OAJ:n kysely: Ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden tuen tarve lisääntynyt ja opettajien kuormitus kasvanut – koulutuksen erityissuojelusta on pidettävä kiinni
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ toteutti jäsenkyselyn sen ammatillisissa oppilaitoksissa työskenteleville jäsenille. Tulokset ovat erittäin huolestuttavia: opettajat kokevat, että opiskelijoiden tuen tarve on kasvanut, opiskeluvalmiudet heikentyneet ja opettamiseen on käytettävissä aiempaa vähemmän aikaa. Ammatillisen koulutuksen opiskelijakohtainen rahoitus on viime vuosikymmenen aikana pienentynyt samaan aikaan, kun työtehtävien määrä on kasvanut.

Ammatillisen koulutuksen rahoitus on jäänyt jälkeen opiskelijoiden määrän kasvusta. Opiskelijakohtaiset käyttömenot ovat pudonneet vuosikymmenessä yli kuudenneksella samaan aikaan, kun esimerkiksi oppivelvollisuusuudistus on lisännyt työtehtäviä. OAJ:n toteuttama jäsenkysely ammatillisissa oppilaitoksissa työskenteleville paljastaa, että resurssit eivät vastaa koulutuksen järjestämiseen liittyviä edellytyksiä.
Noin 90 prosenttia vastanneista kokee, että viimeisen kahden vuoden aikana opiskelijoiden tuen tarve on lisääntynyt. Yli puolet vastanneista kertoo, että heidän antamansa lähiopetuksen määrä on viimeisen kolmen vuoden aikana vähentynyt. Lähes kolme neljäsosaa arvioi, että henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman päivittämiseen ja seurantaan liittyvä aika on lisääntynyt ja yli 60 prosenttia katsoo kurin ja järjestyksen ylläpidon vaativan aiempaa enemmän aikaa.
– Opettamiseen on käytettävissä aiempaa vähemmän aikaa ja hallinnolliseen työhön ja työrauhan ylläpitämiseen kuluvan ajan määrä on lisääntynyt. Tällä on merkittävä vaikutus koulutuksen laatuun, opiskelijoiden saamaan tukeen ja opettajien työssä jaksamiseen. Miten saavutetaan tavoite korkeakoulutettujen määrän lisäämisestä, ellei ammatillisen koulutuksen laadusta huolehdita, OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto kysyy.
Yhdeksän kymmenestä opettajasta koki työnsä kuormittavampana kuin aiemmin. Lähes 80 prosenttia vastanneista arvioi, että syynä ovat opiskelijoiden heikommat valmiudet opiskeluun.
– Suomalaisten nuorten oppimistulokset ovat laskeneet peruskouluissa eri mittausten mukaan jo vuosituhannen vaihteesta lähtien. Nyt ongelmat alkavat näkymään selvästi jo lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa. Oppimisen tuki on laitettava kuntoon ja koulujen eriytyminen on pysäytettävä. Koulutusleikkauksien sijaan tarvitsemme pitkän aikavälin rahoitussuunnitelman, jolla varmistetaan oppimistulosten ja koulutustason nosto, Murto alleviivaa.
Kehysriihessä pidettävä koulutuslupauksesta kiinni
Suomen hallitus päättää kevään kehysriihessä ennakkotietojen mukaan mittavista sopeutustoimista. Koulutus eikä myöskään ammatillinen koulutus voi olla leikkauskohteiden joukossa. Myös kuntien valtionosuuksien leikkaaminen kohdistuisi välillisesti ammatilliseen koulutukseen. Nämä olisivat ristiriidassa hallituksen lupaamien koulutuksen erityissuojeluksen ja ammatillisen koulutuksen lähiopetuksen turvaamisen kanssa.
– Koulutuksen erityissuojeluksen murtuminen olisi katastrofaalinen tilanne ammatillisen koulutuksen laadun kannalta. Jo tällä hetkellä näkyy, etteivät resurssit vastaa opetuksen ja ohjauksen tarpeita. Ammatillinen koulutus on ollut leikkausten kohteena jo aiemmin. Ylimääräistä leikattavaa ei yksinkertaisesti ole, Murto korostaa.
Ammatillinen koulutus on myös tärkeä väylä uudelleenkouluttautumiseen ja sen opiskelijoista noin kaksi kolmasosaa on aikuisia.
– Ammatillisten osaajien tarve esimerkiksi tekniikan ja terveydenhuollon parissa on valtaisa. Ammatillinen koulutus pitää nostaa sille kuuluvaan arvoonsa, ja se edellyttää myös riittäviä resursseja, Murto kiteyttää.
OAJ toteutti jäsenkyselyn 19.12.2023–19.1.2024 sen toisella asteella ammatillisissa oppilaitoksissa työskenteleville jäsenille. Vastauksia oli 1 234.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katarina MurtoPuheenjohtajaOAJ
Puh:+358 50 568 9188katarina.murto@oaj.fiNina LahtinenKoulutuspolitiikan johtajaOAJ
Puh:+358 50 341 3964nina.lahtinen@oaj.fiMirjami LehikoinenErityisasiantuntijaOAJ
Puh:020 748 9628mirjami.lehikoinen@oaj.fiLiitteet
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on työmarkkinajärjestö, joka valvoo koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan ammattilaisten etuja aina varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry
OAJ selvitti: Alle puolet opettajista on saanut koulutusta Wilman tietoturvallisesta käytöstä18.12.2025 09:14:56 EET | Tiedote
Alle puolet opettajista on saanut konkreettista koulutusta henkilötietojen turvallisesta käytöstä Wilmassa tai muussa vastaavassa järjestelmässä. Epävarmuus tietoturva-asioissa onkin suurta, Opetusalan Ammattijärjestön OAJ:n tuore jäsenkysely paljastaa.
Irtisanomisten helpottamista kaavaillaan myös virkasuhteisiin – OAJ: ”Eikö mikään riitä”11.12.2025 14:19:17 EET | Tiedote
Eduskunnan työ- ja tasa-arvovaliokunta on saanut valmiiksi mietintönsä irtisanomisperustetta koskevan lainsäädännön muuttamisesta. Mietinnössä on nostettu esiin myös irtisanomiskynnyksen alentaminen koskemaan virkasuhteita. OAJ vastustaa sekä lainsäädännön muuttamista että sen laajentamista virkasuhteisiin.
OAJ pitää käsittämättömänä päätöstä leikata SASKin rahoitusta5.12.2025 09:16:30 EET | Tiedote
Ulkoministeriön tuore valtionapupäätös leikkaa roimasti OAJ:n yhteistyökumppanin rahoitusta. OAJ pitää päätöstä käsittämättömänä.
OECD:n tuore tutkimus osoittaa Suomen kehittäneen varhaiskasvatusta oikeaan suuntaan2.12.2025 13:07:04 EET | Tiedote
Valtaosa varhaiskasvatuksen henkilöstöstä on Suomessa tyytyväisiä työhönsä, kertoo OECD:n tänään julkaisema TALIS-tutkimus. OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto pitää tutkimusta osoituksena siitä, että varhaiskasvatusta on Suomessa kehitetty oikeaan suuntaan. Henkilöstöpula ratkeaa satsaamalla esimerkiksi palkkatasoon ja stressin ennaltaehkäisyyn.
OAJ esittää uutta rahoitusmallia jatkuvan oppimisen tueksi4.11.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen kavensi aikuisten mahdollisuuksia päivittää ja täydentää osaamistaan. Ongelman paikkaamiseksi OAJ esittää uutta jatkuvan oppimisen rahoitusmallia. OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto pitää välttämättömänä löytää ratkaisuja kohtaanto-ongelmaan, työntekijöiden osaamisen laajentamiseen sekä koulutustason nostoon. OAJ:n malli myös parantaisi työmarkkinoiden toimivuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme