Akava: Työrauhalainsäädännön muutoksiin ei saatu tasapainoa
29.2.2024 16:04:41 EET | Akava ry | Tiedote
Akava ei kannata työrauhalainsäädäntöön esitettyjä muutoksia, joista hallitus antoi eduskunnalle esityksen tänään 29. helmikuuta 2024. Akava korostaa, että vaihtoehtoja työrauhan parantamiseksi olisi pitänyt käsitellä laajemmin kolmikantaisessa työryhmässä. Seuraamusjärjestelmää tasapainottavat ja työntekijän oikeusturvaa parantavat muutokset jäivät tekemättä.
Työntekijälle ei pidä asettaa hyvitysseuraamusta, vaan vastuun mahdollisista työrauhavelvollisuuden vastaisista toimista pitää jatkossakin olla järjestöillä, Akava painottaa.
Työrauhalainsäädännön muutoksilla rajoitetaan myötätuntotaisteluja ja poliittisten lakkojen kestoa sekä tiukennetaan lainvastaisia työtaisteluita koskevaa seuraamusjärjestelmää. Lisäksi esityksessä ehdotetaan uutta 200 euron hyvitysseuraamusta työntekijälle, jos hän jatkaa sellaista työtaistelua, jonka tuomioistuin on katsonut lainvastaiseksi.
– Vaihtoehtoja työrauhan parantamiseksi käsiteltiin mielestämme liian suppeasti kolmikantaisessa työryhmässä. Lainvalmistelussa olisi pitänyt huomioida kansainvälisissä sopimuksissa asetetut reunaehdot. Ehdotettu sääntely rajoittaa työtaisteluoikeuden käyttöä tavalla, jota ei voida perusoikeuksien näkökulmasta pitää oikeasuhtaisena, sanoo johtava asiantuntija Hannele Fremer.
Hallituksen esitykseen on tehty lukuisia muutoksia lausuntokierroksen jälkeen muun muassa myötätuntotyötaisteluiden ja poliittisten työtaisteluiden osalta. Poliittisia työtaisteluita on lausuntokierroksen jälkeen rajoitettu vielä niin, että tuotantotoiminnalle ennen työnseisausta ja sen päättymisen jälkeen aiheutuvan häiriön on jäätävä mahdollisimman vähäiseksi ja lyhytkestoiseksi.
Akava on erittäin pettynyt, että seuraamuksia koskeviin lakimuutoksiin ei ole tehty seuraamusjärjestelmää tasapainottavia ja työntekijöiden oikeusturvaa parantavia muutoksia.
– Lakimuutokset rikkovat nykyisen työehtosopimuslaissa säädetyn seuraamusjärjestelmän kokonaisuuden ja lisäävät epätasapainoa työmarkkinaosapuolten välillä. Samalla kun hyvityssakkoja työrauhavelvollisuuden rikkomisesta korotetaan, vastaavasti olisi tullut korottaa myös työnantajan työehtosopimusrikkomuksesta tuomittavia hyvityssakkoja. Työehtosopimusten noudattamista olisi tullut edistää tehostamalla työnantajaliiton valvontavelvollisuutta, Fremer jatkaa.
– Vastuun mahdollisista työrauhavelvollisuuden vastaisista toimista pitää kohdistua jatkossakin vain järjestöihin eikä työntekijälle ei tule asettaa henkilökohtaista hyvitysseuraamusta. Pidämme Akavassa erittäin huolestuttavana hallituksen esitykseen lausuntokierroksen jälkeen tehtyä lisäystä, jonka perusteella työnantaja voisi vaatia hyvityksen maksamista jo ennen kuin työnseisausta koskeva pääriita on ratkaistu lainvoimaisesti. Tämä on työntekijän oikeusturvan kannalta kestämätön ratkaisu, Fremer korostaa.
Hallituksen esityksessä todetaan, että lainsäätäjän mahdollisuudet muilla keinoin kuin seuraamusjärjestelmän kautta estää lainvastaisia työtaisteluita ovat varsin vähäiset ja tehottomammat. Akava on eri mieltä, että työrauhaa voidaan parantaa vain sanktioita tiukentamalla. Akava on esittänyt työrauhan parantamiseksi ratkaisuja, jotka edistäisivät myös työehdoista sopimista ja työriitojen ratkaisua.
Akavan ratkaisuja työrauhan parantamiseksi
- Työriitojen sovittelujärjestelmä pitää uudistaa ja valtakunnansovittelijan toimivaltaa laajentaa.
- Suomen työmarkkinoille tarvitaan kattavaa ja puolueetonta tietoa palkanmuodostuksen tueksi perustama esimerkiksi sovittelutoimiston yhteyteen puolueeton talousyksikkö, jonka tehtävänä on tuottaa talous-, palkka- ja ansiokehityslaskentaa. Sen avulla voidaan pohjustaa yhteistä kuvaa taloudesta eri sektoreilla ja toimialoilla.
- Parantamalla työntekijöiden tiedonsaanti- ja vaikutusmahdollisuuksia yrityksen hallinnossa voidaan lisätä ennakoivaa vuoropuhelua ja yhteisymmärrystä työnantajien ja henkilöstön välillä.
- Työtuomioistuimen toimivaltaa työrauhaa ja paikallista sopimista koskevissa kysymyksissä tulee tarkastella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hannele Fremer
Puh:+358505263340hannele.fremer@akava.fiAkava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö, johon kuuluu 36 jäsenliittoa. Akavan liittojen jäsenenä on sekä palkansaajia että ammatinharjoittajia ja yrittäjiä, mutta myös opiskelijoita. Akavan liittoihin liitytään suoritetun tutkinnon, asematason tai ammatin perusteella.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akava ry
Palkansaajakeskusjärjestöt: Hyvä arviointiväline ei korvaa palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpanon puutteita3.9.2026 12:11:29 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi uuden mallin työn vaativuuden arviointiin. SAK, Akava ja STTK pitävät mallia tärkeänä välineenä, mutta yksinään se ei pysty korvaamaan palkka-avoimuusdirektiivin kansallisen toimeenpanon puutteita.
Akava: Osaamis- ja koulutustason nosto jäi budjettiriihessä huomiotta1.9.2026 20:43:34 EEST | Tiedote
Akava katsoo, että Petteri Orpon hallituksen viimeisen budjettiriihen linjaukset jäivät niukoiksi. Hallituksen olisi pitänyt panostaa työllisyyttä ja tuottavuutta parantaviin uudistuksiin. Akavan mielestä uusilla toimilla ja päätöksillä olisi pitänyt tukea talouden myönteistä kehitystä ja vauhdittaa työllisyyden paranemista.
Akava: akavalaisten työuupumusriski kasvaa yhä – psykososiaalisen kuormituksen hallintaa parannettava27.8.2026 07:16:55 EEST | Tiedote
Tuoreen Akava Works -työolotutkimuksen tulokset kertovat akavalaisten työuupumusriskin kasvaneen verrattuna vuoden 2024 tuloksiin: yli puolet akavalaisista kokee, että heillä on suuri tai melko suuri työuupumusriski. Tilanne on huonontunut kaikilla työnantajasektoreilla. Akava korostaa, että uusi asetus psykososiaalisen kuormituksen hallinnasta tukisi johtajia ja esihenkilöitä siten, että haitallista kuormitusta voidaan ennaltaehkäistä ja hallita paremmin työpaikoilla.
Opiskelijajärjestöt: Sateenkaarinuorten syrjintään työelämässä ja koulutuksessa on puututtava konkreettisin toimin17.6.2026 07:01:00 EEST | Tiedote
Keskusteluilmapiirin koventuessa koulutuksen ja työelämän tulee tarjota ympäristöjä, joissa jokainen saa olla turvallisesti oma itsensä. Suomen ammattiin opiskelevien liitto SAKKI ry, Akavan opiskelijat ja STTK-Opiskelijat vaativat työelämään konkreettisia toimia syrjinnän ehkäisemiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi, kuten esihenkilöiden kouluttamista ja tehokasta puuttumista syrjintätapauksiin.
Akava: Osaava henkilöstö tekee korkeakoulujen ja tutkimuksen tulevaisuuden15.6.2026 12:40:02 EEST | Tiedote
Akava pitää opetus- ja kulttuuriministeriössä valmistellun Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision 2040 tavoitteita oikeansuuntaisina. Koulutustason nostaminen, laadun vahvistaminen, tieteen vapauden turvaaminen sekä jatkuvan oppimisen kehittäminen ovat välttämättömiä toimia Suomen sivistyksen, kilpailukyvyn ja kestävän kasvun vahvistamiseksi. Tavoitteiden toteutuminen edellyttää kuitenkin pitkäjänteisiä investointeja ja riittäviä resursseja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme