Tilasto: Ennätysmäärä uusia yhteismetsiä perustettiin viime vuonna
4.3.2024 08:24:17 EET | Maanmittauslaitos | Tiedote
Viime vuoden aikana perustettiin ennätykselliset 46 uutta yhteismetsää. Se on eniten vuodesta 2002 alkaneella tarkastelujaksolla. Metsänomistajat voivat etsiä Laajenevat yhteismetsät -karttapalvelusta yhteismetsiä, jotka ovat kiinnostuneita ottamaan uusia osakkaita.

Tämän vuoden alussa Suomessa oli 636 yhteismetsää, joiden yhteenlaskettu pinta-ala kattoi 775 700 hehtaaria.
Yhteismetsien lukumäärää vähensi kahden suvun perustaman yhteismetsän osakaskunnan purkautuminen eli yhteismetsät lakkasivat. Lisäksi kaksi pientä yhteismetsää yhdistyi kahteen suurempaan yhteismetsään.
– Uusien yhteismetsien myötä yhteismetsien maapinta-ala kasvoi 14 500 hehtaarilla. Se on miltei 1 500 hehtaaria enemmän kuin viiden edellisen vuoden uusien yhteismetsien pinta-alan vuotuinen kasvu keskimäärin, toteaa johtava asiantuntia Esa Ärölä Maanmittauslaitoksesta.
Yhteismetsien metsäomistus kasvoi vielä noin 4 900 hehtaarilla metsänomistajien liittäessä metsiään yhteismetsiin yhteismetsäosuuksia vastaan ja yhteismetsien ostaessa metsätiloja.
Lisäksi viime vuonna yhteismetsien osakaskunnat hankkivat maata omiin nimiin yli 3 200 hehtaaria liittämättä niitä yhteismetsiin. Viime vuoden lopulla osakaskuntien omistamien alueiden pinta-ala oli 67 100 hehtaaria.
– Uusia yhteismetsiä perustettiin ja olemassa olevia laajennettiin viime vuonna 120 Maanmittauslaitoksen yhteismetsätoimituksessa. Ne valmistuivat nopeasti, keskimäärin hieman yli neljässä kuukaudessa, kertoo palvelupäällikkö Juha Patana Maanmittauslaitoksesta.
Lisää tietoa yhteismetsistä yhteismetsät-verkkosivulla
Enemmän tietoa yhteismetsistä on kootusti saatavilla Suomen metsäkeskuksen hallinnoimalta yhteismetsät.fi-verkkosivustolta.
– Sivustosta on apua yhteismetsille ja kaikille yhteismetsäomistusta harkitseville. Sieltä löytyy tietoa yhteismetsäomistuksesta ja apua yhteismetsän hallinnointiin, kertoo metsänomistuksen johtava asiantuntija Jukka Matilainen Metsäkeskuksesta.
Uusimpana palveluna sivustolla on Etsi laajeneva yhteismetsä -verkkosivu, jolta yhteismetsään liittymistä harkitseva metsänomistaja löytää kaikki aktiivisesti laajenevat yhteismetsät. Aktiivisesti laajenevat yhteismetsät ovat tällä palvelulla helppo löytää ja niiden tilukset näkyvät myös kartalla.
– Maanmittauslaitos ja Metsäkeskus kannustavat pohtimaan oman metsän liittämistä johonkin laajenemishaluiseen yhteismetsään, jos helppo ja vaivaton yhteismetsäomistus kiinnostaa metsänomistajaa. Sukupolvenvaihdoksen suunnittelussa yhteismetsä on hyvä pitää mukana yhtenä vaihtoehtona, kun mietitään metsänomistuksen siirtämistä jälkipolville, toteaa Matilainen.
Yhteyshenkilöt
Esa ÄröläJohtava asiantuntija
Kiinteistökauppojen tilastotiedot. Kauppahintojen tilastoja voi tutkia taulukkoina kaupan ajankohdan, sijainnin ja kiinteistön käyttötarkoituksen mukaan.
Juha PatanaPalvelupäällikkö
Puh:040 092 6672juha.patana@maanmittauslaitos.fiJukka MatilainenJohtava asiantuntijaMetsäkeskus
Puh:040 049 7574etunimi.sukunimi@metsakeskus.fiLinkit
Teemme maanmittaustoimituksia, ylläpidämme kiinteistöjen ja osakehuoneistojen tietoja, huolehdimme omistusoikeuksien rekisteröinneistä ja kiinnityksistä, tuotamme kartta-aineistoja sekä teemme paikkatietoalan tutkimusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maanmittauslaitos
Droonivene ja laser-reppu auttavat tutkijoita ja päätöksentekijöitä tulvariskien ennakoinnissa Pohjois-Suomessa28.4.2026 08:01:00 EEST | Tiedote
Kevät on Suomessa tulville kriittinen ajankohta. Tulvat ja niiden ajankohdat tai jopa tulvien vähyys vaikuttavat ympäröiviin alueisiin, mikä korostaa ennustetiedon tarvetta. Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI:n tutkijat osana Suomen Akatemian rahoittamaa Digitaaliset vedet –lippulaivaa tuottavat Suomen jokiin liittyvää tarkkaa mittaus- ja mallinnustietoa, jotta tulviin ja niiden vaikutuksiin voidaan varautua ajoissa. Tiedolle on tarvetta, sillä tulvariskien vaikutukset ulottuvat niin ympäristöön kuin maankäyttöönkin.
Tilusjärjestelyillä vähennetään traktorirallia, kun ajomatkat pelloille lyhenevät23.4.2026 07:47:16 EEST | Tiedote
Kevään myötä traktorit valtaavat taas maantiet peltojen kevättöiden alettua. Maanmittauslaitoksen vetämissä tilusjärjestelyissä lyhennetään kulkumatkoja peltojen ja maatilakeskusten välillä. Tilusjärjestelyiden ansiosta maanomistajille tulee vähemmän kustannuksia kulkemisesta ja ympäristö- ja ilmastopäästöt vähenevät.
Drömmer du om att köpa en sommarstuga? Kom ihåg dessa saker17.4.2026 07:21:36 EEST | Pressmeddelande
Har du hittat sommarstugan du drömmer om? Nu är det en bra tidpunkt att klargöra några grundläggande saker om din stuga. Vet du var gränserna för stugtomten går? Sträcker sig tomten ända till strandlinjen eller finns det tillandning vid stranden? Är vägrätterna i ordning? Kontrollera de viktigaste punkterna om köp och ägande av stuga från Lantmäteriverkets checklista.
Haaveena mökkikaupat? Muista nämä asiat17.4.2026 07:11:35 EEST | Tiedote
Oletko löytänyt unelmiesi kesämökin? Nyt on hyvä hetki selvittää muutama perusasia mökistäsi. Tiedätkö, missä kulkevat mökkitontin rajat? Ulottuuko tontti rantaviivaan asti vai onko rannassa vesijättöä? Ovatko tieoikeudet kunnossa? Tarkista tärkeimmät mökkikauppoihin ja mökin omistamiseen liittyvät asiat Maanmittauslaitoksen muistilistasta.
Miljardiluokan paikkatietomarkkinat odottavat – Suomi ja Eurooppa voivat näyttää tietä, mutta data pitää saada toimimaan yhteen8.4.2026 19:45:35 EEST | Tiedote
Maanmittauslaitoksen tutkijoiden tuoreen tiedeartikkelin mukaan eri paikkatietoaineistot eivät toimi yhteen, mikä jarruttaa Suomea ja Eurooppaa hyödyntämästä paikkatietoja tehokkaasti. Tarvetta yhteen toimimiselle kuitenkin on, sillä arvion mukaan paikkatietomarkkinoiden rahallinen arvo kaksikertaistuu pian lähes 1,2 tuhanteen miljardiin euroon globaalisti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme