SDP EDUSKUNTA

SDP:n kansanedustaja Paula Werningin kirjallinen kysymys sopimuspalokuntalaisten työttömyysturvan suojaosan poistosta

Jaa
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

Kansanedustaja Paula Werning (sd) on jättänyt 1.3.2024 kirjallisen kysymyksen koskien sopimuspalokuntalaisten työttömyysturvan suojaosan poistoa.

Pelastustoiminta muodostuu yhteensä noin 4 000 vuorotyötä tekevän ammattipelastajan sekä noin 14 000 sopimuspalokuntalaisen tuottamista palveluista, jotka ovat olennainen osa maamme perusturvallisuutta. Sopimushenkilöstön saatavuus on eräs kriittinen tekijä tämän tärkeän palvelun tuottamisessa.

– Sopimuspalokuntahenkilöstö toimii oman siviilityönsä ohella vapaaehtoispohjalla, toiset saavat palokuntatyöstä vastiketta ja toiset eivät.  Ansiontyön ohella palokuntatyötä tekevien kannalta saatava korvaus ei ole toimeentulon kannalta keskeinen, mutta jos tämä korvaus vaikuttaa työttömän työttömyyskorvaukseen, lopettaminen on luontainen valinta.

– Se vaikuttaa kielteisesti koko pelastustoiminnan toimivuuteen ja tehokkuuteen Suomessa. Tästä kärsii ennen kaikkea apua tarvitseva kansalainen, taustoittaa Werning.

Sopimuspalokuntalaiset muodostavat merkittävän voimavaran yhteiskunnan turvallisuuden ylläpitämisessä. Yksi sopimuspalokuntalainen maksaa yhteiskunnalle päivässä noin 15 euroa, kun taas vakinaisen pelastajan kustannus on yli kymmenkertainen.

– Emme saa menettää ihmisiä pelastustoiminnasta näillä hallituksen toimenpiteillä. Meidän on luotava kannustimia niille, jotka haluavat osallistua näihin tärkeisiin turvallisuustehtäviin, Werning toteaa.

– Vähentynyt osallistuminen sopimuspalokuntatoimintaan vaikuttaa erityisesti harvaan asutuilla alueilla, missä sopimuspalokuntalaiset ovat usein ensimmäisinä paikalla tarjoamassa apua.

Kirjallisessa kysymyksessä kansanedustaja Werning kysyy hallitukselta, miten se aikoo varmistaa sopimuspalokuntatoiminnan jatkuvuuden, ottaen huomioon työttömyysturvan suojaosan poistosta aiheutuvat vaikutukset.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Perholehto: Asuntorahaston lakkauttaminen heikentää kasvun mahdollisuuksia2.12.2025 14:04:04 EET | Tiedote

– Asuntorahaston lakkauttaminen vaarantaa valtion tukemien kohtuuhintaisten asuntojen rakentamisen. Yhdellä nuijankopautuksella voidaan sinetöidä päätös, jolla hallitus katkaisee asuntopolitiikan jatkuvuuden ja vaikeuttaa talouskasvua, työvoiman liikkuvuutta sekä myös tavallisten työssäkäyvien asumista, toteaa ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pinja Perholehto (sd.).

SDP:n Joona Räsänen: Orpon-Purran työttömyyshallitus jättää karmean perinnön seuraavalle hallitukselle2.12.2025 12:28:23 EET | Tiedote

-Orpon-Purran työttömyyshallituksen tulostaulu näyttää karmealta. Viime viikolla saimme kuulla, että EU:n komissio esittää Suomen liiallisen alijäämän menettelyyn ja tänään saatiin tiedot, että konkurssien määrä nousee jälleen uuteen ennätykseen ja Suomesta tullut työttömyydessä Euroopan kärkimaita. Hallitus on jättämässä karmean perinnön seuraajalleen, sanoo kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye