Abloy ja Heureka yhteistyössä tulevaisuuden puolesta – aikakapseli ja lukkorasiatyöpajat mahdollistavat lupausten lähettämisen tulevaisuuteen
27.2.2024 09:58:17 EET | Tiedekeskus Heureka | Tiedote
Abloy ja tiedekeskus Heureka yhdistävät voimansa vastuullisemman huomisen puolesta. Maaliskuussa Heurekassa voi jättää oman tulevaisuudenlupauksensa aikakapseliin, joka avataan sadan vuoden kuluttua. Kouluryhmille ja muulle yleisölle järjestettävän tapahtumaviikon aikana kannustetaan kaikkia yhdessä pohtimaan, mitä voimme tehdä kestävämmän tulevaisuuden eteen. Samalla tutustutaan lukkojen toimintaperiaatteeseen rakentamalla työpajassa oma koodilukkorasia, johon lupauksensa voi tallentaa.

Tunnettu turvallisuusratkaisujen tarjoaja Abloy ja tiedekeskus Heureka toteuttavat yhdessä ainutkertaisen tapahtuman, joka nostaa esiin yhteistä vastuuta kestävämmästä tulevaisuudesta. Viestejä tulevaisuuteen -tapahtuman tavoitteena on herättää ihmisissä halun tehdä lupauksia nykyhetkessä maapallon hyväksi, mahdollistaenturvallisen elinympäristön tuleville sukupolville.
Lauantaina 9.3. Heurekassa järjestetään viisi työpajaa, joissa kävijät pääsevät rakentamaan puisia koodilukkorasioita, joihin he voivat tallentaa oman tulevaisuudenlupauksensa. Työpajat ovat klo 11, 13, 14, 15 ja 16 ja ne sisältyvät Heureka-lipun hintaan. Kävijät saavat ottaa itse rakennetut koodilukkorasiat mukaansa kotiin. Maanantaista perjantaihin 4.3.–8.3. Heurekassa pidetään lukkorasiatyöpajoja kouluryhmille, jotka ovat varanneet työpajan etukäteen.
Tapahtumaviikon aikana 4.3.–10.3. Heurekassa vierailevat myös nuoret vaikuttajat Roosa Rahkonen, Henna Kokkonen ja Iikka Kokko, jotka tuovat tuoreita näkökulmia ja visioita tulevaisuudesta. Heidän kanssaan kävijät pääsevät keskustelemaan siitä, kuinka tämän päivän tekomme vaikuttavat tulevaisuuteen.
Aikakapseli on avoinna koko maaliskuun ajan
Tapahtuman pääpisteenä on Heurekassa sijaitseva aikakapseli, johon kaikenikäiset voivat jättää aikavälillä 4.-29.3.2024 tulevaisuudenlupauksiaan sadan vuoden päähän. Lupauksia voi jättää myös Abloyn verkkosivuille. Aikakapseli suljetaan maaliskuun lopussa, ja se avataan vasta sadan vuoden kuluttua.
Abloyn vastuullisuusvisio on luoda enemmän luottamusta maailmaan tekemällä siitä turvallisempi ja helpompi paikka elää. Kestävä kehitys on olennainen osa Abloyn työtä aina tuotekehityksestä tuotantoon ja koko liiketoimintaan. Neljä pääaluettamme – innovointi, omat toiminnot, toimitusketjun hallinta ja ihmiset – luovat perustan kestävälle tulevaisuudelle.
- Asettamiimme vastuullisuustavoitteisiin pääseminen edellyttää isoja ja pieniä toimenpiteitä ja sitoumuksia, aivan kuten aikakapseliin jätettävissä tulevaisuudenlupauksissa, toteaa Abloyn ympäristöasiantuntija Armi Purhonen.
Heurekassa ympäristövastuu on tärkeä osa toimintaa ja näkyy konkreettisina tekoina. Heurekalle myönnettiin marraskuussa 2023 Ekokompassi-ympäristösertifikaatti ja Sustainable Travel Finland -merkki tammikuussa 2024.
- Ympäristölupauksemme mukaan otamme ympäristönäkökohdat huomioon kaikessa toiminnassamme ja kehittämme toimintaamme haitallisten ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Kannustamme henkilökuntaamme ja vierailijoitamme ekologisuuteen ja kestävään kehitykseen. Kasvatamme ympäristötietoutta myös sisältöjemme kautta ja tämä Abloyn kanssa yhteistyössä toteutettava tapahtuma on hyvä esimerkki siitä, toteaa Heurekan viestintä- ja palvelujohtaja Heli Ainoa.
Lisätietoja yhteistyöstä, lukkorasiatyöpajasta sekä aikakapselista:
Heurekan verkkosivuilta: https://www.heureka.fi/abloy/
tai Abloyn verkkosivuilta: https://www.abloy.fi/heureka
Yhteyshenkilöt:
Abloy: Environmental Specialist Armi Purhonen, armi.purhonen@abloy.com, puh. +358 50 5715 987
Heureka: Ideaverstastuottaja Rauno Bergman, rauno.begman@heureka.fi. puh. 040 9015 192
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Environmental Specialist Armi Purhonen, armi.purhonen@abloy.com, puh. +358 50 5715 987
Ideaverstastuottaja Rauno Bergman, rauno.begman@heureka.fi. puh. 040 9015 192
Kuvat
Linkit
Tiedekeskus Heureka Vantaan Tikkurilassa on monipuolinen elämyskokonaisuus, joka tarjoaa vuorovaikutteisia näyttelyitä, planetaarioelokuvia sekä tiedeohjelmia ja tapahtumia ympäri vuoden. Heureka jakaa oivaltamisen ilon lähes 300 000 kävijän kanssa vuosittain ja kuuluu Suomen suosituimpiin vapaa-ajankeskuksiin. Lisätietoja: www.heureka.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tiedekeskus Heureka
Heittäydy after ski -tunnelmaan Heurekan aikuisten illassa2.2.2026 13:08:59 EET | Tiedote
Lauantaina 14.2.2026 klo 19–24 Heurekassa vietetään suosittua aikuisten iltaa after ski -tunnelmissa. Tapahtumassa pääsee luistelemaan tekojäällä sisätiloissa, osallistumaan työpajoihin ja kiertelemään näyttelyissä aikuisten kesken.
Suuren suosion saavuttanut Suomen uteliain luokka -kilpailu järjestetään jälleen12.1.2026 09:23:36 EET | Tiedote
Tiedekeskus Heureka järjestää toistamiseen kilpailun, jossa oivaltavimmat kysymykset esittänyt koululuokka palkitaan Suomen uteliain luokka -arvonimellä ja ikimuistoisella kevätretkellä Heurekaan. Kilpailu on avoin kaikille peruskoulujen luokille Suomessa.
Heurekan kävijämäärä kasvoi reilusti – nyt yli 380 000 kävijää7.1.2026 12:37:44 EET | Tiedote
Heurekan kävijämäärä kasvoi vuonna 2025 aiempiin vuosiin verrattuna selvästi. Vuosi 2025 oli kaikkien aikojen viidenneksi vilkkain Heurekan 36-vuotisessa historiassa. Kävijöitä oli vuoden aikana yli 380 000, joka ylittää pitkän ajan keskiarvon yli 100 000:lla.
Heurekan uudistettu planetaario avautuu tapaninpäivänä 26.12.202516.12.2025 11:28:28 EET | Tiedote
Heurekan planetaario avautuu yli vuoden kestäneen täydellisen uudistuksen jälkeen tapaninpäivänä 26.12.2025. Planetaario on kokenut historiansa suurimman muodonmuutoksen. Sen sisätilat, projisointikupu ja esitystekniikka on uudistettu vastaamaan nykypäivän odotuksia ja standardeja. Heurekan planetaario on nyt yksi Euroopan kirkkaimmista, värikylläisimmistä ja yksityiskohtaisimmista esitysympäristöistä.
Heurekan uudistettu planetaario avautuu joulun välipäiviksi2.12.2025 11:35:12 EET | Tiedote
Median edustajat ovat tervetulleita tutustumaan ennakkoon uudistettuun planetaarioon tiistaina 16.12.2025 klo 8.30–10.00. Ilmoittautuminen 12.12. mennessä os. media@heureka.fi Heurekan planetaario avautuu yli vuoden kestäneen täydellisen uudistuksen jälkeen tapaninpäivänä 26.12.2025. Planetaario on kokenut historiansa suurimman muodonmuutoksen. Sen sisätilat, projisointikupu ja esitystekniikka on uudistettu vastaamaan nykypäivän odotuksia ja standardeja. Heurekan planetaario on nyt yksi Euroopan kirkkaimmista, värikylläisimmistä ja yksityiskohtaisimmista esitysympäristöistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
