Oulun yliopiston koulutusvararehtoriksi valittiin Mirja Illikainen
Oulun yliopiston hallitus on valinnut uudeksi koulutuksesta vastaavaksi vararehtoriksi kaudelle 1.3.2024 - 28.2.2029 professori Mirja Illikaisen.

Mirja Illikainen toimii Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan dekaanina ja kiertotalouden materiaalitekniikan professorina. Oulun yliopistossa suorittamansa tohtorintutkinnon jälkeen Illikainen on työskennellyt 6 vuotta yliopistonlehtorina ja 9 vuoden ajan professorina. Hän on toiminut dekaanina ja yliopiston johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2022 lähtien. Illikaisen tutkimusalana on teollisuuden sivuvirtojen ja jätteiden hyödyntäminen erityisesti sementtiä korvaavina sideaineina rakennusmateriaaleissa.
Koulutusvararehtorin tehtävää haki yksitoista henkilöä, joista rehtorin nimeämä valmisteluryhmä haastatteli kolmea.
Oulun yliopiston nykyinen koulutusrehtori Tapio Koivu vaihtaa työpaikkaa. Hän aloittaa toimitusjohtajana Sähkötekniikan ja energiatehokkuuden edistämiskeskus STEK ry:ssä 1.3.2024.
Koulutusvararehtori vastaa yliopistotasolla koulutustoiminnan johtamisesta. Hän toimii myös rehtorin toisena varahenkilönä. Tulevalla vararehtorikaudella keskeisiä kehittämisteemoja tulevat yliopiston strategian mukaisesti olemaan mm. koulutuksen tarjonnan laadukkuudesta sekä koulutuksen ja tutkimuksen yhteydestä huolehtiminen ja opiskelijoiden opiskelupolkujen sekä oppimiskokemuksen kehittäminen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marjo KemiViestinnän johtava asiantuntija
Puh:050 566 4839marjo.kemi@oulu.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
“Emme halua Tornionlaaksosta seuraavaa Rovaniemeä” - paikalliset näkökulmat otettiin mukaan matkailuhankkeeseen19.12.2025 15:06:18 EET | Artikkeli
Lapin matkailun ykköskohteeksi kasvaneen Rovaniemen kapasiteetti alkaa olla viritetty tällä hetkellä huippuunsa. Nyt onkin alettu katsella seuraavia Lapin matkailun nousevia kohteita. Sellainen on löytynyt Ruotsin rajalta Tornionlaaksosta, jolla on pitkä, mutta pääosin unohdettu matkailuhistoria. Oulun yliopiston johtamassa hankkeessa paikallisille asukkaille annetaan ääni, jotta yliturismin haasteet voitaisiin välttää.
Oulun yliopistossa kehitetään geeniterapiaa, joka voi estää keskosten yleisimmän silmäsairauden18.12.2025 06:45:00 EET | Tiedote
Oulun yliopistossa kehitetään uutta geeniterapiaa, joka voisi ennaltaehkäistä keskosvauvojen yleisimmän silmäsairauden, retinopatian, kehittymisen. Sairaus voi johtaa vakavaan näkövammaan tai sokeutumiseen.
Aistiyliherkkyys voi olla varhainen merkki lapsen kehityksen muista haasteista17.12.2025 06:54:00 EET | Tiedote
Aistiyliherkkyydet liitetään yleensä autismikirjoon ja yhä useammin myös ADHD:hen. Oulun yliopiston tuore tutkimus osoittaa, että aistiyliherkkyydet liittyvät huomattavasti laajempaan joukkoon neurokehityksellisiä haasteita.
Onko lapsellasi seurustelukumppani, joka onkin tekoäly? – Vanhemmat ja opettajat yllättyivät varhaisteinien ahkerasta tekoälyn käytöstä16.12.2025 06:42:00 EET | Tiedote
10–12-vuotiaat lapset hyödyntävät tekoälyä monipuolisesti oppimisen tukena ja tiedonhaussa ja muodostavat sen kanssa jopa vahvoja ystävyyssuhteita. Oulun yliopiston tutkijoiden mukaan vanhemmille ja opettajille oli yllätys, että lapset keskustelevat ahkerasti tekoälyn kanssa.
Sammal ja kumppanit tarjoavat lupaavan ratkaisun metallien puhdistamiseen kaivos- ja metsätalousvesistä15.12.2025 06:31:00 EET | Tiedote
Sammaleen salaisuus vedenpuhdistajana avautuu tuoreessa tutkimuksessa. Tulokset tarkentavat miten ja minkä kumppanien kanssa sammaleet voivat poistaa vesistä metalleja. Lupaavat tehosammaleet löydettiin vanhojen kaivosten metallipitoisista vesistä, joissa vain harvat kasvit selviävät. Sammalten tehoa testataan jatkossa myös raudan ruskistamissa metsäojissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme