Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Helsinkiläisistä kootaan liikenteen ilmastopaneeli – tavoitteena harkitut näkemykset päätöksenteon tueksi

Jaa

Helsingissä kokeillaan uutta tapaa ottaa kaupunkilaiset mukaan päätöksenteon valmisteluun. Satunnaisotannalla valitut helsinkiläiset kokoontuvat pohtimaan, millaisia vaikutuksia liikenteen päästöjen vähentämisellä olisi kaupunkilaisten arkeen.

Maija Astikainen / Helsingin kaupunki

Helsingin hiilineutraaliustavoitteen saavuttaminen edellyttää vaikuttavia toimenpiteitä. Päästövähennysten kannalta tehokkaita toimia olisivat esimerkiksi päästörajoitusvyöhykkeet ja siirtymäajan jälkeen luopuminen ilmastopäästöjä tuottavasta henkilöautoliikenteestä.

Helsinki kutsuu kaupunkilaisia paneeliin arvioimaan näiden ilmastotekojen vaikutuksia arkeensa. Tavoitteena on pohtia, miten ratkaisujen vaikutukset kohdentuisivat mahdollisimman reilulla tavalla erilaisten kaupunkilaisryhmien elämään. Paneeliin on kutsuttu satunnaisotannalla 5 000 helsinkiläistä, joista mukaan valitaan kuusikymmentä osallistujaa.

“Paneelissa pohditaan esimerkiksi, miten liikkuminen on tulevaisuudessa mahdollisimman sujuvaa ja reilua eri alueilla asuville, erilaisissa perhetilanteissa eläville ja eri tulotason kaupunkilaisille”, kertoo projektipäällikkö Reetta Koskela Helsingin kaupunkiympäristön toimialalta.

Paneeli on kuin Helsinki pienoiskoossa

Kutsut Helsingin ensimmäiseen kaupunkilaisten paneeliin on lähetetty postitse tämän viikon aikana. Kutsun voi saada kuka tahansa täysi-ikäinen helsinkiläinen.

Kutsuun vastaavista valitaan paneeli, joka edustaa tilastollisesti helsinkiläisiä, mitä tulee muun muassa ikään, taustaan ja liikkumismuotoihin. Paneeli tapaa kevään aikana kolme kertaa ja tekee lausuman, joka esitellään kaupunkiympäristölautakunnalle toukokuussa.

”Osallistujat perehtyvät asiantuntijoiden kanssa Helsingin ilmastotavoitteisiin ja keskustelevat pienryhmissä. Tavoitteena on luoda rakentava ilmapiiri, jossa kaikkia kuunnellaan”, Reetta Koskela kertoo.

Kaupunkilaisten paneeli on uusi osallistumisen muoto Helsingissä. Paneeli rakentuu deliberatiivisen eli puntaroivan demokratian periaatteille. Puntaroivat kansalaiskeskustelut ovat yleistyneet viime vuosina Suomessa ja maailmalla osana päätöksenteon valmistelua.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Reetta Koskela
projektipäällikkö
Helsingin kaupunki
kaupunkiympäristön toimiala
reetta.koskela@hel.fi
09 310 27151

Linkit

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611

http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye