Akava: Osaajien maahanmuuton lasku voi uhata kasvun edellytyksiä
28.2.2024 12:00:23 EET | Akava ry | Tiedote
Erityisasiantuntijoille myönnettiin vuonna 2023 lähes puolet vähemmän oleskelulupia kuin vuonna 2022, osoittaa tuore Akava Works -maahanmuuttokatsaus. Se merkitsee, että hallituksen tavoite kansainvälisten osaajien houkuttelemiseksi loittonee. Akava painottaa, että maahantuloprosessia pitää nopeuttaa edelleen, panostaa kotoutumiseen ja tehdä tehokasta syrjinnän ja rasismin vastaista työtä, jotta Suomi on kansainvälisille osaajille kiinnostava maa tulevaisuudessa.
– Pidämme Akavassa huolestuttavana, että kansainvälisten osaajien oleskelulupien määrä laskee, vaikka oleskelulupien kokonaismäärä on ennätyskorkea. Erityisasiantuntijoiden osuus työperäisestä maahanmuutostamme on pienentynyt, vaikka suunnan tulisi olla päinvastainen, sanoo johtava asiantuntija Miika Sahamies.
Suomeen myönnettiin vuonna 2023 yhteensä lähes 49 000 oleskelulupaa, mikä oli ennätyksellinen määrä. Perhesyiden ja opiskelun perusteella myönnettyjen oleskelulupien määrä kasvoi eniten. Työn perusteella myönnettiin kuitenkin tuhat oleskelulupaa vähemmän kuin vuonna 2022. Työlupien määrä laski etenkin erityisasiantuntijoiden lupamäärän vähennyttyä, kertoo tuore maahanmuuttokatsaus.
– Erityisasiantuntijoiden lupamäärien lasku selittyy ainakin osin taloussuhdanteen heikkenemisellä. Työttömyys lisääntyy niillä aloilla, joille maahan muuttavat erityisasiantuntijat työllistyvät tyypillisesti, esimerkiksi tekniikan ala. Lupamäärien kehitykseen voi vaikuttaa myös tarjonta eli se, kuinka moni haluaa hakea juuri Suomesta erityisasiantuntijan työpaikkaa, sanoo asiantuntija Tomi Husa.
– Voimme vaikuttaa maahanmuuttoon ja Suomen houkuttelevuuteen siten, että emme tee toimia, jotka vaikeuttavat maahanmuuttoa. Esimerkiksi hallitusohjelman ns. kolmen kuukauden sääntö on aivan liian tiukka. Sen mukaan työttömäksi jääneen maahan muuttaneen olisi poistuttava maasta kolmen kuukauden kuluttua, ellei hän löydä uutta työtä. Onneksi hallitus on kuitenkin kertonut voivansa arvioida uudelleen tätä linjausta, Sahamies jatkaa.
– On myönteistä, että yhä useampi Suomessa oleskeluluvalla asuva hakee erityisasiantuntijan jatkolupaa. Näitä henkilöitä ei kuitenkaan ole riittävästi osaajapulan ratkaisemiseksi ja talouskasvun tukemiseksi, Sahamies sanoo.
– Kestävä kasvu syntyy korkeasta osaamisesta ja hyvän elämän edellytyksistä. Yhtä lailla on tärkeää huolehtia suotuisista toimintaedellytyksistä yrityksille. Lisäämällä työ- ja opiskeluperusteista maahanmuuttoa voimme vastata huoltosuhteen heikkenemiseen, työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmiin ja parantaa työvoiman saatavuutta. On erittäin tärkeää jatkaa aktiivisesti toimia syrjinnän ja rasismin torjumiseksi Suomessa. Vain avoin ja kansainvälinen yhteiskunta tukee talouskasvun edellytyksiä, Sahamies sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Miika Sahamiesjohtava asiantuntija
Puh:+358505305366miika.sahamies@akava.fiTomi Husaasiantuntija
Puh:+358443664011tomi.husa@akava.fiAkava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akava ry
Opiskelijajärjestöt: Sateenkaarinuorten syrjintään työelämässä ja koulutuksessa on puututtava konkreettisin toimin17.6.2026 07:01:00 EEST | Tiedote
Keskusteluilmapiirin koventuessa koulutuksen ja työelämän tulee tarjota ympäristöjä, joissa jokainen saa olla turvallisesti oma itsensä. Suomen ammattiin opiskelevien liitto SAKKI ry, Akavan opiskelijat ja STTK-Opiskelijat vaativat työelämään konkreettisia toimia syrjinnän ehkäisemiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi, kuten esihenkilöiden kouluttamista ja tehokasta puuttumista syrjintätapauksiin.
Akava: Osaava henkilöstö tekee korkeakoulujen ja tutkimuksen tulevaisuuden15.6.2026 12:40:02 EEST | Tiedote
Akava pitää opetus- ja kulttuuriministeriössä valmistellun Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision 2040 tavoitteita oikeansuuntaisina. Koulutustason nostaminen, laadun vahvistaminen, tieteen vapauden turvaaminen sekä jatkuvan oppimisen kehittäminen ovat välttämättömiä toimia Suomen sivistyksen, kilpailukyvyn ja kestävän kasvun vahvistamiseksi. Tavoitteiden toteutuminen edellyttää kuitenkin pitkäjänteisiä investointeja ja riittäviä resursseja.
SAK, Akava ja STTK: Työeläkejärjestelmän parempi rahoitusasema luo turvaa nuorille ja tuleville sukupolville15.6.2026 07:11:36 EEST | Tiedote
Eläketurvakeskuksen tuoreet pitkän aikavälin laskelmat antavat myönteisen kuvan suomalaisen työeläkejärjestelmän tulevaisuudesta. Työeläkemaksujen sovittua kehitystä se ei muuta, mutta parantuneet näkymät vahvistavat mahdollisuuksia varautua tulevaan, toteavat palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK.
SAK, Akava ja STTK: Palkkavarmuus vahvistaa kokonaisturvallisuutta12.6.2026 10:07:42 EEST | Tiedote
Palkansaajakeskusjärjestöt ovat tyytyväisiä syntyneeseen sopuun yhteisistä pelisäännöistä, jotka liittyvät drooniuhkatilanteisiin. Yhteisellä suosituksella työelämässä noudatettavista toimintatavoista vahvistetaan kokonaisturvallisuutta.
Akava: Akava Works -talousennuste nostaa Suomen talouden kasvuarviota vuodelle 202611.6.2026 09:31:01 EEST | Tiedote
Suomen talous oli vuoden 2026 ensimmäisellä neljänneksellä paljon odotettua vahvemmassa vedossa. Tuoreen Akava Works -talousennusteen mukaan Suomen talous kasvaa 1,2 prosenttia vuonna 2026 ja 1,3 prosenttia vuonna 2027. Työllisyys alkaa kohentua aikaisintaan syksyllä 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme