Tiedote
Den avbrutna förbindelsebåtstrafiken till Kalvö kommer att fortsätta från och med i morgon (18.7). Till alla förbindelsebåtsrutter i Borgå och Sibbo har nu hittats tillfälliga trafikanter. De tillfälliga trafikanterna fortsätter på Borgå och Sibbo rutterna tills en långvarig trafikeringslösning kan ordnas.
Yhteysalusliikenne Porvoon Kalvöhön jatkuu 18.7. alkaen17.7.2024 14:46:08 EEST | Tiedote
Porvoon yhteysalusreitin keskeytynyt liikenne Kalvöhön jatkuu huomenna (18.7.) alkaen. Kaikille Porvoon ja Sipoon yhteysalusreiteille on löydetty nyt tilapäiset liikennöitsijät. Tilapäiset palveluntuottajat jatkavat Porvoon ja Sipoon reiteillä liikennöintiä, kunnes pysyvä ratkaisu saadaan järjestettyä.
Liikennekatkos Kaitainsalmentiellä Sotkamossa17.7.2024 09:16:12 EEST | Tiedote
Maantierummun vaihtotyö katkaisee liikenteen Kaitainsalmentiellä Sotkamossa. Liikenne katkaistaan vaihtotyön ajaksi 29.7. – 7.8.2024. Liikenne ohjataan kiertoreitille, joka kulkee Ristijärventien, Kainuuntien, Pohjavaarantien, Pekkiläntien ja Hyttisentien kautta takaisin Kaitainsalmentielle. Urakoitsijana toimii Savon Kuljetus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme