Meriverkostot-tapahtuma 14.3.2024 katsoo meriteollisuuden tulevaisuuteen
4.3.2024 13:00:00 EET | Naantalin kaupunki | Tiedote
Meriklusterin toimijat Naantaliin kokoava Meriverkostot-tapahtuma järjestetään torstaina 14.3.2024 klo 9–15 Naantalin kylpylässä. Tapahtuman painopisteenä on edesauttaa yritysyhteistyön käynnistymistä ja kehittymistä. Aamupäivällä tapahtumassa kuullaan kiinnostavia puheenvuoroja meriteollisuuden tulevaisuuden näkymistä.

Meriverkostot-tapahtuman seminaari painottuu tänä vuonna TKI-toimintaan ja erityisesti yritysten ja korkeakoulujen yhteistyömahdollisuuksiin. Mielenkiintoiset case-puheenvuorot kuullaan Meyer Turku Oy:ltä sekä Wärtsilä Oyj:ltä. Lisäksi saamme ajankohtaiskatsauksen alan näkymiin Meriteollisuus ry:n toimitusjohtaja Elina Anderssonilta.
– Meriverkostot järjestetään Naantalissa tänä vuonna jo kuudetta kertaa. Tällä kertaa seminaariohjelma painottuu erityisesti tutkimuksen ja liiketoiminnan kehittämisen näkökulmiin. Uusien yrityskontaktien syntymisen ohella odotan, että tänä vuonna osallistujat löytävät uusia yhteyksiä myös tutkimusorganisaatioiden suuntaan, kertoo Naantalin kaupungin elinkeinopäällikkö Lassi Rosala.
Seminaariosuuden lisäksi Meriverkostot-tapahtuma tarjoaa kokonaistoimittajille mahdollisuuden tavata uusia potentiaalisia sopimusvalmistajia, alihankkijoita ja toimittajia, jotka tarjoavat osaamistaan, tuotantokapasiteettiaan ja uudenlaisia ratkaisuja tuleviin haasteisiin.
Nykyisille tai potentiaalisille uusille laivateollisuuden alihankkijoille ja osaajille tarjolla on mahdollisuus tavata henkilökohtaisesti alan isoimpien kokonaistoimittajien ja suunnitteluyritysten edustajia sekä potentiaalisia muita uusia yrityskumppaneita.
Vuoden 2023 osallistujista lähes 80 prosenttia kertoi luoneensa tapahtuman avulla uusia yhteistyöverkostoja. Tänä vuonna mukaan on ilmoittautunut reilut 30 näytteilleasettajaa eri puolilta Suomea.
Lue lisää TKR tuotteiden ja B&N Marinen Meriverkostot-tapahtumassa alkaneesta yhteistyöstä.
Meriverkostot
To 14.3.2024 klo 9–15
Naantalin kylpylä, Matkailijantie 2
www.naantali.fi/meriverkostot
Meriverkostot-tapahtuman seminaariohjelma:
Meriteollisuuden tilanne ja näkymät 2024
Elina Andersson, Toimitusjohtaja, Meriteollisuus ry
Meyer Turku Oy & NEcOLEAP
Ilkka Rytkölä, Ecosystem Lead, Meyer Turku Oy
Wärtsilä Oyj & Zero Emission Marine
Niko Soikkeli, General Manager, Integration Management, Wärtsilä Oyj
Åbo Akademin yritysyhteistyö ja TKI-toiminta meriteollisuudessa
Magnus Hellström, Professor, Faculty of Science and Engineering, Åbo Akademi
Virtual Sea Trial: Simulation-aided Commissioning and Testing in Shipbuilding
Mikael Manngård, Project Manager, Novia UAS
Business Finlandin rahoitusmahdollisuudet yrityksille
Markku Jokela, Senior Advisor, Business Finland
Yhteyshenkilöt
Lassi RosalaelinkeinopäällikköNaantalin kaupunki
Puh:040 678 3270lassi.rosala@naantali.fiKuvat

Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki
Perhetalo II -alueelta uusia omakoti- ja rivitalotontteja tarjouskilpailussa31.3.2026 10:32:05 EEST | Tiedote
Naantalin kaupunki on avannut tarjouskilpailun viidestä omakotitalotontista (AO) ja kahdesta asuinpientalorakentamisen tontista (AP) Perhetalo II-alueelta. Tarjouskilpailu on käynnissä 15.5.2026 klo 15.00 saakka.
Naantalin kaupungin tilinpäätös valmistui – vuosi 2025 oli vahva, tulevina vuosina talous kiristyy26.3.2026 12:39:33 EET | Tiedote
Naantalin kaupunki on hoitanut talouttaan vastuullisesti ja tulevaisuutta jatkuvasti arvioiden. Vuosi 2025 jatkaa vahvojen talousvuosien linjaa, mutta tulevina vuosina talous kiristyy.
Ruonan yhdystien kiertoliittymän rakentaminen alkaa25.3.2026 11:12:50 EET | Tiedote
Ruonan yhdystien ja Rautakadun urakka etenee vaiheeseen, jossa Ruonan yhdystielle rakennetaan kiertoliittymä. Työ aloitetaan viikolla 14.
Naantali.fi-verkkopalvelu nousi jälleen parhaaksi kuntien verkkosivujen käyttäjätutkimuksessa23.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Naantalin kaupungin verkkopalvelu sai ensimmäisen sijan kuntien verkkosivujen käyttäjätutkimuksessa. Naantali on osallistunut tutkimukseen kahden vuoden välein, ja naantali.fi-sivusto ylsi ensimmäiselle sijalle nyt kolmatta kertaa peräkkäin.
Meriteollisuuden tulevaisuus ja uudet yhteistyökumppanuudet keskiössä Meriverkostot-tapahtumassa Naantalissa 26.3.19.3.2026 13:00:00 EET | Tiedote
Meriteollisuuden ammattilaisille suunnattu Meriverkostot-tapahtuma järjestetään torstaina 26.3.2026 klo 9–15 Naantalin kylpylässä. Tapahtuma kokoaa yhteen meriklusterin toimijat ja asiantuntijat eri puolilta Suomea verkostoitumaan ja kuulemaan alan ajankohtaisista teemoista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme