Työterveyslaitos

Syöpäsairauden vaaraa koskevat altistumisilmoitukset ovat lisääntyneet

Jaa

Lakisääteiseen ASA-rekisteriin ilmoitettiin vuonna 2022 noin 51 700 altistuvaa työntekijää. Noin 40 prosenttia heistä oli altistunut kvartsipölylle. Seuraavaksi eniten ilmoituksia tuli dieselpakokaasuille, ruostumattoman teräksen hitsaushuuruille ja lehtipuupölylle altistuneista. Vuoden 2023 ilmoitus tulee jättää maaliskuun loppuun mennessä.

Työterveyslaitoksen mediatiedote 29.2.2024

Työnantajat ovat ilmoittaneet työntekijöitä aiempaa enemmän ASA-rekisteriin, joka on syöpäsairauden vaaraa aiheuttaville aineille ja menetelmille ammatissaan altistuvien rekisteri.  

Vuonna 2022 ilmoitettiin yhteensä noin 51 700 altistuvaa työntekijää, mikä on noin 3 600 enemmän kuin vuonna 2021.  

Syöpäsairauden vaaraa aiheuttavien tekijöiden määritelmä muuttui ASA-lain (452/2020) päivityksessä vuonna 2020. Tällöin ilmoitettaviksi tuli uusia aineita sekä työmenetelmiä.  

Uusia ilmoitettavia aineita ovat muun muassa formaldehydi sekä koboltti ja sen yhdisteet. Uusia ilmoitettavia työmenetelmiä ovat esimerkiksi työt, joissa altistutaan kiteiselle piidioksidipölylle eli pääasiassa kvartsipölylle, palamisprosessissa syntyville tai syntyneille aineille, käytetyille moottoriöljyille tai dieselpakokaasuille.  

Lisäksi puupölyaltistumista koskeva työmenetelmä koskee nyt kaikkea kovapuupölyä eli lehtipuupölyä. Ruostumattoman teräksen hitsaajat tulee ilmoittaa altistuneeksi kyseiselle työmenetelmälle eikä yksittäisille aineille. Myös solunsalpaajille työssään altistuneet ilmoitetaan altistuneeksi työmenetelmälle, joka kattaa kaikki käytetyt yksittäiset yhdisteet.

40 % altistumisilmoituksista koskee kvartsipölyä

Ilmoitukset tehdään työosastoittain. Työnantaja voi itse määritellä työosaston koon ja laajuuden, mutta sen tulee ensisijaisesti koostua samankaltaisessa työympäristössä samankaltaisesti altistuvista. Vuonna 2022 ASA-ilmoituksia tehtiin noin 2 500 työosastosta. Vuodesta 2020 alkaen työosastojen määrässä on ollut nousua noin 200 työosastoa per vuosi.

Vuonna 2022 noin 20 700 työntekijän ilmoitettiin altistuneen kiteiselle piidioksidille eli pääasiassa kvartsipölylle, mikä tarkoittaa noin 40 prosenttia kaikista ASA-rekisteriin ilmoitetuista. Kvartsille altistuneita ilmoitti lähes 800 työosastoa.  

Ruostumattoman teräksen hitsaushuuruille altistuneita ilmoitettiin noin 6 300, dieselmoottoreiden pakokaasulle lähes 6 200 ja lehtipuupölylle altistuneiksi ilmoitettuja oli lähes 6 100. Nikkelille altistuneita ilmoitettiin noin 5 500 ja palamisprosesseissa syntyneille aineille altistuneita noin 4 900.  Asbestille ja formaldehydille altistuneita oli molempia noin 4 000. Käytetyille moottoriöljyille altistuneita ilmoitettiin noin 3 600 henkilöä.  (Kuva liitteenä.)

Rakentamisen toimiala, koneiden asennus- ja korjaustyöt sekä ruostumattoman teräksen hitsaus korostuvat

Ammateittain tarkasteltuna eniten altistumisia kertyi noin 3 100 henkilölle maatalous- ja teollisuuskoneasentaja ja -korjaaja ammattityhmästä, jossa erillisten altistumisten määrä oli yhteensä noin 6 000. Heistä monet olivat altistuneet yhtäaikaisesti useille aineille, kuten ruostumattoman teräksen hitsaushuuruille, dieselpakokaasuille, kvartsille, nikkeliyhdisteille, käytetyille moottoriöljylle, lehtipuupölylle, asbestille, arseenille ja formaldehydille.  

Yksittäiselle aineelle eniten altistumisia oli talonrakentajilla, joista tuli lähes 3 000 altistumisilmoitusta kvartsille. Ruostumattoman teräksen hitsauksen ja polttoleikkauksen huuruille tehtiin hitsaajilta ja kaasuleikkaajilta noin 2 800 ilmoitusta.

Toimialoittain tarkasteltuna eniten altistumisilmoituksia, noin 5 700 kappaletta, tuli asuin- ja muiden rakennusten rakentamisen toimialalta, jossa altistuttiin esimerkiksi kvartsille, lehtipuupölylle, asbestille ja ruostumattoman teräksen hitsaushuuruille.

Tee ASA-ilmoitus

  • ASA-ilmoitukset tulee tehdä vuosittain sähköisen ASA-ilmoitusjärjestelmän kautta: Tee ASA-ilmoitus verkossa.
  • Edellisen vuoden ilmoitus tulee jättää seuraavan vuoden maaliskuun 31. päivään mennessä.  
  • Nettisivuilta löytyy myös ohjeita ilmoituksen tekemiseen sekä ohjevideo.
  • Jos työosaston ilmoitusvelvollisuus on päättynyt, siitä tulee ilmoittaa lähettämällä viesti osoitteeseen asa@ttl.fi.  

Lisätiedot

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Juha Hietanenmediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet

Puh:+358504773267juha.hietanen@ttl.fi

Kuvat

Linkit

Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin asiantuntija, joka tutkii, palvelee ja vaikuttaa.

Kehitämme asiakkaidemme kanssa hyviä työyhteisöjä ja turvallisia työympäristöjä sekä tuemme työntekijöiden työkykyä. Asiakkaitamme ovat työpaikat, päättäjät, kansalaiset, työterveysyksiköt sekä muut työhyvinvointia kehittävät organisaatiot.

Visiomme on ”Hyvinvointia työstä”, sillä terveellinen, turvallinen ja mielekäs työ luo hyvinvointia. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Henkilöstön määrä on noin 500.

Lisätietoja:

Tietoa meistä 

Medialle-sivulta löydät asiantuntijoiden yhteystiedot, mediakalenterin ja aiemmat tiedotteemme.

Tilaa uutiskirjeemme suoraan sähköpostiisi.

X: @tyoterveys (fi), @FIOH (en)

Työterveyslaitoksen logo.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Työterveyslaitos

Social- och hälsovården kan fås smidig genom att vårdpersonalens digitala verksamhet stärks på ett planmässigt sätt3.5.2024 06:00:00 EEST | Tiedote

En central förutsättning för att social-och hälsovården ska vara smidig, att man utnyttjar digital teknik, kräver att vårdpersonalens digitala verksamhet stärks på ett planmässigt sätt. För att kunna utnyttja tekniken bättre än idag krävs det att man tar större hänsyn till vårdpersonalens åsikter och kompetens. Arbetstagarna behöver också vara involverade i utvecklingen av välbefinnandet i arbetet.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye