Eurojackpotissa ensi tiistaina tarjolla noin 21 miljoonan euron potti
Perjantain Eurojackpotin arvonnassa ei löytynyt yhtään täysosumaa, joten potti jatkaa kasvuaan.

Perjantain Eurojackpotin (kierros 9/2024) oikea rivi on 13, 26, 30, 34 ja 41. Tähtinumerot ovat 3 ja 7.
Arvonnassa löytyi kaksi kappaletta 5+1-tuloksia, joilla molemmilla voitti 869 547,30 euroa. Voitot menivät Norjaan ja Saksaan.
5+0-osumia löytyi arvonnassa seitsemän kappaletta, joilla kullakin voitti hieman päälle 140 000 euroa. Voitoista neljä meni Saksaan, kaksi Ruotsiin ja yksi Norjaan.
Suomeen osuneet suurimmat voitot tulivat 4+2 tuloksilla, joilla voitti 3052,30 euroa.
Perjantai-Jokerin voittorivi on 6 1 4 1 2 3 3. Tämän illan arvonnassa löytyi kaksi 6 oikein -tulosta, joista toinen oli pelattu menestyksekkäästi tuplattuna. Helsinkiläinen nettipelaaja voitti 20 000 euron voiton ja tuplattu 40 000 euron voitto meni Kiteen R-Kioskilla pelanneelle porukalle.
Perjantain Lomatonnin voittorivi on Firenze 27. Tuhannen euron päävoittoja lähti jakoon neljä kappaletta.
Katso kaikki tulokset ja voitonjako
Kreikka liittyy mukaan Eurojackpottiin 6.3.2024. Ensimmäinen arvonta, jossa maa on mukana, suoritetaan perjantaina 8.3.2024. Kreikan mukaantulon jälkeen Eurojackpotissa on mukana yhteensä 19 maata. Eurojackpotin pelaaminen alkoi maaliskuussa 2012 ja Suomi ollut siinä mukana aivan alusta asti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma-to: klo 8-21
pe: klo 8-24
la: klo 9-12 ja klo 20-22
su: klo 10-15
www.veikkaus.fi/yritys
Kuvat

Linkit
Me Veikkauksessa tuotamme peleillä iloa ja suojelemme sitä. Haluamme, että suomalaisten pelaaminen pysyy ilon puolella. Tässä työssä vastuullisuus ohjaa kaikkea toimintaamme. Haluamme olla pelialan edelläkävijä ja vastuullisen pelaajakokemuksen suunnannäyttäjä.
Hyvinvointi on meille sydämen asia. On tärkeää, että töihin on mukava tulla joka päivä. Meillä on monipuoliset ja laajat työsuhde-edut. Tarjoamme vaikuttavia työtehtäviä kehittyvässä työyhteisössä, jossa on iloinen tekemisen meininki.
Rakennamme yhdessä parempaa pelikenttää, ja tarjoamme kiinnostavia urapolkuja mm. tech-alan osaajille. Tutustu meihin veikkaus.fi/tyopaikat.
Tehdään työtä ‒ yhdessä ilon puolella.
VEIKKAUS
Aika vaikuttava pelifirma
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Eurojackpotin potti kohoaa 36 miljoonaan euroon20.5.2025 22:20:16 EEST | Tiedote
Eurojackpotin tiistai-illan arvonnassa ei löytynyt täysosumaa, joten perjantaina tarjolla on noin 36 miljoonan euron päävoitto.
Loton jättipotti jakautui kolmelle – ”Nyt pystyn auttamaan vielä enemmän muita”20.5.2025 07:34:11 EEST | Tiedote
Loton kierroksella 20/2025 tarjolla ollut 11,5 miljoonan potti meni kolmeen osaan. Veikkauksen onnittelupuhelu tavoitti kaikki voittajat arvonnan jälkeisenä sunnuntaina, eikä yksikään voittajista ollut harmissaan potin jakamisesta.
Suomeen kolme uutta lottomiljonääriä – yksi päävoitoista jälleen rahapelivoitoistaan tunnetuksi tulleeseen kuntaan17.5.2025 22:49:57 EEST | Tiedote
Lotossa oli tänä iltana tarjolla 11,5 miljoonan euron potti. Päävoittoja löytyi kolme kappaletta.
Eurojackpotin potti kasvuun – Suomeen kaksi suurvoittoa16.5.2025 22:27:30 EEST | Tiedote
Eurojackpotin perjantai-illan arvonnassa ei löytynyt täysosumaa, joten ensi tiistaina tarjolla noin 27 miljoonan euron päävoitto. Suomeen osui kaksi suurvoittoa.
Jääkiekon MM-kisat: Monivedosta 12,80 euron pelillä 35 000 euron voitto Hyvinkäälle16.5.2025 12:22:43 EEST | Tiedote
Suomen Leijonat löylytti eilen Sloveniaa numeroin 9-1. Ottelu oli osa Monivetoa, josta voitettiin käynnissä olevien jääkiekon MM-kisojen suurin voitto Veikkauksen vedonlyönnistä. Nettipelaaja Hyvinkäältä voitti torstaina 12,80 euron Monivedollaan 35 000 euron potin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme