Yhteys tuonpuoleiseen kirkastuu esoteerisen kertomustrilogian päätösosassa
”Onneksi sielu on ikuinen, se ei kiinnity aikaan eikä paikkaan”, kuulin sanovani. ”Sinä olet nyt vapaa.” (Sitaatti Tiibetiläisen mestarin tiimalasista)

Annelin sormia kihelmöi. Perintökynä hänen kädessään lähtee liikkeelle Madame Blavatskyn savukerasian levittäessä ihmeellistä tuoksua huoneeseen. Avainsana on intentio – pyrkimys, halu – mutta tämän luonnollisen yhteyden syntyminen ei lopultakaan edellytä muuta kuin suostumista, yhteistyötä.
Anuirmeli Sallamo-Lavin esoteerisen kertomustrilogian päätösosassa Anneli syventää yhteyttään henkimaailmaan automaattikirjoituksen avulla, näkee entistä kirkkaammin näkymättömän verhon taakse. Suuri suru saattaa myös joskus avata portin toisille olemisen tasoille, joilla pois menneet rakkaamme jatkavat kulkuaan. Lisäapua Anneli saa tiibetiläiseltä mestarilta, joka luovuttaa hänelle maagisen tiimalasin. Eivätkä unenomaiset kohtaamiset jää tähän.
Psykologisen pienoisromaanin sivuille löytävät edellisten osien tapaan Liisa-täti ja Urajärven kaunis Sofia. Ympyrä sulkeutuu. Jotain sovitetaan, ymmärretään ja parannetaan. Mukana ovat tietysti myös Alma-serkku ja muutama muu matkakumppani. Mutta minkä verran ihmislapsi voi sittenkään vaikuttaa oman elämänsä kulkuun saati koko maapallon tulevaisuuteen?
Anuirmeli Sallamo-Lavi (s.1963) on kirjallisuuden suomentaja, kirjailija ja näkijä.
Arvostelukappaleet ja haastattelupyynnöt:
Anita Salo
anita@basambooks.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anita SaloViestintävastaavaBasam Books Oy
Viestintä, sosiaalinen media, tiedotteet, arvostelukappaleet
Kuvat

Linkit
Tietoa julkaisijasta
Basam Books on riippumaton helsinkiläinen yleiskustantamo. Meidät tunnetaan erityisesti laadukkaan hyvinvointi- ja työelämäkirjallisuuden, kaunokirjallisten klassikoiden sekä runouden kustantajana.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Basam Books
"Elämän tarkoitus ja tekoäly" julkistustilaisuus 22.9. klo 18 - tervetuloa Rosebud Sivulliseen!10.9.2025 13:15:00 EEST | Tiedote
"Elämän tarkoitus ja tekoäly! Tarinoita ihmisyyden rajalta" -kirjan julkistustilaisuus pidetään 22.9. klo 18 Rosebud Sivullisessa. Kari Angeria ja Risto Linturi käsittelevät kirjassaan ihmisyyden haasteita tekoälyn aikakaudella. Miten tekoälyn kehitys muuttaa arkeamme ja työnkuviamme? Tervetuloa keskustelemaan tämän murroksen vaikutuksista yhteiskuntaan!
Uusi suomennos tuo James Joycen klassikon "Dublinilaisia" nykypäivään lähes 50 vuoden jälkeen10.9.2025 08:18:00 EEST | Tiedote
James Joycen novellikokoelma "Dublinilaisia" julkaistiin vuonna 1914, vaikka se valmistui jo 1907, johtuen kustantajien vastustuksesta Joycen realistista kuvaustapaa kohtaan. Nyt julkaistaan uusi suomennos, kun edellisestä on kulunut lähes viisikymmentä vuotta, tuoden klassikon nykyaikaan.
Gábor T. Szántón palkittu novellikokoelma "1945 ja muita kertomuksia" kuvaa toisen maailmansodan jälkeisiä kohtaloita Itä-Euroopassa9.9.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Gábor T. Szántón novellikokoelma "1945 ja muita kertomuksia" käsittelee toisen maailmansodan jälkeisiä elämänkohtaloita Itä-Euroopassa. Teos pohtii sosiaalisia normeja, ihmiskohtaloita ja odottamattomia käänteitä. Teoksen on kääntänyt Anssi Halmesvirta.
"Voimaa ja kestävyyttä laiskalle ihmiselle" tarjoaa inspiroivia vinkkejä elämänlaadun parantamiseen liikunnan avulla. - Julkistustilaisuus 8.9 klo 17.8.9.2025 07:20:00 EEST | Tiedote
Olli Kopakkalan kirja "Voimaa ja kestävyyttä laiskalle ihmiselle" rohkaisee tavallisia ihmisiä parantamaan elämänlaatuaan liikunnan avulla. Juoksuseikkailut tai triathlonit mahdollistuvat pienillä muutoksilla ja pitkäjänteisellä harjoittelulla. Kirjoittaja tarjoaa inspiroivia vinkkejä ja käytännön ohjeita kestävyysharjoitteluun hauskasti ja motivoivasti. Kirjan julkistamistilaisuus Rosebud sivullisessa maanantaina 8.9 klo 17 - lämpimästi tervetuloa!
Kestävä henkinen kehitys avaa henkisyyden monimuotoisuutta ja haastaa totutut käsitykset – julkistus 15.9. Rosebudissa5.9.2025 10:31:28 EEST | Tiedote
Uskontotieteilijät JP Jakonen ja Matti Kamppinen avaavat tietokirjassaan "Kestävä henkinen kehitys — Ajattelun työkaluja henkiseen huoltovarmuuteen" näköaloja henkisyyden käsitteeseen, tutkimukseen ja kokemukseen. Uutuusteos esittelee ajattelun työkaluja henkisyyden ymmärtämiseen nykymaailmassa. Henkisyyden tutkimus on monitieteinen ala, joka yhdistää neurologiaa, filosofiaa, uskontotiedettä ja psykologiaa. Teos tuo esiin kiinnostavia uusia avauksia, joiden kautta henkisyys näyttäytyy moniulotteisena, monimuotoisena ja jatkuvasti kehittyvänä ilmiönä. Kirja julkistetaan maanantaina 15.9. kello 17 Rosebudin Sivullinen kirjakaupassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme