Anne Vanhala on valittu Hämeen kauppakamarin toimitusjohtajaksi
29.2.2024 11:00:00 EET | Hämeen kauppakamari | Tiedote
Hämeen kauppakamarin uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Anne Vanhala. Hän seuraa tehtävässä toimitusjohtaja Jussi Eerikäistä, joka jää eläkkeelle kesäkuun puolessa välissä. ”Anne Vanhalan vankka kokemus yritysten vastuullisuusasioista ja tuntemus kauppakamarin toiminnasta nostivat hänet vahvimmaksi toimitusjohtajaehdokkaaksi. Annella on erinomaiset edellytykset menestyä hyvin kauppakamarin toimitusjohtajana”, toteaa Hämeen kauppakamarin puheenjohtaja Olli Vormisto.

Anne Vanhala on koulutukseltaan oikeustieteen kandidaatti, ja hän on suorittanut liiketoimintajohtamisen maisteritutkinnon (MBA). Hän on myös suorittanut kauppakamarin HHJ-kurssin ja -tutkinnon. Vanhala aloittaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtajana kesäkuun alussa. Hän toimii tällä hetkellä vastuullisuusasiantuntijana Keskuskauppakamarissa, ja hän on aiemmin toiminut yrittäjänä sekä yritysjohdon strategisena neuvonantajana vastuullisuuskysymyksissä Bonfide Oy:ssä. Lisäksi Vanhala on toiminut liikejuridiikan tehtävissä Asianajotoimisto Castrén & Snellmanilla ja verojuristina EY:llä. Vanhala on Hämeestä kotoisin ja asuu Lahdessa.
Vormisto kertoo, että toimitusjohtajahaku herätti runsaasti kiinnostusta ja tehtävään haki useita vahvoja hakijoita. ”Toivotan Anne Vanhalalle menestystä tehtävässään. Samalla haluan lämpimästi kiittää nykyistä toimitusjohtaja Jussi Eerikäistä hänen ansiokkaasta työstään kauppakamarissa”, Vormisto sanoo.
”Olen erittäin motivoitunut jatkamaan kehitystyötä Hämeen elinvoiman vahvistamiseksi ja yritysten toimintaedellytysten varmistamiseksi muuttuvassa maailmassa. Kiitän lämpimästi Hämeen kauppakamaria saamastani luottamuksesta. Uskon vahvasti laaja-alaiseen yhteistyöhön vaikuttamisessa ja odotankin innolla alueemme elinvoiman kehittämistä yhdessä jäsenyritysten ja muiden sidosryhmien kanssa”, toteaa Anne Vanhala.
Tuotantotalouden diplomi-insinööri Jussi Eerikäinen on työskennellyt Hämeen kauppakamarin toimitusjohtajana yhdeksän vuoden ajan. Hän on työssään toiminut aktiivisesti ja menestyksekkäästi Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen maakuntien alueilla elinvoiman ja elinkeinoelämän edellytysten edistämiseksi. Eerikäisen toiminta-aikana kauppakamarin jäsenmäärä on kasvanut ja talous pysynyt vahvana.
”Hienoa saada vahva osaaja jatkamaan tehtävässäni. Annen kokemus meidän tärkeimmistä vaikuttamiskohteistamme vahvistaa entisestään Hämeen kauppakamarin asemaa alueemme johtavana edunvalvontaorganisaationa. Kevään aikana haluan perehdyttää hänet koko Hämeen kauppakamarialueen yhteistyöverkostoihin. Uskon myös, että Anne otetaan lämpimästi vastaan koko kauppakamariverkostossa”, toteaa Eerikäinen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hämeen kauppakamarin puheenjohtaja Olli Vormisto, p. 050 358 8336
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen, p. 040 739 9303
Vastuullisuusasiantuntija Anne Vanhala, p. 050 339 1625
Kuvat

Hämeen kauppakamari
Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kuhmoinen sekä Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen kauppakamari
Kultaiset elämäntyömerkit Heinilälle ja Kraft Tapionsalolle – Halmeenmaalle pronssinen ansiomerkki19.5.2026 19:22:52 EEST | Tiedote
Hämeen kauppakamari huomioi kevätkokouksessaan Keskuskauppakamarin kultaisella elämäntyömerkillä kaksi toiminta-alueensa elinkeinoelämän toimintaedellytysten kehittäjää. Elämäntyömerkit myönnettiin Antti Heinilälle ja Seija Kraft Tapionsalolle tunnustuksena vuosien ansiokkaasta työstä koko maan ja erityisesti Hämeen elinkeinoelämän hyväksi. Lisäksi kokouksessa myönnettiin Keskuskauppakamarin pronssinen ansiomerkki Tiina Halmeenmaalle tunnustuksena 10 vuotta jatkuneesta ansioituneesta ja sitoutuneesta työstä Hämeen kauppakamarin palveluksessa.
Hämeen kauppakamarin Vaalivaliokunnan puheenjohtajaksi Olli Vormisto19.5.2026 19:08:57 EEST | Tiedote
Hämeen kauppakamarin kevätkokouksessa 19.5.2026 valittiin hallituksen ehdotuksen mukaisesti uudeksi Vaalivaliokunnan puheenjohtajaksi Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtaja, kauppaneuvos Olli Vormisto. Uusiksi jäseniksi valittiin KTM Mika Helin ja UPM Plywoodin liiketoiminta-alueen johtaja Tuija Suur-Hamari. Lisäksi valiokunnan jäsenenä jatkaa Puutyöliike Pekka Väre Ky:n toimitusjohtaja, talousneuvos Pekka Väre.
Hämäläisyrityksissä haetaan kasvua kustannuspaineista huolimatta5.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Yhä useampi hämäläisyritys odottaa liikevaihtonsa kasvavan seuraavan puolen vuoden aikana, mutta kustannuspaineet painavat kannattavuusnäkymiä. Tieto selviää Hämeen kauppakamarin tuoreimmasta talouskyselystä. ”Liikevaihdon kasvuodotusten vahvistuminen on myönteinen signaali, vaikka raaka-aineiden ja komponenttien hintojen nousu rajoittaa edelleen yritysten kannattavuutta. Olen ylpeä alueemme yrityksistä, jotka hakevat kasvua, uutta liiketoimintaa ja uusia markkina-alueita epävarmuuden keskellä”, sanoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Hämäläisyritysten tuotanto kasvoi alkuvuonna – suhdannetilanne kohentui27.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Hämeessä yritysten suhdannetilanne on kohentunut alkuvuodesta, ja suhdannenäkymät ovat melko lähellä koko maan keskiarvoa, selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n yhteistyössä huhtikuussa tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. ”Vaikka epävarmuus hillitsee lähikuukausien odotuksia, hämäläisyritysten alkuvuoden kehitys osoittaa vahvaa sopeutumiskykyä. Tuotannon kasvu kertoo yritysten kyvystä toimia ja uudistua haastavassakin tilanteessa”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
HHJ-tutkinnon suorittaneet vahvistavat pk-yritysten hallitustyötä ja tukevat niiden kasvua14.4.2026 08:38:45 EEST | Tiedote
Hallitustyöskentelyn osaamista mittaava Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-tutkinto järjestettiin maaliskuussa. Tällä kertaa Hämeen kauppakamarin HHJ-kurssin käyneistä 27 henkilöä suoritti tutkinnon hyväksytysti. Kauppakamari onnittelee tutkinnon suorittaneita. ”Yritysten hallitusten osaaminen on keskeinen tekijä kasvun kannalta. HHJ-tutkinnon suorittaneet antavat merkittävän panoksen Hämeen alueen elinvoimaisuuteen ja yritysten kehitykseen”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme