Etelä-Suomen aluehallintovirasto ohjasi kehitysvammahuollon toimijoita rajoitustoimenpiteitä koskevan lainsäädännön noudattamisessa vuonna 2023
Aluehallintovirasto valvoi kehitysvammalain mukaisten rajoitustoimenpiteiden käyttöä. Valvonnassa havaittiin haasteita muun muassa asiakkaiden itsemääräämisoikeuden tukemisessa, rajoitustoimenpiteiden käytön lainmukaisuudessa ja asiakirjojen laatimisessa.
Vuonna 2023 Etelä-Suomen aluehallintovirasto valvoi kehitysvammalain rajoitustoimenpiteiden käyttöä tekemällä 16 ennalta ilmoitettua tarkastuskäyntiä toimintayksiköihin. Tarkastetuista toimintayksiköistä kymmenen oli Etelä-Suomen aluehallintoviraston alueella toimivien hyvinvointialueiden omia toimintayksiköitä ja kuusi oli yksityisten palvelujen tuottajien toimintayksiköitä. Tarkastushavaintojensa perusteella aluehallintovirasto toteaa, että asiakkaiden itsemääräämisoikeuden tukemiseen, rajoitustoimenpiteiden käyttöön ja kehitysvammalain säännösten noudattamiseen liittyy haasteita.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on julkaissut raportin vuoden 2023 valvontahavainnoistaan ja niihin liittyvästä antamastaan ohjauksesta. Julkiset ja yksityiset palveluntuottajat voivat hyödyntää raporttia oman toimintansa asianmukaisuuden omavalvonnallisessa tarkastelussa.
Asiakkaiden itsenäisyyttä ja itsemääräämisoikeutta on tuettava
Etelä-Suomen aluehallintovirasto pitää tärkeänä, että toimintayksiköissä huolehditaan sekä johtavassa asemassa olevien että työntekijöiden erityisosaamisen varmistamisesta ja ylläpitämisestä. Lisäksi on huolehdittava kehitysvammalain edellyttämän asiantuntemuksen riittävästä saatavuudesta. Yksiköissä on varmistettava, että asiakasasiakirjat laaditaan lain edellyttämällä tavalla. Toimintayksiköissä on oltava ajantasaiset omavalvontasuunnitelmat sekä ohjeet asiakkaiden itsemääräämisoikeuden tukemisesta ja rajoittamisesta, ja yksiköissä on ylläpidettävä toimivia omavalvontakäytäntöjä.
Aluehallintovirasto korostaa, että palvelujen järjestäjien ja tuottajien tulee myös varmistaa, että toimitilat soveltuvat itsenäisesti asuvien asiakkaiden pitkäaikaisen asumisen tarpeeseen, vastaavat yleisiä asumisen standardeja ja varmistavat asiakkaiden perusoikeuksien ja yksityisyyden suojan toteutumisen. Palvelu on toteuttava asiakkaiden yksilöllisten palvelutarpeiden mukaisesti sekä asiakkaiden itsemääräämisoikeutta kunnioittavalla ja oikeusturvan varmistavalla tavalla. Asiakkaiden itsenäistä suoriutumista ja itsemääräämisoikeutta tulee tukea ja edistää asianmukaisin kalustein, välinein ja tilaratkaisuin kuten kehitysvammalaissa edellytetään.
Yksikön toimintatapojen ja asiakkaiden itsemääräämisoikeuden toteutumisen arvioimiseksi Etelä-Suomen aluehallintovirasto suosittelee Ihmisoikeuskeskuksen ja eduskunnan oikeusasiamiehen tuottaman itsearviointityökalun käyttämistä asumispalveluyksiköissä. Työkalu ohjaa toimijoita arvioimaan omatoimisesti, miten hyvin asumispalveluyksiköiden toiminta ja omaksutut toimintatavat tukevat ja vahvistavat asiakkaiden itsemääräämisoikeutta. Työkaluun voi tutustua tarkemmin Ihmisoikeuskeskuksen internetsivuilla.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto jatkaa kehitysvammalain mukaisten rajoitustoimenpiteiden käytön suunnitelmallista valvontaa vuonna 2024.
Kehitysvammalakiin tehtiin asiakkaiden itsemääräämisoikeuden toteuttamiseen ja rajoittamiseen liittyviä muutoksia vuonna 2016. Aluehallintovirastolla on laissa säädetty velvollisuus valvoa rajoitustoimenpiteiden käyttöä.
Lisätietoa
Lisätietoja medialle antaa
sosiaalihuollon johtava ylitarkastaja, sosiaali- ja terveydenhuollon valvonta -yksikön päällikkö Niina Väkeväinen
Lisätietoja toimijoille antavat
sosiaalihuollon ylitarkastaja Marja-Leena Alanko, p. 0295 016 218
marja-leena.alanko@avi.fi
sosiaalihuollon ylitarkastaja Leila Eklöv, p. 0295 016 164
leila.eklov@avi.fi
sosiaalihuollon ylitarkastaja Johanna Lindfors, p. 0295 016 435
johanna.lindfors@avi.fi
Avainsanat
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Lapsen etu tulee asettaa etusijalle – sosiaalityöntekijän roolia ei voi ohittaa14.11.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 3.11.2025 valvontapäätöksen Etelä-Savon hyvinvointialueen (Eloisa) lastensuojelun palvelutarpeen arviointiin ja päätöksentekoon liittyvistä käytännöistä.
Lapissa järjestetään kolmas elinkeinoelämälle suunnattu maanpuolustuskurssi13.11.2025 09:40:00 EET | Tiedote
Lapin aluehallintovirasto, Jääkäriprikaati ja Lapin Kauppakamari järjestävät Lapin alueellisen maanpuolustuksen erikoiskurssin Rovaniemellä 13.11.
Peippolan tilapäishoidon yksikössä Kuopiossa puutteita rajoitustoimenpiteiden käyttämisessä ja omavalvonnassa11.11.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto antoi 29.10.2025 valvontapäätöksen, joka koskee Pohjois-Savon hyvinvointialueen vammaispalvelujen Peippolan tilapäishoidon yksikköä Kuopiossa. Yksikössä annetaan lyhytaikaista hoitoa vammaispalvelujen asiakkaana oleville lapsille muun muassa omaishoidon tuen vapaiden aikana.
Pelastuslaitoksen toistuva henkilöstövaje rikkoo palvelutasoa Pirkanmaalla10.11.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on antanut Pirkanmaan hyvinvointialueelle huomautuksen pelastustoimen palvelutason toistuvasta rikkomisesta. Aluehallintovirasto katsoo, että pelastustoimen tehtäviä ei voida hoitaa tehokkaasti ilman riittävää henkilöstöä. Henkilöstön minimivahvuuden toistuva alittaminen vaarantaa kansalaisten turvallisuuden ja perusoikeudet.
Raudoitusverkkoja putosi työntekijöiden päälle – työnjohtajalle sakkoja6.11.2025 10:53:46 EET | Tiedote
Pirkanmaan käräjäoikeus on 5.11.2025 antamassaan tuomiossa katsonut rakennustyömaalla työmaapäällikkönä toimineen henkilön syyllistyneen työturvallisuusrikokseen. Hänelle tuomittiin 35 päivän sakkorangaistus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme