Tiedote kasvun ja oppimisen lautakunnan nuorisoasiainjaoston kokouksesta 29.2.2024
Kasvun ja oppimisen lautakunnan nuorisoasiainjaosto keskusteli ja merkitsi tiedoksi poliisin antaman tilannekatsauksen nuorten parissa tapahtuvista ilmiöistä ja jalkautuvan etsivän nuorisotyön toiminnan esittelyn sekä heidän havaintonsa nuorten ajankohtaisista ilmiöistä. Nuorisoasiainjaosto myös kuuli nuorisopalveluiden toiminnan toteutumisen luvut sekä nuorisopalveluiden toiminnan raportin vuodelta 2023.
Poliisin tilannekatsaus nuorten parissa tapahtuvista ilmiöistä
Kokouksessa kasvun ja oppimisen lautakunnan nuorisoasiainjaoston jäsenet saivat kuulla poliisin tilannekatsauksen nuorten parissa tapahtuvista ilmiöistä Espoossa.
Nuoret jalkautuvan etsivän nuorisotyön näkökulmasta
Jalkautuvan etsivän nuorisotyön perustehtävänä on kohdata nuoria julkisissa ja puolijulkisissa tiloissa. Kohtaamisten tärkeimpiä sisältöjä ovat laadukas palveluohjaus ja kasvatuskeskustelut. On tärkeää auttaa nuoria ymmärtämään omat oikeutensa ja velvollisuutensa sekä mahdollisuutensa ohjautua tarvitsemiinsa palveluihin.
Espoon jalkautuva etsivä nuorisotyö toteuttaa myös Uudellamaalla pitkään jatkunutta yhteistyötä eli Nuorisotyö raiteilla -toimintaa. Tämä tarkoittaa, että jalkautuvassa työssä tehdään yhteistyötä yli kuntarajojen ja liikutaan siellä missä nuoret ovat. Jalkautuvaa työtä tehdään pääsääntöisesti iltaisin ja viikonloppuisin, lisäksi jalkautuva työ on erityisesti liikkeellä aina silloin, kun nuoret juhlivat, esimerkiksi juhlapyhinä ja koulujen alkaessa tai päättyessä. Erityisesti nuorten juhliessa yhteistyötä tehdään koordinoidusti muiden jalkautuvien tahojen kanssa.
Jalkautuvan etsivän nuorisotyön näkökulmasta pääsääntöisesti ja suurimmalla osalla nuorista menee hyvin. Näilläkin nuorilla on tarve turvalliselle aikuiselle ja jalkautuvien etsivien kohtaamisille, joissa keskustellaan ja tuetaan nuoria arjen asioissa. Osalla nuorista ja nuorisokulttuurissa on kuitenkin myös haasteita esimerkiksi päihteiden, väkivallan, koulunkäynnin ja jaksamisen kanssa. Nämä nuoret eivät usein luota aikuisiin ja tulevaisuus näyttäytyy heille näköalattomana.
Vuonna 2023 jalkautuvat etsivät kohtasivat 16 845 nuorta yhteensä 338 jalkautumisvuorossa.
Nuorisopalveluiden toiminnan toteutumisen luvut vuodelta 2023
Nuorisopalveluissa toiminnan määrällistä toteutumista seurataan kuukausitasolla ja kvartaaleittain palvelutuote-lukujen kautta Alueellisen nuorisotyön ja Ohjaamotalon nuorten kohtaamiskertojen osalta. Kohtaamiskertoihin sisältyy sekä kasvokkain että verkossa tapahtuneet kohtaamiskerrat. Järjestötoiminnan palvelutuotteen lukumäärä saadaan vasta maaliskuussa, näin ollen se ei sisälly tähän raporttiin. Vuoden 2023 alusta palvelutuotteiden sisältöjä jaoteltiin uudelleen, minkä vuoksi vertailu vuoteen 2022 on mahdollista kohtaamiskertojen yhteismäärän osalta.
Alueellisen nuorisotyön kohtaamiskerrat vuonna 2023 ovat yhteensä 141 459. Vuoden takaiseen verrattuna kasvua on 12,5 %. Lukumäärään sisältyy nuorisotilojen ja niiden kautta tapahtuvan toiminnan kohtaamiskerrat alueittain, kesän loma-ajan toiminta ja 50 % sateenkaarevasta nuorisotyöstä. Lisäksi luku sisältää liikkuvan nuorisotyön, Discordin ja kulttuurisen nuorisotyön tapahtumien kohtaamiskerrat.
Kesätoiminnassa leireillä ja kursseilla nuorten kohtaamiskertoja oli yhteensä 5133, mikä on 7,2 % enemmän kuin vuonna 2022 (4788). Koulujen kesäloman aikana nuorten kohtaamiskertoja kertyi yhteensä 13 403. Vuoteen 2022 (12 063) verrattuna kasvua on 11,1 %. Sateenkaarevan nuorisotyön Pride-kahvilan kohtaamiskerroista on hienoista vähenemää. Liikkuvassa nuorisotyössä kasvua on 5,8 % pääosin NuoriEspoo paketti- ja matkailuautojen katvealuetoiminnan vilkkauden vuoksi. Verkkoalusta Discordin toiminnassa on vähenemää 29,4 %. Syksyllä siirryttiin kokeilemaan valtakunnallista Discord nuorisotilaa. Kulttuurisen nuorisotyön kohtaamiskerroissa on kasvua 15,6 %. Vilkkaimmat alueellisen nuorisotyön toimintakuukaudet olivat maaliskuu sekä syksyn toimintakuukaudet. Lämpimillä keleillä nuoret viettävät enemmän aikaansa ulkona.
Ohjaamotalon nuorten kohtaamiskerrat ovat yhteensä 35 430, mikä on 25 % enemmän vuoden takaiseen verrattuna. Luku sisältää etsivän nuorisotyön ja jalkautuvan etsivän nuorisotyön, Starttipisteen, Vamoksen intensiivisen yksilö- ja ryhmävalmennuksen, Omnian työpajatoiminnan kohtaamiskerrat, 50 % Sateenkaarevasta nuorisotyöstä sekä oppivelvollisuuden tukemisen kasvokkaiset kohtaamiskerrat.
Ohjaamotalon kohtaamiskertoja ovat kasvattaneet eniten Omnian työpajatoiminnan paikkojen täyttyminen. Myös nuorten tieto- neuvonta- ja ohjaustoiminta oli vilkkaampaa 50 % kasvulla. Tämä sisältää Ohjaamotalon Starttipisteen toiminnan lisäksi oppivelvollisuuden tukemisen kohtaamiskerrat. Vähenemää oli Vamoksen toiminnassa 13,1 % sekä etsivässä ja jalkautuvassa etsivässä nuorisotyössä 4,25 %. Vilkkaimmat kuukaudet olivat helmikuu, huhtikuu, elokuu ja marraskuu.
Nuorisopalveluiden toiminta vuonna 2023
Kasvun ja oppimisen lautakunnan nuorisoasiainjaoston kokouksessa kuultiin nuorisopalveluiden toiminnasta vuodelta 2023. Espoon nuorisopalveluiden toiminta perustuu Espoo-tarinaan ja Kasvun ja oppimisen toimialan tarinan kautta luotuihin nuorisopalveluiden toiminnan keskeisiin kärkiin. Näitä ovat yhdenvertaisuus, osallisuus, digitaalinen nuorisotyö, kestävä nuorisotyö, kansainvälinen nuorisotyö ja nuorten mielen hyvinvoinnin edistäminen. Nuorten osallisuus on toimintamme keskiössä. Tarjoamme nuorille kivaa vapaa-ajan tekemistä yhdessä kavereiden kanssa, aikuisten aikaa arjessa sekä tukea pulmatilanteissa. Toiminnan pääasiallisena kohderyhmänä ovat 12–17-vuotiaat nuoret. Toissijaisena kohderyhmänä ovat alakouluikäiset 9–12-vuotiaat. Kesätoiminnan kohderyhmänä ovat 9–17-vuotiaat. Ohjaamotalon kohderyhmänä ovat 16–30-vuotiaat. Kaikki toimintamme on maksutonta.
Alueellista nuorisotyötä toteutetaan viidellä alueella, joita ovat Espoon keskuksen alue, Espoonlahden alue, Leppävaaran alue, Matinkylä-Olari-Tapiolan alue ja Pohjois-Espoon alue. Nuorisotiloja on yhteensä 18. Nuorisotilojen lisäksi nuoria kohdataan myös heidän arkiympäristöissään, niin kutsutusti seinättömän nuorisotyön toiminnassa, joka sisältää kaksi liikkuvan nuorisotyön yksikköä, mopotoiminnan, digitaalisen nuorisotyön, kouluyhteistyön sekä jalkautumisen nuorisotilojen lähialueelle. Lisäksi toteutettiin nuorten tapahtumia.
Liikkuvan nuorisotyön Nuori Espoo - pakettiauto Keijo ja Matkailuauto Kerttu toteuttavat toimintaansa ympäri vuoden viemällä toimintaa niille katvealueille, joiden välittömässä läheisyydessä ei ole palveluita nuorille. Katvealueet sijaitsevat Pohjois-Espoossa. Vilkkain toiminta painottui Karhusuon koululle, jossa oli toiminnassa viikoittain mukana 100–150 nuorta. Myös Lahnuksessa toteutettiin toimintaa säännöllisesti.
Kesätoiminnassa toteutettiin 42 päiväleiriä ja yhdeksän kurssia. Lisäksi kesäloman aikana toteutettiin toimintaa esimerkiksi nuorisotiloilla ja skeittikonteilla. Päiväleireille osallistui yhteensä 669 nuorta, kursseille 86. Yhteensä leiri- ja kurssipaikkoja oli 818, joista täyttyi 755. Kesätoiminnan teemat olivat monipuolisia, kuten tyttöleiri, prideleiri, Pokemon Go, seikkailu, sarjakuvat ja anime, digipeli- ja koodaus, liikunta, luonto, saaristo ja kalastus, kädentaidot, kokkailu, ilmaisutaito, musiikki ja eläimet.
Ohjaamotalon toimintaa johtaa Nuorisotyötä tukevien palvelujen ja Ohjaamotalon päällikkö. Ohjaamotalon vuosi oli vilkas. Nuorisopalveluiden etsivä ja jalkautuva etsivä nuorisotyö sijaitsee Ohjaamotalossa. Toimintaa toteutettiin noin 60 asiantuntijaorganisaation kanssa, joita olivat Svenska bildningstjänster, Työllisyys Espoo, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aikuissosiaalityön tiimi ja mielenterveys- ja päihdepalvelut, Omnian nuorten työpajat, Diakonissalaitoksen Vamos Espoo, TE-toimisto, EMY ry, sekä Kauniaisten kaupungin etsivä nuorisotyö. Ohjaamotalon keskeinen toimintapiste on Starttipiste, joka sisälsi ajanvarauksetonta neuvontaa ja ohjausta nuorisotyön, liikuntaneuvonnan, asumisen tuen, aikuis- ja perhesosiaalityön sekä työllisyysasioiden ja mielen hyvinvoinnin tukemisen osalta. Starttipisteen Walk In- palvelusta oli saatavilla mielenterveys- ja päihdesairaanhoitajan, asumisneuvojan ja uraohjaajan palveluita sekä talous- ja velkaneuvontaa ja tukea työnhaussa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kasvun ja oppimisen lautakunnan nuorisoasiainjaoston puheenjohtaja, Oscar Smith, p.044 231 5545, oscar.smith2212@gmail.com
Nuorisopalvelupäällikkö Tero Luukkonen, p. 050 321 3813, tero.luukkonen@espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Villa Elfvikin historiikki julkaistiin - teos kertoo kiehtovan tarinan säätyläishuvilan matkasta luontotaloksi5.12.2025 09:50:02 EET | Tiedote
KAMU Espoon kaupunginmuseo julkaisi historiikin Villa Elfvikistä, yli satavuotiaasta jugendhuvilasta ja siellä vuodesta 1992 alkaen toimineesta luontotalosta. Uuteen tutkimustietoon perustuva julkaisu kuvaa säätyläiselämää ja huvilan vaiheita kaikille avoimeksi kaupunkilaisten kohtaamispaikaksi.
Espoo tarkentaa yläkoululaisten omien mobiililaitteiden käyttöä kouluissa4.12.2025 12:53:09 EET | Tiedote
Espoon kaupungin kasvun ja oppimisen toimiala on päivittänyt oppilaiden omien mobiililaitteiden käyttöä koskevat linjaukset. Yläkouluissa omien mobiililaitteiden käyttö sallitaan jatkossa yhdellä välitunnilla. Kouluissa keskustellaan sopivasta välitunnista oppilaiden kanssa.
Salin täydeltä uusia tähtiä, kovia konkareita ja yllättäviä tuttavuuksia: Sellosalin kevätkausi 2026 ohjelma on julkaistu3.12.2025 12:10:52 EET | Tiedote
Sellosalin kevätkauteen mahtuu suurten tunteiden ja musiikkityylien koko kirjo – aina popin ja rockin kirkkaista tähdistä indien tummiin sävyihin ja jazzin juhlavuoden tunnelmista näyttämön lumoon. Leppävaaran oma täyden palvelun musiikki- ja tapahtumatalo tuo tulevaan kevätkauteen poikkeuksellisen tasokkaan ja monipuolisen elämysten valikoiman. Keikka- ja konserttikattausta täydentää runsas esittävien taiteiden ja lavahuumorin, lastenkulttuurin sekä senioreille suunnatun maksuttoman ohjelmiston kattaus.
Avaruustekniikan visionääri Jaan Praks on vuoden 2025 Espoo Ambassador2.12.2025 15:55:50 EET | Tiedote
Espoon uudeksi kongressilähettilääksi on valittu Aalto-yliopiston professori Jaan Praks. Praks työskentelee Elektroniikan ja nanotekniikan laitoksella ja johtaa pienten satelliittien ja mikroaaltojen kaukokartoituksen tutkimusryhmää.
Space technology visionary Jaan Praks awarded the 2025 Espoo Ambassador title2.12.2025 15:55:50 EET | Press release
Professor Jaan Praks from Aalto University has been chosen as Espoo's new congress ambassador. Praks works at the Department of Electronics and Nanotechnology, leading the Aalto small satellite and microwave remote sensing research group.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme