Pääradan ja kehäradan itäosan lähijunaliikenteeseen muutoksia 2.4.2024 alkaen
Ratatyöt vaikuttavat lähijunien K, I ja P liikenteeseen tiistaista 2.4. alkaen. Osuuksilla Kerava-Tikkurila-Helsinki ja Lentoasema-Tikkurila-Helsinki junien vuoroväli on harvennettu töistä johtuen. Lisäksi asemille kulkevien bussien aikatauluissa tapahtuu muutoksia, joilla varmistetaan vaihtoyhteyksien toimivuus.

Ratatyöt aiheuttavat pääsiäisen jälkeen, huhtikuun 2.4. alkaen merkittäviä muutoksia K-, I- ja P-junille eli pääradan ja kehäradan liikenteeseen. Lisäksi töistä aiheutuu muutoksia junien lähtöraiteisiin Tikkurilassa töiden edetessä.
K-, I- ja P-junat
Lähijunien osalta poikkeusjärjestelyt käynnistyvät tiistaina 2.4. ja kestävät sunnuntaihin 27.10.2024 saakka. Osuuksilla Kerava-Tikkurila-Helsinki ja Lentoasema-Tikkurila-Helsinki lähijunilla on töistä johtuen harvennettu vuoroväli. Tarkat aikataulut löytyvät Reittioppaasta ja HSL-sovelluksesta.
K-junat eli Helsinki-Tikkurila-Kerava
- K-junat liikennöivät koko osuudella harvennetulla 20 minuutin vuorovälillä. Matka-aika pitenee töistä johtuen 2–3 minuuttia. Ruuhka-ajan K-junat ajetaan normaalia pidempinä maanantaista torstaihin.
I ja P eli Lentoaseman junat
- I- ja P-junat liikennöivät pääradalla ja Leinelässä harvennetulla 20 minuutin vuorovälillä ja matka-aika pitenee 2–6 minuuttia.
- I- ja P-junien vuoroväli pysyy arkisin normaalina osuudella Lentoasema-Myyrmäki-Helsinki,
- Lentoasemalle ja lentoasemalta saakka kulkevat junat eivät pysähdy Vehkalassa. Vehkalasta kulkee siis junia 20 minuutin välein.
Asemien kautta kulkeville busseille aikataulumuutoksia
Johtuen lähijunien poikkeuksista myös Myyrmäki-Lentoasema-Tikkurila ja Tikkurila-Keravan väleillä sijaitseville juna-asemille kulkevien bussien aikatauluissa tapahtuu muutoksia tiistaina 2.4. Muutoksilla varmistetaan toimivat vaihtoyhteydet myös ratatöiden aikana.
Tuusulan bussilinjojen 641, 642, 642K, 643K, 665K, 961, 961B ja Keravan bussilinjojen 972, 973, 975, 976, 977, 977V, 978, 978K, 985 sekä Vantaan linjojen 587, 619, 623, 624, 631, 633N, 711, 711K, 721, 731, 734, 736, 738 ja 739 aikataulut muutetaan vastaamaan lähijunien aikatauluja. Myös nämä tiedot löytyvät Reittioppaasta.
D- ja R-junat eli VR:n lähiliikenne
VR:n lähijunien eli D ja R osalta tapahtuu pieniä aikataulumuutoksia 2.4. alkaen. Muutokset vaikuttavat HSL-alueella etenkin Keravan sekä Jokelan junayhteyksiin. Uudestaan aikataulut muuttuvat D, R ja Z-junilla 24.6.2024 alkaen.
Tikkurilan muutokset ja lisäraiteiden rakentaminen osa laajempaa kokonaisuutta
Tikkurilan ratapihan muutostyöt jatkuvat vuonna 2024 ratapihan pohjoispäässä. Luvassa on vastaavia töitä kuten edellisenä vuonna ratapihan eteläpäässä eli vaihteiden uusimista, muutoksia laitureihin sekä sähkörata- ja turvalaitetöitä. Tikkurilan muutokset ovat osa vaiheittain toteutettavaa Helsinki–Riihimäki kapasiteetin lisääminen -hanketta. Hankkeen tavoitteena on parantaa Suomen vilkkaimmin liikennöidyn rataosuuden toimintavarmuutta kasvattamalla sen välityskykyä ja parantamalla sen häiriönsietokykyä.
Väyläviraston ratatöillä Tikkurilassa mahdollistetaan tulevaisuudessa neljä raidetta kaukoliikenteen sekä Riihimäen ja Lahden suunnan lähijunien käyttöön nykyisten kolmen laituriraiteen sijasta. Työt painottuvat huhtikuusta lokakuuhun ja niiden aikana Tikkurilan asemalla on suljettuna kaksi raidetta kerrallaan työn eri vaiheissa. Lisäksi junat kulkevat alueella alennetulla nopeudella. Tästä johtuen Tikkurilan kautta kulkevien junien määrää on pakko rajoittaa edellä mainitusti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Joona PackalénInformaatiopäällikkö
Puh:040 573 1283joona.packalen@hsl.fiLinkit
Helsingin seudun liikenne HSL vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta, tilaamisesta ja lipuista sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on noin 400 työntekijää. Vuonna 2022 HSL:n toimintakulut olivat 734 miljoonaa euroa ja toimintatuotot 815 miljoonaa euroa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehtiin 304 miljoonaa nousua, mikä on suurin osa Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
Ratikkaliikenne palaa normaaliksi 3.11. - ratikat kulkevat taas Hakaniemestä Kaisaniemeen22.10.2025 09:39:03 EEST | Tiedote
Raitiovaunut kulkevat jälleen Pitkänsillan yli maanantaista 3.11. alkaen. Kaikki ratikkalinjat noudattavat ensimmäistä kertaa samanaikaisesti niille suunniteltuja reittejä, sitten kevään 2022. Ratikat 3, 6, 7 ja 9 ylittävät jälleen Pitkänsillan, linja 5 palaa liikenteeseen ja ratikat 4 ja 10 siirtyvät tiheämpään vuoroväliin. Lähes kaikkien ratikkalinjojen aikatauluihin tulee muutoksia. Kokonaisuudessaan remontista johtuvat poikkeusjärjestelyt ovat sujuneet hyvin ja asiakkaat ovat olleensa tyytyväisiä tiedonkulkuun poikkeusjärjestelyistä. Linjojen reitteihin ja aikatauluihin voi tutustua jo ennakolta HSL:n Reittioppaassa.
HSL:n uusi ratikkakartta tulee käyttöön marraskuussa – asiakkaat mukana kehitystyössä isosti21.10.2025 14:09:24 EEST | Tiedote
Helsingin uusi ratikkakartta tulee laajemmin käyttöön marraskuun alussa, kun kantakaupungin raitioliikenne palaa normaaleille reiteilleen 3.11. Hakaniemen remontin valmistumisen myötä. Kartan kehitystyössä on hyödynnetty runsaasti matkustajilta kerättyä palautetta. Uusi kartta tulee nähtäville ratikkapysäkeille ja raitiovaunuihin.
HSL pilotoi kehokameroita matkalippujen tarkastajien työssä13.10.2025 12:15:00 EEST | Tiedote
HSL:n matkalippujen tarkastajilla on 15.10. alkaen käytössä kehokameroita, joilla voidaan tallentaa videokuvaa ja ääntä. Kamerat ovat päällä vain tarvittaessa. Kyseessä on noin 3 kuukautta kestävä pilotti, jonka aikana ja sen jälkeen selvitetään kameroiden käytön vaikutusta erityisesti matkalippujen tarkastajien työturvallisuuteen ja yleiseen turvallisuuteen HSL:n joukkoliikenteessä.
HSL:n hallituksen päätöksiä 7.10.20257.10.2025 13:46:56 EEST | Päätös
HSL:n hallitus kokoontui tiistaina 7. lokakuuta. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa raitiovaunukaluston käyttösopimusta, annettiin lausunto metron junakulunvalvonnan hankesuunnitelmasta sekä päätettiin maksupalvelutarjoajan ja tilityspalveluiden hankinnasta.
HSL-alkuperäissarja nyt katsottavissa – MATKA kertoo hauskan ja koskettavan kasvutarinan29.9.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Joukkoliikenne tuo ihmisiä yhteen ja mahdollistaa kohtaamisia - tästä kertoo HSL-alkuperäissarja MATKA, joka on nähtävissä 29.9. alkaen Nelosen kanavilla ja Ruudussa. Sarjan on ohjannut ja käsikirjoittanut Tiina Lymi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme